Köyhän naisen kristallia

lauantai 13. syyskuuta 2014

Vietin maanantaina harvinaislaatuista vapaata iltapäivää, ja huristelin tästä riemastuneena naapurikunnan ostoskeskukseen. Ihan vakavissaan aikeena oli vaan löytää paksumpi kaulahuivi syksyn tuulien tuiverrusta vastaan, mutta tietäähän sen, miten siinä käy. Ihan ensimmäisenä kohdalle sattui Hemtex, jossa meinasin vallan hullaantua tykkänään. Syksyn uutuuksista niemäni huuteli joka toinen tuote myymälässä, mutta koko muun ostoskierroksen aikana onnistuin hillitsemään itseäni  niin, että mukaan kuitenkin lähti lopulta ihan muutama juttu vain. Yksi näistä, on tämä köyhemmän naisen wannabe-kristallivaasi. Olen keväästä saakka etsinut sopivan kokoista pyöreää maljakkoa, ja nytpä se tuli vastaan. Hintakin oli vallan kohtuullinen olleessaan vaan hiukan yli kahdenkympin, ja tässäpä hän nyt on.

IMG_6434.jpg

Tämä kukankummajainen lähti myös matkaan samaisella reissulla. Kysyin kyllä nimenkin, mutta sehän unohtui autuaasti saman tien. Hyvin on kuitenkin kestänyt jo viikon verran, eikä vieläkään näytä lannistumisen merkkejä.

IMG_6424.jpg     IMG_6422.jpg

Pallomaisuudesta huolimatta maljakossa on sopivan pieni suuaukko, jotta se toimii vaikka yhdenkin kukan kanssa. Itse kun olen vuosien saatossa alkanut karttaa massiivisia sidottuja kimppuja, ja pidän enemmän vain muutaman irrallisen kukan asetelmista.

IMG_6425.jpg

Jamppa tosin kuvitteli äidin tuoneen kotiin uuden erikoisemman jalkapallon, ja yritti kertaalleen kammeta maljakkoa alas senkin päältä hihkuen " Isi, pelataan!". Onneksi ehdin hätiin...

IMG_6429.jpg

Niistä muista jutuista sitten lisää myöhemmin. Aurinkoista viikonloppua!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)