Katoava aika | Time flies

torstai 17. maaliskuuta 2016

/Where does all the time disappear?/

Kirjoittelin tässä päivällä erästä työviestiä ja aloittaessani kirjoitusta sanoilla "Nyt kun viimeinen vuosineljännes on pyörähtänyt käyntiin..." (viimeinen siis meidän alan maailmassamme) aloin miettimään sanojani. Että hetkinen. Viimeiset vajaa kolme kuukautta on nyt alkamassa, vaikka vastahan työvuosi alkoi. Minne se meni? Sitten tulostelin sivutulon verokorttia hetken päästä ja kaivellessani palkkanauhaa toimenpidettä varten jouduin taas hetkeksi pysähtymään, että tältä vuodeltahan on maksettu jo kolmen kuukauden palkat. Niinpä niin. Minnehän nekin menivät? Ja minne se kolme kuukautta meni? Enkö minä juuri ostanut uuden kalenterin ja aloittanut vasta uuden vuoden?
Minulla on paha tapa elellä sitä kuuluisaa sitku-elämää. Enkä varmaan ole ainoa. Teen tuon ja tämän sit ku... ja menen sinne ja sinne sit ku...  Alan opettelemaan sitä ja sitä taitoa sit ku...Pukeudun näihin uusiin vaatteisiin sit ku.. Ja useimmiten sitä sitten kun -hetkeä ei koskaan tule. Niinkuin kävi tämän uuden kalenterinkin kohdalla. Suurena aikomuksena oli täytellä aikatauluja ja suunnitelmia järjestelmällisesti kalenterin tyhjyyttään hohkaaville sivuille sitten kun on se rauhallinen hetki. Sit ku... No eipä ole näkynyt sitä hetkeä, joten kalenterikin on saanut nököttää hyllyllä tyhjän panttina jo kohta neljännesvuoden(!). Pinterestistä bongasin eilen illalla sitä hajamielisenä pläräillessäni (voiko sähköisessä muodossa olevaa sosiaalista mediaa pläräillä?) mitä mainioimman mietelauseen.
/Stop waiting for the perfect moment. Take the moment and make it perfect./
Kas siinäpä elämänohjetta tällaisille täydellisen hetken odottajille. Ehkä, ja jopa mitä luultavimmin, sitä hetkeä ei koskaan tulekaan. Täytyy ottaa se mitä on, ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman täydellistä.
Samaan aikaan kalenterin kanssa ostin Clas Ohlsonilta tämän pikkuruisen kauniin muistikirjan, johon aioin vakaasti alkaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. No sinne hautautui tammikuun paukkupakkasiin ja työkiireisiin kiitollisuusharjoitukset. Ei ilmeisesti ole ensimmäiseen vuosineljännekseen osunut paljoa kiitoksen arvoisia asioita.Siitäkään huolimatta, että kiitollisuusharjoitusten on todettu parantavan unenlaatua, vähentävän stressiä ja vahvistavan omanarvontuntoa. Kiitollisuuden tunteiden kerrotaan myös vähentävän negatiivisuuden tunteita ja katkeruutta ja suuntaavan huomion nykyhetkeen. Nykyhetkeen? Kuulostaa jotenkin siltä, että taitaisin kuitenkin olla juuri tämän harjoituksen tarpeessa.
Olen viikon verran myös lueskellut vihdoinkin jo kaikkialla muualla niin pitkään hehkutettua Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika-teosta. Syy, miksi joka tuutista vastaan tulvivaa teosta vastaan näinkin pitkään harasin on a.) uskoin jo olevani riittävän järjestelmällinen ja b.) en uskonut olevani valmis luopumaan mistään. Nyt muutaman luvun lueskeltuani olen jo alkanut tuntea sen hiipivän poltteen ihoni alla, mikä kai useimmille muillekin marittajille on ilmestynyt. Tunteen, että ei malttaisi lukea kirjaa loppuun ennenkuin alkaa syytämään tavaraa pihalle ja raivaamaan kaappeja tyhjäksi. Uskon jo vakaasti siihen, että kunhan turhat roinat on nurkista ulos kärrätty, virtaa mielessäkin uudet puhtaammat tuulet. Ehkä sitä sitten osaisi jo asettua nykyhetkeen, ettei tarvitsisi koko ajan odotella sitä täydellistä sitku-hetkeä, tai toisaalta katsella taaksepäin, että minne se aika meni.

ps. Viikonloppuna aion piirrellä kauniilla kirjaimilla merkintöjä kalenterini sivuille. Heti sitten kun...

5 kommenttia

  1. Hei toi sitku on jotain niin tuttua, mulla on varmaan 10000000000000000000000000000000000 asiaa sitku meiningillä takaraivossa. Harmittaa, kun tuntuu et aika menee vanhempana tosi nopeesti ja mä vaan jumitan sitku kohdassa enkä tee niitä asioita mitä pitäis ja mitä haluisin. :D

    VastaaPoista
  2. Mun on kans pitänyt alkaa pitämään tuota onnellisuus listaa. Ystäväni laittoi viime vuonna joka päivä lapulle asian mistä oli onnellinen ja lapun purkkiin. Uutena vuotena hän sitten luki ne lappuset läpi.
    Mie taas elän aina odottaen jotain, eli en elä tässä päivässä. Odotan lomaa, odotan joulua, odotan kesää, odotan reissuun lähtöä, odotan odotan odotan. En vaan osaa olla tässä päivässä tai viikossa ja nauttia siitä. Nyt alan kirjoittamaan sinulta saamaani haastetta, jahka vielä löydän sen täältä sun blogista <3

    VastaaPoista
  3. Eikö ole kumma ettei sitä osaa vaan olla ja iloita hetkessä. Tässäpä meille haastetta kerrakseen...:)

    VastaaPoista
  4. Tuo kiitollisuusteeman olen itse havainnut helpommaksi käyttöönotettavaksi siten, että kirjoittamisen sijaan joka aamu herättyäsi mietit 5 asiaa, josta olet kiitollinen, vaikkapa hampaiden pesun yhteydessä:) siinä on monta väärällä jalalla noustua aamua saanut torpedoitua eskaloitumasta paskaksi päiväksi.
    Luulen, että meillä luterilaisen kasvatuksen tuotoksilla tuo sitku kuuluu jo äidinmaidosta imettynä. Sen heijastukset on melkoisen laajat, jos alkaa miettimään, mutta kun tosiaan sen maailman kuluneimman kliseen carpe diemin vaan pyrkii pienistä asioista ottamaan käyttöön, niin se sitku muuttuu nytku. Ihanaa kevättä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi. Minäpä yritän otttaa käyttöön. Tänään on kyllä taas ollut sellainen aallonpohja, että mieli on ollut vähintäänkin yhtä harmaa kuin tuo ulkosalla vallitseva hurmaava kevätsää. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)