Blogger's Inspiration Day and Indiedays Blog awards 2015

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Huhheijakkaa. Onpahan vauhdikas viikonloppu takana. Osallistuin ensimmäistä kertaa Indiedaysin järjestämään bloggaajatapahtumaan Helsingissä, ja olihan kyllä hauska reissu. Aiemminkin olen saanut kunnian tulla juhlaan kutsutuksi, mutta vasta tällä kertaa sain aikaiseksi alkaa tosissaan puuhaamaan lähtöä, se kun on täältä Oulusta päin niin työlästä hankkiutua pääkaupunkiseudulle saakka. Perjantaina pakkasin siis parhaan ystäväni matkaan, ja suuntasimme Norwegianin siivin Sokos Hotel Helsinkiin, ja ajatuksenahan oli tietenkin nukkua hyvin ja nousta pirteänä pitkään lauantaipäivään. Noh, sen nukkumisen ja pirteyden kanssa oli kyllä vähän niin ja näin, mutta eihän päivä voi käynnistyä kovin huonosti, kun saa kerrankin istahtaa valmiiseen aamiaispöytään. Pisteet muuten hotellille siitä, että aamupalatarjonnasta löytyi mm. ihan perusmallin maustamatonta rahkaa, jota sai sitten tuunailla marjoilla mieleisekseen. Myös gluteeniton aamiassämpylä ja pieni makea haukkapalakin järjestyi, kun henkilökunnalta pyysi. Koska harvemmin tulee tosiaan Helsinkiin lähdettyä, olimme suunnitelleet päivän ohjelman melkoisella tarkkuudella, että saimme mahdutettua inspiroitumisen lomaan shoppailua ja hyvästä ruuasta nautiskeluakin. Heti yhdeksältä starttasimmekin tehokkaan ostoskierroksen, ja saaliina oli kröhhömm, melko monet uudet housut ja vähän jotain muutakin... Näistä ostoksista lisää sitten myöhemmin. Koska matkakumppaninikin on gluteenittomalla ruokavaliolla, päädyimme lounaalle Kampin Gluto:on, joka oli  minulle aivan uusi tuttavuus. Olisipa kyllä mahtava saada tänne meidänkin korkeuksille täysin gluteeniton pastaravintola, jossa ruoka oli herkullista ja hinnatkin edulliset. Suosittelen lämpimästi.

Lounaan jälkeen olikin jo hoppu ravintola Maxineen, jossa vietettiin bloggaajapäivän päiväosuutta. Kiertelimme esittelijöiden ständeillä kuulemassa uutuuksista, ja pitihän sitä laittautua Voice of Finland finalistin Jesper Anttosenkin kanssa yhteiskuviin, kun tilaisuus moiseen Lorealin standilla tarjoutui. Päivän aikana tutustumistani tuotteista kerron sitten myöhemmin lisää, mutta allapa muutama kuvanen menoista ja meiningeistä.



Päivän tunnelman takasi Fresita, ja pääsimmekin maistamaan melkoisen maistuvaa Fresitapohjaista drinkkiä, joka sopisi vaikka booliksi kesäjuhliin. Kuvassa vilahtaakin drinkin ainesosat, eli mansikka-raparperilikööri, Fresita, ja Russian Schweppes.

Tarjolla olisi ollut myös kynsien stailausta, mutta tälle pisteelle oli koko päivän ajan sellaiset jonot, että tyydyimme ihailemaan työn jälkeä kauempaa.


Pikkuherkkujakin löytyi joka lähtöön.


Ihan uusia tuttavuuksia löytyi teemalla Juhlien Pelastajat, ja tarjolla oli näytteitä mm. ihan uudesta Nogasin tuotteesta, jonka luvattiin auttavan ruuansulatukseen. Vielä on tuote testaamatta, mutta kerron toki myöhemmin kokemuksista.


Lorealin pisteeltä tarttui mukaan uusi Prodigy kestoväri. Upeita sävyjä olisi ollut tarjolla vaikka kuinka, mutta kun oma kuontalo on sen verran musta, piti niitä tyytyä vaan ihailemaan. Kerran elämässäni olen värinpostorumban kokeillut, ja sen jälkeen muistutin kärhtäneen pehkoni kanssa lähinnä variksenpelätintä. Mutta te, joilla on vaaleampi sävy hiuksissa, käykäähän tutustumassa uutuuteen


Päivätapahtuman jälkeen kipittelimme hotellille valmistautumaan iltaan ja kahdeksan maissa saavuimme Club Capitaliin, jossa Indiedays Blog Awards olikin jo hyvässä vauhdissa.


Tapahtuman juonsi aina yhtä säpsäkkä Tea Kalifa. Eri kategoroiden voittajiin ja ehdokkaisiin pääsee tutustumaan täällä.


Kun samaan juhlapaikkaan kokoontuu useampi sata bloggaajaa, oli pukuloisto vertaansa vailla. Omasta ilta-asustani en tietenkään siinä kiireessä tajunnut ottaa kuvaa päivänvalossa, ja omalla kameralla sen surkeine salamoineen illalla otettu kuva on sitä laatua, että säästän teidän moiselta. Perinteisellä pikkumustalla mentiin. 


Palkintojen jaon jälkeen jäimme vielä hetkeksi istumaan iltaa juhlapaikkaan, mutta myöhemmin ilta jatkui ihan omilla jatkoillamme. Epäilimme ystäväni kanssa, että taisimme olla ainoat, jotka blogijuhlista jatkoivat rokkibaariin, mutta kerrankos sitä on tilaisuus päästä kurkistamaan myös pääkaupunkiseudun metallimeinkinkejä, niin pitihän sitä käväistä.

Kiitokset vielä Indiedaysille kutsusta ja tilaisuudesta päästä juhliin mukaan. Vaikka uusiin ihmisiin tutustuminen jäikin omalta osaltani vähälle, oli ainakin hauska päästä näkemään ihka elävänä muutamia omista suosikkibloggaajistaan. 


2 kommenttia

  1. On varmasti ollut ihana reissu. Harmittaa kun itsellä sitten kuitenkin jäi väliin, mutta ehkäpä sitten seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä vähän mietinkin, että et tainnut sittenkään lähteä reissuun, kun ei soittoa kuulunut. Ensi kerralla sitten. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)