Syysuutuudet olohuoneessa (ja uusi objektiivi) | Livingroom details

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

/Went a little crazy the other day at Hemtex and got myself (yet again) some new black and white decorations in the living room. A girl can never have too many cushions, right?/


Niinhän se taas sisustuskärpänen kaivautui kolostaan kesän jäljiltä, kun viime perjantaina menin ihan vaan kurkkaamaan ohimennen Hemtexille. Niinpä niin. Olisin voinut samantien kärrätä mukanani puoli kauppaa, sillä sen verran ihania uutuuksia oli valikoimiin tullut. Tapojeni vastaisesti en meinannut muunmuassa millään heittää irti pörröisen pehmeästä vaaleanpunaisesta torkkuhuovasta, ja samaa puuterista sävyä olevista nappityynyistä. Onnistuin jopa kävelemään ulos liikkeestä, viemään ruokaostokset autoon ja hengähtämään vähän. Tämä hetken hengähdyksen aikana sain vakuutettua itselleni, että jätä ne vaaleanpunaiset ihanuudet ainakin kauppaan. Tai älä van mene takaisin sinne. Niin ne vaan jalat sitten vei kuitenkin takaisin liikkeeseen, ja kohta löysin itseni sullomasta kahta jättisuurta muovipussia auton peräkontiin. Hupsis.
No mitä sinne pusseihin sitten päätyi. Ei, ei pinkkiä sentään, vaikka se edelleen mieleni perukoilla minulle huutelee. Sohvalle sejn sijaan asettui talvea odottelemaan kaksi muhkeankokoista siksak-kuvioitua jättityynyä, joiden totesin olevan mainiot, koska niitä voi pitää sekä tuolla tavoin rinnakkain aseteltuna, että sohvan päädyissä, ja ne ovat molemmissa paikoissa juuri täydellisen kokoiset.
Ja mikäs se siellä pöydän takana pilkottaa. Sohvalta löytyy myös uusi puhtaanvalkoinen talja. Omistan jo ennestään kaksi aitoa taljaa, toisen harmaana ja toisen valkoisena, mutta luonnontalja on valkoisena todella kellertävän sävyinen. Bongattuani tämän valkoisen ihanuuden en siis vain voinut jättää sitä kauppaan, etenkään, kun se on pehmeä kuin kissan turkki, jota tekee mieli istuksia silittelemässä.
Ja huomaatteko eron kahden ylläolevan kuvan vällillä? Alempi on otettu vanhalla kameran mukana tulleella kittiobjektiivilla ja ylempi on otettu uudemmalla 50 mm objektiivilla. Etsiskelin alkukesästä uutta edullista objektiivia saadakseni jotain vaihtelua kuviin, mutta en voinut kuvitellakaan satsaavani objektiiviin omaisuuksia. Hartaan googlettelun perusteella päädyin ostamaan Canonin EF 50mm f/1.8 objektiivin, jota kehuttiin hinta-laatusuhteeltaan erinomaiseksi. Vaikka joidenkin mielestä 50 millinen on sisustuskuvauksessa vähällä käytölle jäävä objektiivi, olen itse ollut oikein tykästynyt käyttämään 50 millistä kuvatessani läheltä yksityiskohtia. Tällä linssillä saa tällainen lähes kuvaustaidoton tupelokin mukavasti aikaan taustan sumentumisen, jotta varsinainen kohde pääsee esille. Lisäksi objektiivi on huomattavasti valovoimaisempi kuin perusobjektiivini. Asukuvauksessa objektiivi on myös osoittautunut loistavaksi, joskin vaatii hieman opettelua etäisyyden kanssa. Tällä kun ei zoomailla, niinkuin vanhalla objektiivillani ja asukuvatkin saa ottaa toooodella reilun etäisyyden päästä. Omasta versiostani pulitin ostaessa karvan verran alle satasen ja ostin tuotteen Oululaisesta Digitarvike-myymälästä. Digitarvike toimii varsinaisesti verkossa, mutta erään mutkaisen matkan ja erinäisten google mapsin kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen onnistuin löytämään tieni liikkeen varastolle, joka päiväsaikaan toimii myös ihan normimyymälänä. Liikkestä sain erinomaista palvelua, ja siksipä haluankin siitä tässä erikseen oikein mainita, vaikka kyseessä ei ole yhteistyöpostaus, sillä oma kokemukseni peruselektroniikkaa myyvistä myymälöistä on heikonlainen. Myyjillä ei ole joko aikaa, halua tai tietämystä palvella asiakasta näissä kamera-asioissa, ja hinnatkin on pääsääntöisesti korkeammat. Tällä hetkellä Digitarvike näyttää myyvän Canonin 50mm:stä uutta paranneltua versiota, jossa vanhan mallin tarkennukseen liittyviä ongelmia on paranneltu. 

Samaisella objetiivilla on myös otettu tämä alimmainen kuva vanhoista sohvatyynyistä, jotka saivat uusien alta häädön lattialle.


4 kommenttia

  1. No niin huutelen minäkin täältä, että miten se pinkki ja pörröinen jäi kauppaan...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa se, ajattelin muka, että siihen sitten kuitenkin kyllästyy pian. Ja nyt se sitten kaihertaa mieltä...

      Poista
  2. Love all of those details, nice!
    So glad I found your blog via Alexa blog, now you have a new follower :)

    www.dodolce.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much for your comment, and welcome to follow! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)