Äitienpäivänä

Myrskyisää Äitienpäivän iltaa! Ainakin täällä Oulussa puhuri on puhkunut ja puhaltanut niin, että vasta esiinkaivetut terassikalusteet meinaa lähteä lentoon. Päivä onkin vietetty mukavasti sisätiloissa. Aamu alkoi kahdeksan maissa kun kuulin pienten jalkojen tepastelevan kohti makuuhuonetta. Jamppa siellä tulla tömpsötteli innoissaan Äitienpäivälahjat kainalossa niitä minulle sänkyyn tuomaan. Olikin meinata jo haljeta odotuksesta, kun olisi halunnut antaa lahjat heti samana päivänä, kun ne sai koulusta tuoda kotiin, mutta malttoi lopulta odottaa H-hetkeä. Puolenpäivän maissa lähdettiin sitten brunssille ja syötiin itsemme niin pyöreiksi, että kellahdettiin kotiin palattua Jampan ja oman äitini kanssa sänkyyn leffaa katselemaan. Tuuli tuiversi ikkunan takana ja sadepisarat piiskasivat ruutua, mutta meitäpä ei haitannut kun saatiin olla sisällä lämpimässä ja mussuttaa suklaata, Jamppa kainalossa rapsuteltavana. Aika täydellinen päivä siis, työhommat sai jäädä odottamaan huomista, vaikka olin niitä tällekin päivälle kaavaillut.

Kuva ei tokikaan ole tältä päivältä, vaan viime kesän Italian reissulta. Kun lapsikin kasvaa, pitää yrittää valikoida näitä otoksia, joissa kasvot ei näy. Päättäköön herra itse isompana jos julkimoksi mielii. Äitienpäivä on kyllä sellainen päivä, että herkistyy aina olemaan kiitollinen tästä roolistaan. Vaikka me Jampan kanssa ollaankin kaksi tulisielua, jotka kummatkin kiihtyy nollasta sataan hetkessä, ja temperamenttia löytyy molemmista vaikka muille jakaa, en ikinä koskaan vaihtaisi äidin rooliani pois. Mikään ei ole ihanampi tunne, kuin pienet kädet kaulan ympärillä ja kaikki se läheisyys ja rakkaus mitä lapsen kanssa saa jakaa. Jokainen ihminen, jonka elämänpolulla kohtaat, on jollain tavalla myös opettajasi, mutta minun elämäni tärkein opettaja on ehdottomasti oma poikani. Tässä sitä joka päivä opiskellaan elämää yhdessä ja kasvatetaan toinen toisiamme. 

Kiitos rakkaani, että teit minusta äidin.