Kuusentuoksua | Cypress

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

/My Christmas tree is plastic so I had to get a little something to bring in the smell of a genuine Christmas tree./

No nyt vihertää meillä. Jo ennestään hankitun huonekuusen ja nurkassa kököttävän ikijoulukuusen rinnalle piti vielä hankkia vähän lisää vihreää. Minä kun en allergian vuoksi voi aitoa kuusta laittaa, mutta halusin silti edes vähän havun tuoksua, ostin sivupöydälle pikkuruisen sypressin. Mutta tiedättekö mitä? On se vaan kumma tuo ihmisen hajuaisti, että ensimmäisen päivän nuuhkin ihan tohkeissani "kuusen"tuoksua, mutta sittemmin en ole enää haistanut mitään. Käykö teille muille sen aidon kuusen kanssa samoin?

Vielä pitäisi pari työpäivää pistää paketiin ennenkuin voi vaihtaa vaihteen vapaalle. Myös muutama lahja on vielä paketoimatta, ja tietenkin se suurin rupeama, eli ruokakaupassa käynti on vielä hoitamatta, Hiki helmeilee otsalla jo pelkästä ajatuksesta, mammuttimarketit kun aiheuttavat henkisiä näppylöitä ja ahdistusta jo ihan normiviikonloppuisinkin. Mutta eiköhän siitä taas selvitä. Sitten voikin vaihtaa pariksi viikoksi linjastolle pyjamat-verkkarit, ja keskittyä lomailuun. Ellei tuo lumi nyt taas kerran ihan kokonaan sula pois, ohjelmassa on varmaankin ainakin pulkkamäkeilyä ja lumiukkotehtailua, ja toivottavasti myös pitkään nukuttuja aamuja. Oi loma, kyllä sinua onkin odotettu.


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)