Upea hääpaikka ja luksushotelli Oulussa | Lapland Hotel Oulu

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

/If and when are you some day travelling to Oulu, I can warmly recommend Lapland Hotel Oulu./

Kesä lähestyy ja mikäs muu? No ihanat kesähäät. Ja tässä vaiheessa voin kehottaa kaikia tuttavia siellä ruudun toisella puolella kaivelemaan herneen nenästään, joka sinne saattoi otsikon myötä livahtaa, kun hetken ajan ihmettelitte, että missäs se hääkutsu oikein viipyy. Itse en siis ole häitä järjestämässä, mutta tiedän kyllä kuinka monet muut ovat, ja millainen suhina suunnittelun ympärillä kihisee. Tuli nimittäin jonkun verran lueskeltua noita hääaiheisia keskustelupalstoja silloin aikanaan, kun vielä itsekin kuvittelin häät joskus järjestäväni. Mutta asiaan. Minulla oli bloggaajaystävieni kanssa syksymmällä tilaisuus päästä tutustumaan uuteen Oululaiseen hotelliin Lapland Hotel Ouluun. Ja yllätys olikin melkoinen, mitä rakennuksen sisältä paljastui. Kyllähän minä olin aiemminkin kyseisellä paikalla sijainneissa hotelleissa vieraillut, mutta nähtävästi en ole nähnyt kuin pintaraapaisun siitä, mitä rakennus kätkee sisälleen. Sieltä nimittäin paljastui mitä täydellisin hääpaikka kaupunkihäitä suunnitteleville. Aloitetaanpas kuitenkin ihan alusta.
Ouluun siis avattiin marraskuun 2015 aikana uusi hotelli Kirkkokadulle. Hotelli on osa Lapland Hotels ketjua, jonka hotelleja löytyy jo useammalta paikkakunnalta. Hotellinjohtaja Yrjötapio Kivisaari kutsui ystävällisesti meidät PoP-bloggaajat kierrokselle uuteen hotelliin, jossa saimme tilaisuuden tutustua sekä hotellin ravintolan Oulan antimiin, että mahdollisuuden päästä kurkistelemaan hotellin yleisten tilojen ja perushuoneiden lisäksi myös hotellin yhteydessä sijaitsevaan Ynninkulmaan juhlatiloineen ja viinikellareineen. Ynninkulma on siis jo vuonna 1825 valmistunut Oulun NMKY:n puutalo, joka nykyisin kuuluu osaksi Lapland Hotel Oulua. Ja niin sitä vaan tällainen modernin sisustuksen keskellä asustava mustavalkoeläjäkin otti ja ihastui kertaheitolla Ynninkulman romanttiseen juhlahuoneistoon. Pastelliset sävyt seinissä ja juhlavat yksityiskohdat tekevät tilasta täydellisen hääpaikan ilman, että juhlan järjestäjän tarvitsisi itse nähdä vaivaa koristelujen suhteen. Avaamalla ovia juhlahuoneiden välillä mahtuu paikalle isompikin juhlaseurue ilman huolenhäivää tilanpuutteesta, mikä taitaa olla useimpien kaupunkihäätilojen ongelma. Ja se ruoka. Saimme bloggaajien kanssa maistella Oulan ravintolapäällikön loihtimia maistiaisannoksia, ja kerrottava on, että viittä vaille nuoleskelin kupitkin tarjoilujen  päättyessä. Eikä ruoka ollut ihan mitä tahansa perusravintolaruokaa, vai kuinka moni teistä on päässyt maistamaan friteerattua jäkälää?
Näitä ruokakuvia tuli napsittua melkoinen määrä, mutta säästetään teidät lopuilta. Kehotan erittäin lämpimästi varaamaan itse pöydän Oulasta, ja käymässä testaamassa. Pöydän voi muuten itse varata suoraan netistä. Oulan ruokalistalta löytyy suomalaista ruokaa modernilla twistillä ja erittäin edulliseen hintaan. Myös lapsille löytyy ruokaa jokaiseen makuun, ja ja todellakin edullisin hinnoin, minkä voitte itse käydä toteamassa lukaisemalla A La Carte Menun. Ja ruokailemaan lähtiessänne kannattaa jättää ennakkoluulot kotiin, sillä muunmuassa Tattijäätelö, joka on nimensä mukaisesti valmistettu vei kielen mennessään, puhumattakaan talon guteenittomasta suklaakakusta...
Historian havina oli Ynninkulmassa läsnä. Kehystettujen valokuvien perheitä katsellessa ei voinut kuin arvailla, millaista elämä oli ollut heidän aikanaan. Kertoopa tarina Ynninkulmasta löytyvän oman kummituksensakin, Gustavan, joka portaissa silloin tällöin hyväntahtoisesti mennä naristelee.
Ja jos nyt ei häitä satukaan ole suunnitelmalistalla, voi Ynninkulman viinikellariin tilata omalle seurueelleen viininmaistelutilaisuuden.

Ja mikäpä sen parempaa, kuin kaupunkihäiden jälkeen kömpiä hotellin pehmeisiin lakanoihin. Tai tottakai muutenkin Oulussa matkustellessa tai vaikkapa parisuhdeviikonloppua viettäessä. Yleensä ei hotelleissa tee juuri mieli kuvailla sisustusta, sillä sen verran ankeaa se tuppaa olemaan, mutta Lapland Hotel Oulun hotellihuoneessa on aistittavissa luksus. Vaikka perushuone on kooltaan tavallisen hotellihuoneen kokoa, on ykistyiskohtiin panostettu. Sängyistä löytyy viskoelastiset patjat vaativampaankin makuun ja sängyn päältä Balmuirin pehmoisa torkkupeitto. Upeat yksityiskohdat jatkuvat jopa kulpyhuoneeseen saakka. Ouluun turistina saapuvat saavat huomata hotellin upean sijannin, sillä ikkunasta avautuu polku niin lasten kuin aikuistenkin kesällä suosimaan Ainolan puistoon, ja sekä keskustan huvitukset kuten myös Oulun Tietomaa sijaitsevat kävelymatkan päässä. Hotellin teemana onkin hotellinjohtajan mukan ollut Affordable Luxury, mikä on konseptina ainakin minun mielestäni kerrassaan upea. Koska meillä kaikilla tavallisilla tallaajilla ei ole mahdollisuuksia maailmanluokan huippuhotelleihin matkustaa, voi jokainen meistä kuitenkin kokea pienen palan luksusta vaikkapa näin ihan omassa kotikaupungissaan.
Hotellin viimeistelty tyylikäs ilme näkyy myös hotellin aulassa, jossa ei todellakaan vallitse usemmista hotelleista tuttu kiireinen lähdön tunnelma. Upottavan pehmeät sohvaryhmät ja tuikkivat kynttilät sekä siellä täällä hotellin teemaa jatkavat porontaljat ja -sarvet luovat rauhallisen seesteisen olon varmasti jokaiselle matkaajalle. Meidänkin bloggaajaporukkamme sai lähes lapioida ulos aulan nojatuoleista, joihin olisi voinut jäädä rentoutumaan pidemmäksikin aikaa. Tämä kaikki kannattaakin käydä ihan itse kokeilemassa! Kiitos vielä "Yt" ja Lapland Hotel Oulu, kun saimme tulla vierailemaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)