Pimennysverhojen aatelia |Uudet pimentävät vekkikaihtimet

maanantai 29. helmikuuta 2016

No niin, muistatteko kun taannoin vihjailin, että kotiimme olisi saapumassa lähiakoina uusi verhoratkaisu? Tosin en ole aivan varma, onko verhot aivan oikea termi tässä tapauksessa. Kyseessä on nimittäin tarkemmin ottaen kotimaiset Visor Queen vekkikaihtimet. Visor saattaa monelle olla tunnetumpi markiisinvalmistajana, mutta Visorilta on saatavilla ratkaisu myös ikkunoiden ja terassinovien kautta tulvivan valon säätelyyn kauniilla ja tyylikkäällä tavalla.
Sain blogin kautta tilaisuuden hankkia kotiimme Visor Queen kaihtimet, ja tiesin heti mihin tiloihin tarvitsisimme ehdottomasti juuri tällaiset. Visor Queen kaihtimia kun on saatavissa upeasti valoa läpäisevien kankaisten vaaleiden sävyjen lisäksi myös täysin pimentävänä tummanharmaana ontelomaisena vekkiverhona. Myyjän sanoja lainatakseni, pimennys näillä verhoilla on niin hyvä, että jopa herätyskellokin nukkuu pommiin. Meillä on yläkerran aulassa kaksi ikkunaa sekä terassinovi etelään päin, ja kesäisin kotimme yläkerta kuumuu todella kuumaksi. Perinteiset sälekaihtimet eivät ole riittäneet blokkaamaan auringon lämmittäviä säteitä.
Niinpä päätin oitis tarttua tilaisuuteen lähteä kokeilemaan näitä Visor Queen kaihtimia, joista on muuten povailtu ensi kesän asuntomessujen hittiäkin. Erityisen innokkaana odottelen kesän testikäyttöä, kun terassin ovea pidetään paljon auki. Perinteiset sälekaihtimet eivät ole ovesta käyvässä tuulessa ja tuiverruksessa kovinkaan hyvin onnistuneet pitämään pintaansa, vaan ovat rämisseet ja kolisseet ja meinannet koko ajan lähteä tuulen matkaan. Visor Queen kaihtimet kiinnitetään ohuella profiililla sekä karmin alaosasta, että yläosasta, ja huomaamattomat narut mahdollistavat sen, että kaihdinta voi liikuttaa kahteen suuntaan. Kaihdinta voi siis pitää joko kokonaan kiinni, kiinni vaikkapa puoliväliin alhaalta ylöspäin tai ylhäältä alaspäin tai jopa puolivälissä ikkunaa. Kuulostaa heprealta, vai mitä? Alla olevista kuvista terassin ovestamme voitte paremmin hahmottaa, mitä tarkoitan.
Kiinni.
Auki ylhäältä.
Auki ylhäältä ja alhaalta.

Melkoisen kätevä ominaisuus nykyaikana, kun talot kaavoitetaan vieriviereen ja on tarvetta saada hieman näkösuojaa naapureilta tai ohikulkijoilta. Visor Queenin muut kuin piemennysverhot on tehty kankaasta, joissa on laaja värivalikoima. Ellei omassa kodissamme pimennyksen tarve olisi ollut näin suuri, olisin ilman muuta valinnut puhtaan valkoiset kangaskaihtimet, jotka luovat perinteisiä metallisia kaihtimia pehmemmän tunnelman, ja toimivat samalla tyylikkäänä sisustuselementtinä. Kangaskaihtimien kanssa perinteisiä sivuverhoja ei välttämättä tarvita lainkaan. Kangaskaihtimet ovat vesipestäviä ja kestävät hyvin myös lapsiperheessä, sillä kangas palautuu samantien takaisin muotoonsa, vaikka sitä rypistäisi kädellä. (Toisin kuin meidän perinteiset sälekaihtimet Jampan vääntelyiden jälkeen.) Myös pimennyskaihtimet on helppo pitää puhtaana, sen kun hurauttaa imurin harjaspään avulla pölyt pois.
Itse kodin pintojen varjelijana olin ennen asennusta hieman huolissaan siitä, kuinka massiivisilta näyttävät ikkunan alakarmiin tulevat kiinnitykset, kun perinteisissä sälekaihtimissa ei tällaisia ole. Huoli oli onneksi turha, kuten kuvasta näette. Meillä on yläkerran aulassa yksinkertaiset ikkunat, ja tykkään säilytellä pientä tavaraa ikkunan puitteella. Visorin ammattitaitoinen myyjä tämän heti huomasisikin meillä käydessään, ja ehdotti, että näihin ikkunoihin asennetaan kaihdin kiinni aivan ikkunanpinnan lähelle niin saan jatkaa vaihtuvien tavarakokoelmieni jemmaamista ikkunalla.
Tässä kuvassa näette lankakiinnityksen, jonka varassa kaihdin kulkee ylös ja alas.
Ja tältä näyttää pimennysverhon pinta lähempää katsottuna.
Minun linssilläni ei laajakulmaa pikkuruisesta aulasta pysty ottamaan, ja vastavaloon kuvaaminen tuppaa muttenkin olemaan sekä kameran, että kuvaajan ominaisuuksien vuoksi hieman haasteellista. Pahoitteluni siis sumuisehkoista...sumuisihkoista..sumeahkoista...well you get the point... kuvista.
Perinteisimmin kun tulee enemmänkin keskityttyä näihin yksityiskohtiin.
Aulan kolmas ikkuna sijaitsee monen metrin korkuisen porraskäytävän yllä, mikä taisi aiheuttaa asennusmiehille ennakkoon muutaman harmaan hiuksen. Näppärästi hommasta kuitenkin selvittiin.
Kylläpä nyt kelpaa tehdä töitä kakkostyöpisteelläkin, kun ei kevätaurinko killistele suoraan silmiin.
Samalla kun aula piti tyhjentää asennusmiesten tieltä, piti tietenkin mallailla vaihtoehtoista somistusta tilaan. Käytännön tarve vei kuitenkin voiton.
Myöhemmin sitten raporttia siitä, miltä näyttää alakerran makuuhuone uusien kaihtimien kanssa, kun vihdoin ja viimein pääsen eroon pitkistä paksuista perinteisistä pimennysverhoista.

Kiitokset vielä Visorille ja Visorin miehille sukkelasta asennuksesta!




* Postaus toteutettu yhteistyössä Suomen Visor Oy:n kanssa.*

5 kommenttia

  1. Näyttää kätevältä ja tuo pimennysominaisuus on kyllä plussaa varsinkin kesällä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, tämän lyhyen käyttökokemuksen perusteella voin kyllä suositella. Meillä pimennysvaatimus on ehdoton miehenpuolen vuorotyön vuoksi, ja näillä tosissaan saa suljettua kaiken valon ulkopuolelle, eikä tummanharmaan värin vuoksi edes heijastumia muualta tulevasta valosta aiheudu.

      Poista
  2. Paljon ks. verhot maksoivat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meille verhot asennettiin yhteistyön merkeissä ja hinta riippuu aivan oman ikkunan koosta,ja lisäksi eri verhomalleilla on oma neliöhinta. Kannattaa varmasti soittaa Visorille ja kertoa ikkunan mitat niin saat hinta-arvion.😊

      Poista
  3. En ole mustia sälekaihtimia nähnyt koskaan, aika hauskan näköiset. Näiden perusteella teillä näyttää kivalta. Meillä ei sälekaihtimia vielä ole, eikä pimennysverhoja tai muutakaan. Muuttolupa tuli vasta hiljattain. Täytyy kyllä ennen kesää saada hoidettua, kun pitenee päivät.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)