Valkoinen joulukuusi | White Christmastree

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

/I have been craving for a white Christmastree for years and this year I finally bought myself one./


Hellurei. Viikon puoliväli menossa vaikka tuntuu että päiviä ennen aattoa on ollut jo mooooonta. En muista milloin olisin aiemmin ollut joulun alla yhtä uupunut kuin tänä vuonna, ja nämä viimeisen viikon aamut ovat olleet kerrassaan toivottomia. Kellon soidessa tuntuu, että päällä on varsinainen kokovartalohalvaannus ja silmiä pitää räpytellä ja taas räpytellä että saa ne pysymään auki. Huh. Olen alkanut vaivihkaa tutkailla kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita netistä, kun tuntuu olevan päällä niin monenlaista vaivaa, vaikka periaatteessa elää vallan terveellisesti. Löytyykö ruudun siltä puolelta kokemuksia aiheesta?

Varsinainen joulukalenteriaihe sen sijaan tänään on joulukuusi. Ja nimenomaan keinosellainen, sillä allergioiden vuoksi en voi oikeaa kuusta pitää. Monenmonta vuotta olen himoinnut valkoista kuusta, ja tänä vuonna päätin vihdoin itselleni sen lahjoittaa, kun Kärkkäiseltä satuin löytämämään vallankin komean version alle kolmellakympillä. Aiempi vihreä ikikuusemme on Stockmannin valikoimista ja hintaa oli lähemmäs 150 euroa mutta tuuheudessa ja laadussa ei tämä paljon edullisempi sisarensa häviä lainkaan.
valkoinen joulukuusi white christmastree
Viime vuonna luovuin vihdoin ja viimein päähänpinttymästäni, että kuusessa pitää olla kynttilänmuotoisen kynttilät, sillä let's face it, eiväthän ne kovin kauniit olleet sojottaessaa vinossa ja kenossa joka ilmansuuntaan. Ostinpa silloin siis lähisittarista riittävän pitkän ledinauhan, ja kyllä nyt kelpaa katsella tuikkivia valoja.
scandinavian white christmas decor
Kuvien ja kuvaamisen suhteen mennään tällä hetkellä vaihtoehdoin a.) valot päällä keltaisia kuvia ja b.) valot pois päältä sinisiä kuvia. Oi tätä pohjolan talvea. Syystäpä kuvat on tänään pehmennettyä mallia...
valkoinen joulusisustus
vit julgran
Koristeista tipahti tänä vuonna mustavalkoiset pallot pois laskuista, ettei kuusi menisi ihan graafiseksi. Hopeiset pallot, joissa kirkkaiden lisäksi tuli mattaversioita ja glitterversioita oli huippuedullinen löytö Tokmannilta. Iso tuubipakkaus palloja maksoi alle  kolme euroa.
skandinavisk jul  housedoctor stjärnor


Vielä kaksi herätystä ennen viikonloppua. Jaksaa jaksaa. Jaksaahan...?



ps. Hyviä uutisia kaikille oman elämänsä konmareille. Täältä saa nyt Marie Kondon Iloa Säkenöivä Järjestys-kirjan, eli sen kakkososan alle neljällä eurolla.


Seuraa blogia

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)