Yksinkertaistettu pääsiäinen | Minimal Easter

perjantai 25. maaliskuuta 2016

/This year our Easter is quite minimal./

Hyvää Pääsiäistä! Huippua olla lomalla. Vaikka hieman ehkä harmittaa, että joku meni tilaamaan takatalven tänne Ouluun. Voisin kyllä palauttaa samantien nämä nietokset sinne mistä ne tulivatkin, mutta ei anneta asian häiritä. Parhautta on kuitenkin monta peräkkäistä laiskaa aamua. Minusta tuntuu hyvin erikoiselta, että niin monet kaupat ja kauppakeskusket päättivät heti käyttää uutta lakia hyväkseen ja pitää ovet auki myös pyhien aikaan. Sympatiat kaikille kaupanalan tuöntekijöille. Itsekin olen opiskeluni rahoittanut kaupanalalla, ja silloin vielä sentään päivittäinen aukioloaikakin oli vain kello 9-21 välillä. Nyt tuntuu, että eihän työntekijät ehdi käydä kotona edes kääntymässä ennen kuin pitää taas jo olla tiskin takana. Oi aikoja oi tapoja, sanoo hän, ja tuntee olonsa taas tosi vanhaksi. 

Pääsiäinen ei meidän perheessä ole koskaan näytellyt kovin suurta roolia, vaan otettu vastaan tosiaan lähinnä ylimäärisinä vapaapäivinä, joten tänä vuonna jäi koristelutkin minimaalisiksi. Kaivelin kyllä jo esille viime vuonna käyttämäni mustavalkoiset koristemunat sun muut härpäkkeet, mutta jostain syystä ne eivät tällä kertaa puhutelleet minua. Lapsenkin tarhasta tuoma pääsiäispupu oli jäänyt vallan kaljuksi, kun ruohon siemenet eivät olleetkaan ehtineet itää. Onneksi tuli sentään napattua Bauhausista mukaan tuo Kissanruoho, joka saa näytellä rairuohon roolia. Kinderit pisteltiin Jampan kanssa poskiimme jo heti kiirastorstain iltana, jonka jälkeen vannoin, että sai kyllä olla viimeinen muna laatuaan. Mikä se on, että ei pöljä usko, että muuten laktoosittomalla ruokavaliolla elävän ei kestä mussuttaa maitosuklaata...? Auts.
Nämä viime viikolla ailahduttaneet pajunkissat pääsivät siis virpomishommissa uusiin koteihin, ja tilalle tuli ripaus väriä ruohon muodossa.
Rentouttavaa Pääsiäistä kaikille!

6 kommenttia

  1. Ihanan yksinkertaisia kuvia <3

    VastaaPoista
  2. Todella kauniita kuvia! Itse juuri postasin samoista tyynynpäällsistä ja ovat kyllä ihanat! Kiva siis nähdä miten olet yhdistänyt ne kauniisen kotiinne. :)

    VastaaPoista
  3. Heippa! Onko tuo teidän k-tuoli se kapeampi malli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, hyvin huomattu. Se täysileveä oli livenä niin todella massiivinen, että päädyin aikanaan tuohon. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)