Hyvä ruoka, paremp mieli. Minä olen juuri se ihminen. Lähtökohtaisesti minulle ei kannata aamuisin sanoa mitään, eikä edes katsoa minuun päinkään, ennenkuin olen saanut hörppästyä saavillisen espressoa ja nautittua aamupalani. Suurin aamupalaherkkuni on tuorepuuro, mihin yleensä laitan gluteenittomien kaurahiutaleiden sekaan mitallisen proteiinijauhetta sekä reilun lorauksen mantelimaitoa sekä kesällä pakasteeseen poimittuja (lue: ostettuja) mansikoita tai mustikoita. Aamulla yleensä rouhin sekaan vielä vähän parapähkinää tai kippaan mukaan kourallisen cashew- tai pekaaninpähkinöitä, niin kyllä kelpaa.
Aina ei kuitenkaan ehdi tai jaksa alkaa puuroa illalla valmiiksi jääkaappiin väsäämään, ja silloin mennään sieltä, mistä aita on vähän matalampi. Näiden kuvien aamiaiskulhoni koostuu mustikka-kaurajogurtista (myös soijajogurttia tulee näin pääasiallisesti maidotonta ruokavaliota noudattavana käytettyä, vaikka soijasta sinänsä voikin olla montaa mieltä). mihin olen heitellyt sekaan hieman gluteenitonta mysliä (esimerkiksi Paulúns-mysliä) ja höystänyt kokonaisuuden pähkinärouheella ja siemenillä sekä muutamalla marjalla. Minulla on muuten joku käsittämätön himo kurpitsansiemeniin, voisin pistellä niitä poskeeni kerrallaan vaikka pussillisen. Ounastelen, että kehoni yrittää kertoa minulle jonkun kivennäisaineen puuttesta tällä..?
Ideaalitilanteessa hoidan aamuäreyttäni yksin. Parasta on saada herätä kaikessa hiljaisuudessa ja hipsiä illalla siivottuun keittiöön, ja sytyttää vaikkapa yksi kynttilä aamiaista valaisemaan. Usein tämä ideaali jää haaveeksi, sillä Jampasta on hyvää vauhtia kasvamassa toinen aamu-ärjöttäjä, ja pahimpina aamuina tämä meidän kahden kohtaaminen johtaa hyvinkin äänekkäisiin voimainmittelöihin. Parhaimmillaan kahden aamuäreän kohtaamiset ovat viikonloppuisin, kun mihinkään ei ole kiire, ja kumpikin voi herätä kaikessa rauhassa omaan uuteen päiväänsä.
Tiesitkö muuten, että jo kahdesta parapähkinästä päivässä saa riittävän määrän seleeniä? Lisäksi ne pitävät mainiosti nälkää. Usein nälkäkuoleman uhatessa pureskelenkin muutaman parapähkinän, niin sillä saa hyvin ostettua itselleen lisää aikaa saada se varsinainen ruoka laitettua.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)