Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearvostelut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuotearvostelut. Näytä kaikki tekstit

Jättineulepeitto halvalla (Kiinasta) | Cheap Chunky Knit

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

/Say what you say about Chinese cheap products, but every once in a while you really get your money's worth. Like this chunky knit I have been craving for so long./


Syksyistä sunnuntaita! Puissa suhisee ja aurinko pilkistelee enää satunnaisesti pilviverhon takaa. Eilen piti kaivaa jo paksumpaa takkia esille, kun lämpömittari olikin yllättäin pakkasen puolella. Sisätiloissakin tuntuu olevan koko ajan hämärää, ja ensimmäiset jouluaiheiset sanat on jo bongattu mainoksista. Sinne se kesä meni. Saattaa olla, että jossain vaiheessa vielä palaan kesäisiin aiheisiin, kun on tässä tullut pidettyä taukoa kirjoittamisesta, mutta tänään aiheena on edullinen jättineulepeitto.
edullinen jättineule cheap chunky knit
Minähän tunnetusti olen kaikkien trendien suhteen sellainen perässähiihtelijä, kun haluan erityisesti näiden arvokkaampien juttujen suhteen makustella asiaa niin hyväksi, ettei sitten myöhemmin kaduta. Jättineulepeiton suhteen olin jo oikeastaan luopunut toivosta, sillä suomalaisissa verkkokaupoissa myytävät valmiiden peitteiden useiden satojen eurojen hintalaput eivät oikein mieltä lämmittäneet. Yritin myös kuukkeloida paksun langan hintaa jos sun mistä verkkokaupasta, mutta sama taloudellinen katastrofi olisi ollut niidenkin suhteen edessä. Lopulta ostin kasan halpoja fleecepeittoja aikeenani leikellä niistä paksua "lankaa" neulomiseen, mutta ennen kuin ehdin saada työn keväällä alulle, katkaisin itseltäni sormen. Että se siitä neulomisesta.
jättitorkkupeitto halvalla
No sittenhän minä kesän mittaan tutustuin Wishiin. Vaikka kuinka suhtaudunkin epäilyksellä kiinalaiseen halpatuotantoon, enkä ikinä tilaisi sieltä esimerkiksi kosmetiikkaa, päätin ottaa riskin törmättyäni tämän jättineulepeiton kuvaan. Peitolla kun oli hintaa vain 60 euroa  postikuluineen, mikä verrattuna kotimaisten sisustuskauppojen jopa 300 euron hintoihin tuntui riskinottamisen arvoiselta kokeilulta. Ja siinäpä se nyt on. Ja juuri sellaisena kuin kuvittelinkin. Ainoa asia, mistä tingin, oli valkoinen väri. Koska valkoinen voi tunnetusti olla hyvin monenlaista sävyä, en uskaltanut sitä valita, sillä epäilen palautuprosessin Kiinaan olevan sellainen työmaa, ettei siinä allekirjoittaneen hermot riittäisi. Tämä tummanharmaa yksilö on sen sijaan aivan täydellisen värinen. Peiton toimitus oli nopeaa, ja pelkäämiäni tullimaksujakaan en joutunut maksamaan. Johtuiko sitten siitä, että tuote oli lähetetty kirjattuna kirjeenä?
chunky grey knit
Kyllä kelpaa nyt viileänä syyspäivänä kellahtaa sänkyyn lueskelemaan,
grey scandinavian bedroom with a chunky knit


Ihanaa lokakuun alkua kaikille!


Seuraa blogia / Follow the blog

Hyvinvoivat hiukset - edullista hemmottelua

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

/Spa moments don't always need to be expensive. Just put on some relaxing music and let these affordable hair masks do their magic./

* Yhteistyössä Garnier*


Huhuu. Onko siellä vielä joku? Viimeinen kuukausi on menty kirjaimellisesti tukka putkella paikasta ja tapahtumasta toiseen, joten lienee asianmukaista palailla linjoille juurikin siihen tukkaan liittyen. Pääsin nimittäin Buzzadorin kautta tuotetestaamaan Garnierin ihania hiusnaamioita, ja kokeilu ei olisi voinut tulla parempaan saumaan. Olen nimittäin reilun kuukauden sisään reissannut nyt kolmeen eri kertaan Helsingissä, ja mukaanhan tulee aina pakattua ties mitä aiemmilta hotellireissuilta mukaan tarttuneita minishampoopulloja, ja pitkien hiusten omistajana tällainen sekalaisten tuotteiden käyttö ei todellakaan ole ollut se paras ratkaisu. Talven jäljiltä jo ennaltaan kuivuineet kutrit ovat siis reissuilla kokeneet kovia ja Garnierin lähettämät hiusnaamiot tulivat todella siis tarpeeseen.
garnier respons
Garnier Respons uutuushiusnaamioita on kolmenlaisia, ja minä sai testiin Argan Richness ja Marvellous Nectar naamiot. Argan Richness naamio onkin tarkoitettu juuri erityisesti kuiville hiuksille, ja jo aiemmin olen saanut huomata arganöljyä sisältävien tuotteiden todella hoitavavat ominaisuudet ilman, että hiukset kuitenkaan latistuisivat. Arganöljyä löytyy myös Marvellous Nectar naamiosta, missä lisänä on vielä itselle ennalta tuntemattomampaa kameliaöljyä. Kamelia kuuluu teepensaiden lajin, ja sitä on käyttety Kiinassa ja Japanissa hiusten hoidossa jo vuosisatojen ajan. Ja kukapa meistä ei haluaisi saada yhtä kiiltäviä hiuksia kuin on Kiinalais- ja Japanilaisnaisilla totuttu näkemään. Eikun testaamaan siis. 
garnier hiusnaamio
garnier
Garnier hiusnaamiot ovat nopeasti vaikuttavia, eli 3-5 minuuttia pesun jälkeen riittää, mikä sopii hyvin tällaiselle hieman kärsimättömämmälle kauneudenhoitajalle. Jos taas nautit kotispa-hetkistä, ei mikään tosin estä kietaisemasta naamion suojaksi pyyhettä ja istahtamasta kynttilän ja kuohuviinilasin ääreen nautiskelemaan hieman rauhallisemmastakin hoitohetkestä.  Hoidon jälkeen hiukset ovat todella pehmeät ja sileät, ja mikä parasta, ilman silikonia. Useinhan tämänkaltaisissa tuotteissa aikaansaatu sileys perustuu juuri tuotteisiin lisättyyn silikoniin. Mikäli tykkäät fiilistellä pidempään kauneudenhoidon parissa, kannattaa kurkata Spotifyn puolelta näiden tuotteiden teeman mukaiset soittolistat, jotka löytyy siis nimellä Argan Richness, Marvellous Nectar sekä Mythic Olive.
garnier
Omaksi suosikiksi nousi Marvellous Nectar-naamio, jota tulee varmasti ostettua lisää. Tosin jo tällä yhdellä purkilla pääsee pitkälle, sillä tuote on todella riittoisaa.  Garnierin tuotteissa hoitavuuden ja silikonittomuuden lisäksi ehdotonta plussaa on lisäksi hinta ja saatavuus. Kauneudenhoidon ei välttämättä tarvitse aina olla kallista, ja mikä sen helpompaa kuin napata tuote mukaan ihan tavalliselta kauppamatkalta, näitä kun saa kaikista hyvin varustelluista päivittäistavarakaupoista. Kyllä nyt taas kelpaa suunnitella kesälomille lähtöä.

Ps. Jos sinäkin haluaisit testailla tuotteita aivan ilmaiseksi, kannattaa käydä rekisteröitymässä Buzzadoriin. Sinun ei tarvitse olla bloggaaja päästäksesi tuotetestaajaksi, riittää, että sinulla on esimerkiksi Facebook tai Instagram tili.

Pehmeät kantapäät viikossa | Soft feet

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

/Today I'm going to tell you a little secret. Forget the super expensive cosmetics when it comes to your feet. This product from Oriflame is the only thing you need if you want soft feet./



Yhden kuvan postauksella jatketaan. Tänään kun on ohjelmassa vain pieni kosmetiikkavinkki. En taatusti ole ainoa, jolle talvi jatkuvine säänvaihteluineen on koitunut haasteksi jalkapohjien hyvinvoinnille, eikä mikään jalkahoito tai useimmat tuotteet ole tuntuneet tepsivän korppukuiviin kantapäihin ja päkiöihin. Kunnes muistin erään tuotteen vuosien takaa, ja siinähän se vastaus sitten olikin. Ei kannata siis tuhlata maltaita kalliiseen kosmetiikkaan silloin, kun halvemmalla voi saavuttaa paljon parempia tuloksia. Oriflamen Feet Up Advanced voide pelasti minun jalkani viikossa. Iltaisin vaan voidetta jalkapohjin ja sukat suojaamaan voidekerrosta, niin jo viiden päivän kuluttua jalkapohjat oli pehmeät kuin vauvan peppu. Testaa vaikka. 


Arvioitavana Urban Decay Naked Basics ja vinkki raskaiden luomien meikkaamiseen | To buy or not to buy

maanantai 23. tammikuuta 2017

/ I have been looking for a perfect nude eyeshadow palette for a long time, and actually thought that this is it, when it finally baecame possible to buy Urban Decay products here in my home town. However, I have to admit that I am a bit disappointed with the product, because even if the shades are really beautiful, it doesn't really last on oily lids./


Pitkästä aikaa kosmetiikka-asiaa luvassa. Olen tässä nyt jonkun aikaa testaillut uutta Urban Decayn Naked Basics luomiväripalettiani, ja ajattelin kertoa kokemuksistani teille muillekin, jotka olette kenties harkinneet tämän hintavahkon tuotteen ostamista. Hinnan kalleus tosin riippuu siitä, miltä puolelta kempparia yleensä meikkinsä ostaa, mutta näin edullisemman kosmetiikan metsästäjänä karvan verran alle kolmekymppiä tuntui melko kallilta, kun kyseessä on vain kuuden sävyn pakkaus. Itse asiassa tuote olisi saattanut jopa jäädä ostamatta, jos en olisi sattunut kuulemaan konsulentin mainitsemaa hintaa väärin ja tarkastaessa kuittia vasta kotona... Noh, mutta hinta sikseen, mitenkäs sitten toimivuus.
urban decay naked basics
Ensi alkuun oli tuotteesta aivan ihastuksissani, sillä olinhan etsinyt juuri palettia, missä olisi riittävästi vaaleita sävyjä. Vai olenko ainoa, joilla isoista paleteista loppuu aina ensimmäisenä ne kaksi vaaleinta ja sitten joutuu siirtymään koko ajan tummempiin ja tummempiin tai pahimmassa tapauksessa koko paletti jää lopulta keskenkäyttöiseksi. Tässä paletissa on kolme mattaa todella vaaleaa väriä (Foxy, W.O.S. ja Naked 2) sekä yksi hieman helmiäiseen vivahtava todella vaalea sävy (Venus). Varjostusten tekemiseen puolestaan löytyy juuri sopivan lämmin ruskea (Faint) ja rajauksiin ja luomivaon tummentamiseen sopiva lähes mustanruskea (Crave.). Väreissä on kunnolla pigmenttiä eivätkä ne varise levitettäessä läheskään niin paljoa kuin monet edullisemmat kilpailijansa. Mutta.
urban decay eyeshadow palette
Niin mikä mutta, saattavat kysyä ne, jotka tuotteen markkinointisivujen mukaan ovat antaneet tuotteelle viidestä tähdestä neljä ja puoli. Miinuspuoli saattakin hyvin olla meidän harvojen ja valittujen ongelma, jotka kärsimme rasvoittuvasta ihosta ja näin ollen myös öljyisistä luomista. Sävy ei pysy kauniina luomilla kolmea tuntia pidempään ilman kunnollista pohjustusta. Minulla on aamukiiressä taipumus käyttää luomien pohjustamiseen vain hyvin kevyesti meikkivoidetta ja puuteria, ja varsinaista luomivärinpohjustusvoidetta käytän vain iltamenoissa, ja sen tämä tuote ehdottomasi vaatisi kestääksen. Huomattavasti edullisemman Maybellinen The Nudes paletin * värit pesevät tässä lähes puolta kalliimman kilpailijansa mennen tullen ja palatessa, ja kestää koko päivän rasvoittumatta kevyelläkin pohjustuksella.

Ja sitten lupaamaani vinkkiin. Itse en ala tutoriaaleja edelleenkään väsäämään, mutta tässäpä linkkivinkki kaikille muillekin raskaista (tai roikkuvista) yläluomista kärsiville. Meidähän on ihan turha tavallisia meikkiohjeita noudattaa, sillä kun silmän aukaisee, jää lähes kaikki koreat värit ja varjostukset piiloon raskaan luomen alle. Itse löysin jo kauan sitten vihdoinkin omaan makuuni sopivan meikkivloggaajan Stephanie Langen, joka on hurmaavan lörpöttelevä ja ilonen, mutta esittää todella havainnollistavasti kaikki meikinteon vaiheet. Linkatussa videossa opastettavan raskaan luomen perusmeikkiin Urban Decayn paletin sävyt on kyllä juurikin passeleita. Käykäähän kurkkaamassa, mistä lähdetään liikkeelle, kun luodaan raskaan luomen meikkiä. Videon löydät täältä.


Seuraa blogia

Bloglovin
Pinterest
Instagram





(* Kaupallinen linkki.)

3 edullista kosmetiikkavinkkiä | Cheap quality cosmetics

torstai 29. syyskuuta 2016

/Sometimes even the cheap alternative can surprise you with the quality. Recommendations for the new make up brushes by HM cosmetics./


Loppuviikkoa viedään. Ja voi sanoa, että onneksi. Työrintamalla on pitäny sen verran kiirettä että viikonloppua odotellaan kuin kuuta nousevaa. Tänään kuitenkin ihan muissa aiheissa. Päätin nimittäin pitkästä aikaa harppasta aiheissa kosmetiikan puolelle, kun on kerran ihan asiaakin. Meillehän tänne Oulun korkeudellekin vihdoin rantautui HM:n kosmetiikkaosasto, ja sattumoisin olin juuri paria päivää ennen bongannut eräästä youtube-klipistä puuterimaisia varjostuksia tehtävän täsmälleen saman mutoisella siveltimellä, kuin mikä myymälässä minua vastaan käveli. Hieman epäileväisin mielin siveltimen kavereineen mukaani ostin, ja olipa yllätys kerrankin positiivinen, sillä olen ollut laatuun ja jälkeen erittäin tyytyväinen. Ison siveltimen jäykemmällä viistopäällä saa näppärästi kohdistettua varjostukset juuri sinne minne ne haluaa, ja pehmeämmällä päällä on helppo häivytellä rajoja. Mukaan nappaamani meikkivoidesivellin on myös osoittautunut oikein oivalliseksi ja sen toisessa päässä olevalla pienemmällä sivellinosalla saa hyvin meikkaltua piiloon peitevoidetta kaipailevat alueet ja levitettyä meikkivoiteen myös tarkasti silmän ympäristöön. Iso peukku näille. Monen mielestä varjostusten kanssa touhuilu on jo jäämässä unholaan strobing-tekniikan jyllätessä, mutta ainakaan minä en tästä tavastani aio ihan hevillä luopua. Jos varjostusten teko on ihan tuntematonta maaperää, voi apua kurkata helposti youtuben ihmemaasta hakusanalla contouring.
hm meikkisiveltimet
Toinen löytö on Kicksille vihdoin myyntiin saapunut Smashbox kosmetiikka. Olen pitkään etsiskellyt hieman kevyempää vaihtoehtoa arkimeikkiin kuin normaalisti käyttämäni Blasco, ja ongelmanana minulla on useimpien meikkivoiteiden kanssa tämä äärimmäisen pintarasvoittuva ihoni kasvoissa. Jo kaksi tuntia meikkaamisen jälkeen on kuin mitään pohjaa ei olisi koskaan tehtykään. Nyt kuitenkin testasin Smashboxin meikkivoidetta, joka hinnan puolesta asettuu mukavasti perusmarkettituotteiden ja laadukkaamman kosmetiikan välimaastoon. Tuote on todella ohut, mutta siinä on myös hyvin erikoinen koostumus. Tuntuu kuin voide jo levitettäessä ikäänkuin tarrautuu ihoon kiinni (jep, tiedän kuulostavani hieman kajahtaneelta...). Oli mikä oli, tuote on myös äärimmäisen kestävä ja mattapintainen kuivuttuaan, ja meikkiä joutuu korjailemaan todella paljon harvemmin kuin monen muun voiteen kanssa. 
smashbox meikkivoide
Ja viimeinen suositukseni tällä erää on ikisuosikkini Kiko Milano. Hamstrasin taas kesän Italian reissulla mukaan melkoisen määrän kosmetiikkaa, sillä näissä on ihan lyömätön hinta-laatusuhde. Tuotteet ovat vahvapigmenttisiä ja riittoisia ja sävyvalikoima on kauttaaltaan erittäin laaja. Kikolla on myös verkkomyymälä, joka toimittaa myös Suomeen, eikä toimituskulu ole lainkaan paha suhteutettuna siihen, kuinka edullisia sarjan tuotteet ovat.
kiko milano meikit



Tällaisin tärpein tänään. Mikä on sinun suosikkisarjasi tai tuotteesi?

Maailman paras meikkipohja | Joe Blasco

torstai 16. kesäkuuta 2016

/ I am starting to be convinced that the best make up base ever is Joe Blasco. have you tried it?/

Takinkääntäjä täällä päivää. Osa kenties muistanee, kuinka olen pitkään julistanut panostavani kosmetiikassa vain ihonhoitotuotteisiin, mutta käyttäväni meikkituotteissa pääsääntöisesti markettitavaraa. Minulla on kuitenkin ollut ikuisuuksien ajan ongelmia ihoni kanssa, ja jaksankin aina valittaa ystävilleni kuinka väärin se on, että samassa naamataulussa jossa ilmenee jo iän tuomia juonteita yhä ja edelleen viihtyvät myös finnit ja mustapäät. Argh! Täydellisen meikkipohjan metsästäminen on siis ollut ikuisuustehtäväni, kunnes nyt keväällä erään messutarjouksen innoitamana päätin vihdoin ja viimein panostaa Joe Blascon klassikkomeikkivoiteeseen. Kakkumaiseen muotoon pakattu tanakanoloinen meikkivoide on tähän saakka ollut ylistyksestään huolimatta mielestäni lähinnä epäilyttävä, mutta epätoivoissani päätin vihdoin kokeilla. Ja onneksi kokeilin. Blascon voide sisältää nimittäin niin paljon pigmenttiä, että jo pikkuisella nokareella, jonka levitin meikkisienellä kaikki epäpuhtauden merkit katosivat iholtani kuin taikaiskusta. 
joe blasco loose powder
Kovinkaan kauaa en siis epäröinyt, kun joku kosmetiikkakeiju oli ilmeisesti ajatuksen voimalla vienyt tämän oivallukseni eteenpäin, ja sain tiedustelun olisinko halukas kokeilemaan Blascon irtopuuteria ja kivipuuteria, ja oi mahtavuutta! Ensmmäinen irtopuuteri joka oikeasti tulee purkista ulos niitä pikkureikäsistä, jotka kannessa on (yleensähän ne tuppaavat tukkitumaan heti ensikäytössä) ja höyhenenkevyt puuterivippa, jolla meikin saa tasoiteltua iholle kauniisti. 
joe blasco
Blascon kivipuuteri on myös ensimmäinen, joka todellakin vastaa määritelmää Transparent (tosin tämän Blascon sävy on nimeltään No color). Puuteri, joka on täysin väritön tarjoaa mitä oivallisimman keinon korjailla meikkiä päivän mittaan ilman että huolella tehdyt varjostukset ja poskipuna olsivat enää suttuinen muisto.
joe blasco pressed powder
Joskus on siis näemmä pyörretävä kelkkansa ja myönnettävä, että on ollut väärässä kaikki nämä vuodet. Tästä lähtien minä ja Blasco ollaan erottamaton pariskunta, vai mitä sanot? Huomaatko alla olevasta kuvasta ne kaikki lukuisat näppyläni ja ihon värivirheeni? ja ehei,  älkää luulkokaan, että tulossa olisi myös se ennen-kuva, sen verran karsea peikko sieltä peilistä nimitäin aamuisin katselee. (Tosin tätäkin kuvaa katsoessa tuli mieleen, että tukallekin olisi ehkä voinut tehdä jotain...)

Kuinka välttyä maksaläiskiltä

torstai 31. maaliskuuta 2016

/The sun is shining again. Remember to protect your skin./

Anteeksi hieman raflaava otsikko. Syy moiseen liittyy siihen, että viime kesän lopuilla olisin itse ollut tällaisen tiedon tarpeessa. Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Minä rakastan aurinkoa. Olen aina rakastanut. Tenavana pihalla vietettiin kesäpäivät aamusta iltaan, ja kun teini-ikä koitti, siirryin rannalle grillaamaan itseäni. Ja nimenomaan grillaamaan. Muistan eräänkin kesän, kun suuntasimme ysätäväni kanssa Nallikarin hiekkarannalle heti kesäkuun ensimmäisinä päivinä huolimatta hieman hyytävistä alkukesän tunnelmista, sillä paistoihan toki aurinko. Ja siellä sitten kuljettiin joka ikinen päivä, ja katsottiin kellosta aikaa, että muistimme pyörähtää puolen tunnin välein ympäri, niinkuin grillivartaat konsasaan. Samaisina vuosina aloitin kesään valmistautumisen muutenkin jo hyvissä ajoin ostamalla aina kymmenen kerran kortin solariumiin. Ja jos ei kadenkymmenen minuutin pedillä makaamisen tuloksena tuoksunut hieman kärähtänyt nahka, ei solarium ollut mielestäni tarpeeksi tehokas. Työikäiseksi vartuttuani ei viisaus siltikään pähän kasvanut, vaan joka kesä olemme matkanneet aurinkolomille viikoksi tai pariksi, ja jos ei rusketus ole heti tarttunut, on aurinkorasvat kevennetty minimiin, tai jopa heitetty kokonaan matkasta. Mistake. Big mistake Huge. Sanoisi eräästä ikiklassikko-elokuvasta tunnettu isohymyinen kikkarapää. Jotenkin silloin nuorempana ehkä ajattelin, että kyllä se ruskettuminen on sen arvoista, vaikka vanhempana olisikin hieman ryppyinen. No enpä tullut ajatelleeksi, että auringon UV-säteilyllä voi olla muutakin vaikutusta kuin ne rypyt. Nimittäin ihon pigmenttimuutokset, eli tutummin maksaläiskät. Viime kesän Kreikan reissulla kyllä toimeliaasti varustauduin polttavaan aurinkoon monenkin kertoimisella aurinkovoiteella, mutta loppuviikosta, kun kasvot tuntuivat olevan eri paria vartalon kanssa, käytin kasvoille enää kevyttä parikymppistä suojaa. Ja PAM! Siinä se sitten oli. Viimeisinä lomapäivinä huomasin keskelle otsaa silmien väliin ilmestyneen elämäni ensimmäisen maksaläiskän. Epätoivoisena sitä rasvasin, hankasin, kuorin, rasvasin ja taas kuorin., mutta siinä se mokoma oli ja pysyi.
Tiesittekö, että jopa 90% ihon vanehenemisesta johtuu auringon UV-säteilystä? UV-säteilystä suurin osa on niinsanottua UVA-säteilyä, joka läpäisee kaikki ihokerrokset aiheuttaen merkittäviä muutoksia ihon rakenteessa. Lisäksi on muistettava, että tätä valovanhenemista ei tapahdu vain kasvojen iholla., vaan samalla tavalla myös kaulan, dekolteen ja käsien sekä jalkojen iholla, jotka altistuvat säteilylle kaikkialla missä olemme. Usein ei tule ajateltua asiaa, kun lähtee vaikkapa lapsen kanssa kesällä leikkipuistoon, sillä eihän sinne mennä aurinkoa ottamaan. Sama tilanne on myös vaikkapa puutarhatöissä tai ulkoilmakonserteissa. Käsi sydämelle, tuleeko aina ja kaikkialla suojattua iho aurinkovoiteella?
Minä sain blogin kautta testiin apteekkisarjana tunnetun Eucerinin uudet aurinkovoiteet. Toinen voiteista on kevyen emulsiomainen 50 suojakertoimella varustettu aurinkovoide, ja toinen samaisella 50 suojakertoimella varustettu sävytetty aurinkovoide. Vanhojen kokemuksien perusteella oletin, että näin jämäkät voiteet ovat niin paksuja, että ne saa houkutella ulos tuubista ja etteivät niitä saa millään keinolla levitettyä ohuesti kasvoille. Mutta sainpa kerrankin yllättyä positiivisesti. Molemmat tuotteet ovat äärimmäisen ohuita, kevyitä ja helposti levittyviä. Lisäksi ne ovat aidosti tuoksuttomia. Monestihan ns. tuoksuttomat voiteet tuoksuvatkin hyvin lääkemäisiltä, mutta näistä puuttuu tuoksu kokonaan. Värivoide näytti tuubista tullessaan hyvin tummalta, mutta kasvoille levitettynä väri olikin juuri sopiva. Minulla on iästä huolimatta edelleenkin ihossa värieroja ja epäpuhtauksia, enkä mielellään kulje kesälläkään täysin ilman pohjameikkiä, niin epäilenpä, että meistä tulee tämän Eucerin Tinted Sun Creme CC-voiteen kanssa ylimmät ystävät. Kesäistä terassipäivää ajatellen taas muun meikin alle tulee tänä kesänä taatusti pääsemään Eucerin Anti Age Sunfluid, että otsaolohkooni viime kesänä ilmestynyt väriläikkä jäisi viimeiseksi laatuaan. Harvoin olen testiin saamiini tuotteisiin ollut näin tyytyväinen, sillä koekäytössä molemmat voiteet tosiaan levittyivät kuin unelma, imeytyivät nopeasti ja jättivät vielä pehmeän ihon lisäksi mattapinnan, mitä ei aurinkovoiteet yleensä todellakaan tee. Suosittelen. Tuotteet ovat muuten myös parabeenittomia.
No entä se läiskä sitten. Oma pikku gorbatsovini, joka luultavasti on näin talveksi painunut hieman piiloon ilmetäkseen sieltä heti ensimmäisten kunnon kesäpäivien aikaan. Hahaa. Minullapa on uusia salaisia aseita. Niin uusia, etten itsekään tiennyt tällaisia olevan olemassakaan. Euceriniltä löytyy nimittäin myös tuote ihon värivirheiden parantamiseen. Tästä alkaen julistankin siis sodankäynnin maksaläikkiä vastaan alkaneeksi, kun otan käyttöön Eucerin Even Brighter Päivävoiteen. Tämä voide, joka sisältää myös 30 suojakertoimen kerrotaan parantavan jo syntyneitä ihon värivaurioita ja tummia läiskiä. Käykääpä vaikka kurkkaamassa ennen ja jälkeen kuvat tuotesivulta. Uskomatonta. Yksittäisiin pienempiin maksaläiskiin voi puolestaan käyttää tätä pikkuruista ihmeentekijää, Eucerin Even Brighter Clinical Spot Corrector täsmätuotetta.
Mitä opimme siis tästä? Tärkeintä on ennaltaehkäisy. Älä tee niinkuin minä, vaan muista suojatua hyvissä ajoin ennakkoon. Ja jos vahinko on jo päässyt tapahtumaan, ota avuksesi täsmätuotteet vaurioiden minimoimiseksi, ja muista jatkossa varautua paremmin. Aurinko paistaa jo, älä aloita suojautumista myöhässä.






(* Tuotteet saatu blogin kautta testiin.)


Sisustukseen sopivia kuntoiluvälineitä | Fitwood

maanantai 11. tammikuuta 2016

/This Week I will be writing about wellness and healthy living. In this first post you will find new sports equipment by Fitwood. /

Tervetuloa hyvinvoinnin teemaviikolle! Tällä viikolla kirjoittelen kotikuntoilusta, kehon- ja mielenhuollosta sekä terveellisestä ruokavaliosta. Mutta kun sisustus on blogin pääosissa, ei sekään pääse unohtumaan. Aloitetaanpa pienellä tehtävällä. Bongaa alla olevasta kuvasta kaksi kotikuntoiluvälinettä.
Ai ei löydy? Entäs nyt?
Tästä kuvasta tarkkasilmäinen löysi jo ainakin toisen, vai mitä?
Ja tässä näkyy jo toinenkin vähän paremmin.

Oletteko koskaan tulleet tuskailleeksi sen asian kanssa, että kotikuntoiluun tarkoitetut välineet ovat... noh...sanotaanko vaikka nätisti että hieman värikkäitä? Kaikenkirjavat ja kaiken lisäksi muovisen näköiset välineet ovat kaikkea muuta kuin ilo silmälle, ja niinpä ne tuleekin säilöttyä kaappiin tai vaatehuoneeseen katseilta piiloon. Ja tuleeko niitä sieltä sitten haettua käyttöön? No eipä tule ei, vaan siellä ne saavat ollakin. Nyt on kuitenkin mahdollista yhdistää kauneus ja käytännöllisyys. Oletteko kuuleet kotimaisesta yrityksestä nimeltä Fitwood? Yrityksen taustalla on pitkän kokemuksen kuntoilualalta omaavia henkilöitä, jotka yrityksen taustatarinan mukaan huolestuivat siitä, kuinka suurin osa kuntoiluvälineiden valmistusta on ajautunut halpamaihin, joissa tuotetaan edullisesti juuri niitä heppoisia muovituotteita, joiden käyttöikä jää lyhyeksi ja joiden ulkonäköön ei lainkaan panosteta. Yrittäjillä syntyi ajatus Pohjoismaisesta puusta kuntoiluvälineiden materiaalina, ja kotimaisen työn lisäksi pyrkimys valmistaa hyvännäköisiä ja kestäviä tuotteita, joita voi säilyttää näkösällä niin, että niitä tulee varmasti käytettyä. Fitwoodin tarinaan pääset halutessasi tutustumaan tarkemmin täältä löytyvän  todella upean videon muodossa.

Minä sain tilaisuuden päästä testaamaan näitä kuvissa näkyviä Fitwoodin kuntoilutuotteita, ja sanottavahan se on, että kyllä näissä silmä lepää. Ovelta sisään astuessa ei varmasti kenelläkään pistä ensimmäisenä silmään, että täällähän lojuu jumppavälineitä pitkin olohuonetta. Syyt miksi halusin lähteä tuotteita testaamaan on niiden kotimaisuus ja laadukkuus. Suomessa valmistetut tuotteet kun alkavat olla nykyään melkoinen harvinaisuus. Luottamus kotimaisiin valmistusmenetelmiin ja Pohjoismaisiin materiaaleihin on ainakin itselläni kova, ja uskonkin näiden tuotteiden olevan huomattavasti pitkäikäisempiä kuin monien halpaversioiden. Testiin valitsin pilatesrullan (hierontarulla/foamroller) sekä voimapyörän, joissa molemmissa on käyetty valmistusmateriaalina Fitwoodin toimintaperiaatteen mukaisesti koivuvaneria. Aiemmin omistamani pilatesrullat ovat hyvinkin pian ahkerassa käytössä alkaneet antaa periksi ja painua kasaan, mutta Fitwoodin tuotteessa on puun lisäksi käyetty tuplasti tiheämpää solumuovia kuin useimmissa muissa vastaavissa tuotteissa, ja sen kyllä huomaa. Meidän perheessä pilatesrulla on jokapäiväinen kuntoiluväline, jolla kummatkin perheen aktiivisesti treenaavat aikuiset huoltavat kehoaan, joten tuotteelta vaaditaankin paljon. Mikäli pilatesrulla on sinulle aivan outo tuote, kerrottakoon, että rullalla on helppo itse hieroa lihaksia ja availla lihaskalvoja. Fitwoodin sivuilla pääset tutustumaan perusliikkeisiin.
Voimapyörä puolestaan on vatsaslihasliikkeiden aatelia. Vahvojen vatsalihasten lisäksi voimapyöräily vaatii huolellista kehonhallintaa ja kuormittaa lisäksi niin selkää kuin käsienkin lihaksia. Miehenpuoli suostui vastentahtoisesti riemumielin näyttämään teille mallia.
Fitwoodin valikoimista löytyy lisäksi kuntoiluvälineitä myös perheen pienimmille. Käykääpä vaikka kurkkaamassa nämä upeasti viimeistellyt voimistelurenkaat. Meilläkin Jamppa otetaan aina mukaan kotona tehtäviin kuntoiluhetkiin, ja näihinkin uusiin vermeisiin oli perheen junioriosasto heti ensimmäisenä tutustumassa. 
Fitwood
Mitäs sanotte? Eikö vaan olekin melkoisen tyylikkäitä kuntoiluvälineitä?
Fitwoodin tuotteet ovat kauniin ulkonäkönsä ja kestävyytensä lisäksi mielestäni varsin kilpailukykyisiä hinnoiltaan, kun niitä vertaa esimerkiksi erilaisissa kuntoiluvälineverkkokaupoissa myytäviin tuotteisiin. Jos sinulla on ollut suunnitelmissa näin uuden vuoden alkaessa ryhtyä panostamaan itsestäsi ja kunnostasi huolehtimiseen entistä paremmin, käyhän tutustumassa valikoimaan. Erityisesti suosittelen kaikille vuoden alusta kunnonkohotusstartin ottaneille jokaipäiväisen kehonhuoltohetken ottamista osaksi päiväohjelmaa. Kymmenen minuuttia iltaisin pilatesrullan kanssa takaa sen, että vältyt lihasjumeilta ja pysyt toimintakykyisenä ja joustavana lihasrasituksesta huolimatta.
Fitwood _2

Kiitokset Fitwood'ille tilaisuudesta saada testata tuotteita!






(*Tuotteet saatu testiin Fitwoodilta.)

Hoitolatason jalkahoito kotona | Happy feet

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

/A while I ago I got a chance to test these new footcare products from Scholl, and I have to admit that I'm amazed./


Kuka tunnustaa, että jalkojen hoito on taas tykkänään unohtunut, kun sandaalikelit alkavat olla enää haalea muisto? Mahtaako jotakuta muutakin hirvittää, että kun pikkujouluihin lähtiessä kiskaisee 15 denierin sukkikset jalkaan, niin nille käy samantien köpelösti, kun kantapäät muistuttavat raastinrautaa..? Minä voin ainakin rehellisesti tunnustaa, että heti kun lämpötilat tipahtivat alle kymmeneen asteeseen, vedin villasukat jalkaan, ja jätin ne siihen. Nukun öisinkin samaiset töppöset jalassa, joten jalkapohjat ehtivät vain vilahtaa silmissä iltasuihkun aikaan, mutta muutenpa ovat saaneet olla ihan rauhassa. Yksi bloggaamisen hyviä puolia on, että silloin tällöin pääsemme testailemaan uusia tuotteita. Usein nämä tuotteet ovat vieläpä sellaisia, joita ei muuten huomaisi tulla ostaneeksi. Minäkin olen vuosikaudet veivannut samoja jalkahoitorutiineja (silloin kun olen muistanut ja jaksanut) ja rapsutellut kantapäitä sillä mikä-sen-nimi-nyt-olikaan (ei siis raspi, vaan sellainen kivenmurikan muotoinen versio), ja lähinnä toivonut parasta. Ajanlaskussamme ennen lasta minulla oli myös tapana käydä säännöllisin väliajoin hoitolassa hoidattamassa jalkani, mutta sittemmin ei moiseen ole riittänyt aika eikä (voima)varat. Vaan eipä tarvi enää. Tättärärääää!
Tässäpä jokaäidin pelastus! Monesti tuotteita testaillessa tulee vähän sellainen no joo, ihan hyvä-olo, mutta näiden kanssa tulikin sellainen oh, but hello, where have you been all my life-olo. Hieman arvelutti kyllä tällaisena tekniikan ei niin ihmenaisena tarttua tuohon Schollin paristokäyttöiseen timanttikiteillä varustettuun jalkaraspiin, sillä epäilin silpasevani sillä nahkat koko jalkapohjista, mutta ei sentään.
Kun malttaa ensin lukaista käyttöohjeet, oli laitteen käyttö sittenkin vallan yksinkertaista, ja lopputulos peräti ihmeellinen. Scholl Velvet Smooth paristokäyttöinen raspi siis poistaa äärimmäisen tehokkaasti mutta hellävaraisesti kuivat kohdat ja kovettumat jalkapohjista vain kevyesti laitetta liikuttamalla. Minä ihan tosissaan jopa otin valokuvat ennen ja jälkeen, mutta päätin sitten kuitenkin säästää teidät moiselta.
Aina ei myöskään aika anna myöten istuskella jalat vadissa kynttilänvalossa lehtiä lueskellen. Jos sinne pikkujouluiin tai muihin kekkereihin alkaa olla jo kiire, hoituu jalkojen hoito myös pikaversiona. Joka kerta ei siis tarvitse tehdä koko hoitoa jalkakylpyineen ja liotuksineen, vaan jo kahdella tuotteella saa jalkapohjat sukkahousukuntoon. Olen nimittäin testannut molemmat versiot. Lyhyen kaavan versiossa hurautat jalkapohjat paristokäyttöisellä raspilla (kuivana, liotuksia ei siis tarvita) ja toimeenpiteen jälkeen hierot vaan jalkapohjiin Velvet Smooth tehoseerumia, ja olet valmis. Ihan huipputuote, ja näin jälkikäteen ei voi kuin todeta, että kun kasvoihinkin on tullut seerumia siveltyä jo vuosikaudet, niin tokihan se on ihan loogista sivellä sitä myös jalkapohjiin, jotka sentään tekevät päivittäin melkoisen työn kuljetellessaan minua paikasta toiseen.
Jos innostut testaamaan näitä loistotuotteita kotosalla, kannattaa käydä katsomassa ohjeet ja vinkit Schollin sivuilta. Sivuilta löydät näiden tuotteiden lisäksi myös paljon muita täsmätuotteita, niinkuin mm. pikkujouluissa niinikään tarpeelliset geelipohjalliset korkkareita varten.

Ja tarkennuksena vielä, jos heräsi epäilys. Tämä ei siis ollut maksettu mainos, vaan tyytyväisen testaajan rehellinen suositus. Vielä kun keksisi, voiko äidilleen antaa tällaisia tuotteita joululahjaksi, vai ottaako hän ja pahastuu lahjan vihjaillessa unohtuneen jalkahuollon puoleen...?







* Tuotteet saatu testiin blogin kautta.*