Vaasan Taika - Astetta hauskempi välipalahetki

torstai 10. maaliskuuta 2016


Minua potkaisi onni, ja pääsin mukaan Indiedaysin ja Vaasanin kampanjaan Sano se leivällä. Sano se leivällä-kampanjassa meillä bloggaajilla ja kaikilla teilläkin on tilaisuus päästä kertomaan tunteistanne leivän muodossa. Usein arjen kiireessä unohtuu ne kauniit sanat ja välipalahetketkin ovat enemmänkin kiireinen välttämättömyys kuin nautinnollinen yhdessäolon hetki. Vaasan haastaa nyt siis meidät kaikki osoittamaan rakkautta läheisillemme leivän muodossa. Minulle tämä tilaisuus ei olisi voinut otollisempaan aikaan tarjoutua, sillä tällä hetkellähän vietämme Jampan kanssa kotona talvilomaa. Pitkäksi venähtäneet aamu-unet ovat tehneet päiväunet tarpeettomaksi, mutta välipalahetken sitäkin tärkeämmäksi, että päivän touhuissa riittää energiaa ilman lepohetkeäkin. Kuten monet lukijat tietävätkin, olen itse gluteeniyliherkkyyden vuoksi joutunut jättämään perinteiset leivät pois, mutta se ei suinkaan tarkoita sitä, että muut kotona eivät leipää söisi. Olen ehdottomasti samaa mietlä perinteisen suomalaisen sananlaskun kanssa, että Leipä miehen tiellä pitää, ja tätä oppia olen yrittänyt jakaa myös lapselleni. Monet suomalaislapset elävät nykyään hyvin epäterveellisten välipalojen voimalla. Kaupassa myydään mitä värikäimmissä pakkauksissa supermäärällä sokeria ryyditettyjä suklaamuroja, makuviilejä, vanukkaita ja välipalakeksejä, jotka taatusti maistuvat lapselle kuin lapselle, mutta joiden ravintosisältö on hyvinkin kyseenalainen. Mitäpä jos siis yrittäisikin saada terveellisestä välipalatuokiosta astetta hauskemman. Vai näkeekö joku muu kenties leipälautasella tuttuja hahmoja?
Uudet Vaasan Taika paahtoleivät maistuvat taatusti koko perheelle. Leipien koostumus on ihanan ilmava ja pehmeä, ja tuoksu huumaava. En siis voinut olla ostamatta kotiin heti kerralla useampaa versiota. Tässä postauksessa Jampan välipalaleipänä toimi Vaasan Vaalean Täysjyvän Taika, joka katosi kyllä hyvin äkkiä parempiin suihin, eikä välipalakaveriksi päätyneen miehenpuolenkaan lautasella peikkoleipä ehtinyt kauaa odotella syöjäänsä. Leipä on leivottu täysjyvävehnästä, -rukiista, -kaurasta ja -speltistä, joten se on hyvin kuitupitoinen, minkä lisäksi myös laktoositon ja lisäaineeton. Pieni viherhihhuli sisälläni lämpenee erityisesti tuosta lisäaineettomuudesta. 
Miksei välipalahetkestä lapsenkin kanssa voisi aina välillä tehdä vähän juhlavamman? Kun kaikille kattaa iloisenväriset lautasliinat ja pöytään sytyttää kynttilän, saa arkiseenkin hetkeen vähän juhlan tuntua. Eikä niitä kauneimpia lasejakaan kannata turhaan kaapin perällä säilöä. Lapsikin tuntee olonsa erityiseksi ja arvostetuksi, kun huomaa vanhemman kattaneen hänellekin hieman kauniimmin.
Kun kutsu pöytään viimein kävi, ei meidänkään poika kauaa ihmetellyt. Kuinka saada hieman ruokansa suhteen valikoiva lapsi innostumaan terveellisestä välipalasta - missio suoritettu.

Ja kaikki äidithän tietävätkin, että lapsen leivän teko lähtee aina liikkeelle tästä, vai mitä?
Loppuhaastattelun tuloksena yleisöllekin tiedoksi, Angry Birds-leivät olivat paljon parempia kuin tavalliset. Vai olisikohan syy sittenkin ollut Vaasan Taika?

ps. Vaasan Taika kampanjalla on parhaillaan meneillään myös lukijakilpailu, johon juuri sinäkin voit osallistua. @Vaasan_leipomot arpoo Instagram tilillään 2 voittajaa joka perjantai. Voittajat palkitaan herkullisin eväskorein- Tarkemmat ohjeet ja säännöt löytyvät täältä.

4 kommenttia

  1. Voi ihana Jamppa!!! ♥♥♥

    Meillä syödään monipuolisesti leipää ja oma aiempi leivän yltiöpäinen ahminta on nyt tasoittunut tuon Bikini Hiit:in aloituksen myötä. Ja hyvä niin! Miehellä puolestaan on herkkä vatsa, joten pyrimme valitsemaan sellaista leipää, mikä olisi ilman vehnäjauhoja valmistettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tällainen peikkopoikahan Jampasta on kasvanut. :) nyt olen tehnyt jo monta kuukautta henkistä valmistautumistyötä siihen, että raaskisin kesällä leikata tuon tukan. :D

      Poista
  2. Mä en kestä! Ihanat änkkärileivät ja toi on muuten sika hyvää leipää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus harvoin iskee näköjään se luovuuden hetki täälläkin päässä, yllätin ihan itsenikin. :DD

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)