Harmaa joulusisustus | Christmas in shades of grey

torstai 3. joulukuuta 2015

/My Christmas colours this year are white, black and all the different shades of grey./


* Yhteistyössä Indiedays ja Ellos. *


* Postauksen lopussa alekoodi.*


Toissapäiväisen kattauspostauksen yhteydessä tulin maininneeksi, että kerranko sitä ryhtyy Elloksen valikoimaa ihan kunnolla tutkailemaan, niin eihän se tilaus pysy hanskassa millään. Eikähän ihmisellä voi koskaan olla liikaa koristetyynynpäällisiä, eihän? Tänään siis luvassa harmaata joulua olohuoneen puolella, ja laajempaa kokonaiskuvaa yrityksestäni havainnollistaa ison yhtenäisen tilan sisustamista samoilla sävyillä levollisemman kokonaisilmeen saavuttamiseksi. Päävärinähän kotonamme valkoisen lisäksi on yleensä musta, mutta nyt innostuin laittelemaan jouluksi harmaita juttuja sekaan ilmettä pehmentämään.
Oman sisustamiseni yksi kantavia ajatuksia on, että jos jotain uutta kotiin hankin, sen tulee olla käytettävissä monessa eri huoneessa. Vaihtelunhaluisena ihmisenä kun en yhtiä somistuksia jaksa kovin kauaa välttämättä yhdessä paikassa katsella, niin ostan mieluiten sellaisia esineitä, jotka sopivat useampaan eri tilaan. Tässä postauksessa olohuoneen kuviin on kattauspostauksen kakkoskattauksesta siirtynyt sohvan nojalle pehmoisa tummanharmaa torkkupeitto, valkomarmorinen leikkuulauta sekä  iso lasivitriini, jossa edellispostauksen kynttilöiden sijaan majailee näissä kuvissa tuoksuvat hyasintit. 
Leikkuulauta edustaa minulle ensisijassa kaunista tarjotinta, ja tällä kertaa katoinkin siihen joulukauden ensimmäiset glögit. Pipareita, gluteenittomia sellaisia, meillä on kyllä pistelty parempiin suihin jo melkoiset määrät. Tonttukin oli käynyt yhtenä yönä niitä Jampalle paperipussiin jättämässä...
Meiltähän löytyy jo ennestään muutama harmaa viltti, mutta molemmat ovat paljon vaaleamman harmaita, kuin tämä Ellos Homen versio. Jotenkin tämä tumma vaan sopii tähän vuodenaikaan paremmin. Jättimäisessä Bim -metallikorissa on hyvä jemmailla kaikkia niitä tekstiilejä, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä. Meillä kun saattaa olokkarissa majailla yhtä aikaa kolmekin torkkupeittoa, jotta kaikille on tarvittaessa omansa mihin käärityä viileämpänä iltana. Taaempana näkyvä iso lasipullo on muuten myös Ellokselta hankittu, mutta on tainnut poistua valikoimasta tänä talvena.
No ne uudet tyynynpäälliset. Onhan tuo Petteri nyt melko söpönen kaveri, vai mitä? Vaaleanharmaat tyynyt ovat pellavaa ja tummanharmaat myydään kahden kappaleen pakkauksessa, ja olivat hintaansa nähden todella positiivinen yllätys.
 Olohuone, keittiö ja ruokailutila ovat siis meillä yhtä suurta tilaa, ja omistamatta kunnon laajakulmaa yritin peruutella seinästä läpi saadakseni tämän havainnollistettua.
Monelle muulle tällainen värimaailma saattaa tuntua kauhistukselta, mutta minun makuuni väritys on silloin hyvä, kun valokuvia katsoessa pitää muutaman kerran vilkaista, että tuliko ne kuvat sittenkin otettua mustavalkoasetuksilla... Jotenkin vaan oma sielu ja mieli lepää värittömässä ympäristössä. Liekö jotain vastapainoa työn jatkuvalle viriketulvalle. Kuka tietää eksyykö lopulliseen joulukattaukseen muutama punainenkin tuikku tai pikkutonttu väriä tuomaan, mutta juuri nyt on hyvä näin.
Kattauksessahan oli Elloksen valikoimasta pöytäliina, kaitaliinat, lautasliinat ja kynttiläasetit.
Sellaista harmaat joulua luvassa meidän perheeseen. Nyt kun saisi vielä työkiireet selätettyä niin, että ehtisi sinne lahjaostoksillekin.

Muistathan muuten, että jos bongailit kuvista jotain, mikä saattaisi sinunkin joulukotiasi sulostuttaa, niin Elloksella on juuri nyt voimassa tämän viikon loppuun kestävä alekoodi 325972, jolla saat 30 euroa alennusta vähintään 100 euron tilauksesta ja 40 euroa 150 euron tilauksesta. Ellokseltahan löytyy sisustuksen lisäksi myös merkkimuotia kuten suuri suosikkini Vagabond ja joululahjaostoksia ajatellen myös leluostoja kannattaa jo tuolla aleprosentilla keskittää samaan tilaukseen.






(* Kaupallisia linkkejä.)

4 kommenttia

  1. Kaunista.Itse kyllä kaipaan tujauksen punaista joulun kunniaksi.Vaikka vain kastehelmi tuikkujen muodossa:)-sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saattaa tosiaan olla, että minäkin perheen nelivuotiaan riemuksi kaivan loppupeleissä kaapin kätköistä punaiset Kivi-tuikut ja Aarikan tontut esille joulupöytään. :)

      Poista
  2. Aivan mielettömän kaunista!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)