Yksi huone - monta toimintoa

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Itseäni monesti harmittaa monissa sisustusaiheisissa blogeissa se, että useimmiten kuvissa näytetään kodeista vain pieniä kauniita yksityiskohtia. Onhan toki ihana katsella kauniita asetelmia ja sievästi sommiteltuja nurkkia, ja inspiroitua niistä, mutta joskus jopa tapaan itseni kurkottamasta kaulaani kuvaruudun laitaan ikäänkuin yrittäisin kurkata kuvan reunan taakse. Mitä kätkeytyy loppuhuoneeseen tai peräti koko kotiin? Mihin kummassa kaikki ne kauniiden asetelmien kuvaajat piilottavat lapsen kuravaateröykkiön tai miten liinavaatesäilytys on järjestetty? Haluaisin inspiroivien yksityiskohtien lisäksi saada muilta vinkkejä tähän jokapäiväisen arjen kaaoksen taltuttamiseen. Silloin tällöin läydän itseni kaiholla muistelemasta aikaa ennen lasta, jolloin ainoita ärystyksen aiheita iltaisin kodissa oli miehenpuolen lyttyyn makaamat sohvatyynyt... Oi aikoja, oi murheita. 

Näihin arkitodellisuuden realiteetteihin liittyen ajattelin tänään vilauttaa kokonaiskuvaa monitoimihuoneestamme, jota työ/vierashuoneeksikin tituleerataan. Mitä tapahtuu, kun yhteen huoneeseen pitää mahduttaa kahden nukuttava sänky, kahden ihmisen vaatesäilytys, liinavaatesäilytys, työpapereiden ja kaikenmaailman mappien arkistointi sekä työpiste. Ja tilaa tähän kaikkeen on noin ruhtinaalliset 10 neliömetriä. Ahdastahan siitä tulee. Haaveilen kyllä ilmavasti sisustetuista huoneista, mutta käytännön tarpeet menevät vain arjessa haaveiden edelle. Ehkäpä sitten jos Eurojackpot päättää kohdalleni osua, saan kodin, jossa piisaa riittävän isoja huoneita...

Aiemmin 120 cm leveä sänky sijaitsi ns. keskellä huonetta, ja lipasto, jossa säilytetään Jampan vaatteita sijaitsi ikkunan edessä. Lipaston on kuitenkin muutaman sentin liian korkea voidakseen majailla ikkunan edessä kesäisin, jolloin ikkuna tulee saada tarvittaessa auki tuuletusta varten. Niinpä jouduin antamaan periksi ja laittamaan sängyn seinän viereen, vaikka itse en erityisemin pidäkään ajatuksesta pitää sänkyä nurkassa.

Sänkyä vastapäätä jää vallan hulvattoman suuri tila työpistelle. Työpöydän yllä olevassa String-hyllykössä majailee kyniä ja muita tarpeellisia toimistotarvikkeita, sekä myöskin niitä ah, niin turhia, kynttilöitä ja koriste-esineitä.

Ja jossakinhan ne päiväpeitteet ja ylimääräiset tyynytkin on pidettävä yöaikaan. Yksi arjen myönnytyksistä oli myös se, että jouduin vaihtamaan ilmavat valkoiset pellavaverhot peittäviin mustiin pimennysverhoihin, sillä vuorotyötä tekevä miehenpuoli alkoi vähä turhan tiuhaan avautua liian valoisista nukkumaolosuhteista.

Työpisteen vieressä asustaa yksi kodin lempiasukkaistani, 120 cm leveä Bestå-kaapisto, joka mahduttaa sisällensä käsittämättömän määrän mappeja, kirjoja, askartelutarvikkeita ja valokuva-albumeita. Tämä on varmasti ollut hinta-laatusuhteeltaan yksi  elämäni parhaista huonekaluostoksista.

Ja kesäaikaan järjestyksen ollessa käytännön syistä pysyvää mallia, pitää sitten hakea vaihtelua juuri niillä pienillä astelmilla ja petauksen muunteluilla. Kuvista jää vielä puuttumaan viimeisellä seinämällä sijaitseva täysleveä liukuovikaapisto, jossa majailee miehen vaatesäilytys sekä juurikin ne tilaavievät verhot, pöytäliinat,  pyyhkeet, liinavaatteet, ylimääräiset torkkupeitteet ja koristetyynyliinat. Taitaapa kaapista löytyä myös Jampan jäähylle laitettuja (Lue: liian äänekkäitä lahjaksi saatuja) lelujakin sekä muutamat käsipainot. Monitoimihuone, sepä siis juuri.

Onko sinulla sisustusblogi? Haastan sinut mukaan paljastamaan jostakin kotinne huoneesta koko huoneen kattavan kuvasarjan. Lähdetkö mukaan? Jos lähdet, hihkaise kommenttiboksiin kun postaus on valmis, niin että löydän katsomaan ja poimimaan parhaat vinkit.





2 kommenttia

  1. Kiva tällainen postaus. Itse myös välillä kaipaan blogeista tällaisia käytännön asioita. Kuinka syvä tuo bestå on? Näyttää kapealta, että mietin miten sinne mahtuu mapit, valokuva-albumit jne.
    Täällä jo kovasti mietitään miten meidän makkari tullaan järjestämään, kun nyt jo tuntuu täydeltä ja kohta pitäisi pinnasänky mahtua! Nykyinen lipasto, mikä on täynnä tärkeitä papereita ja valokuvia luultavasti pitää laittaa pois, mutta minne ne tavarat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bestå on 39 cm syvä, näitähän saa monen syvyisenä. Tähän mahtuu siis mapit hyvin ja tilaakin jää. Ovien kanssa syvyysmitta on 42 cm. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)