Ihanaa Adventtia! Tänään aloittelin joulunaikaa ripottelemalla kotiin kukkia, asetelmia ja kynttilöitä. Joulukuusihan meillä onkin ollut jo viikon ajan, Jamppa kun oli kuullut tarhakaveriltaan, että tänä vuonna tontut hakevat toivelistan kuusen oksalta... Samalla päädyin katselemaan inspiraatiokuvia joulun sisustuksesta suosikkieni sivuilta, ja vaikka nämä ovat varmasti monessa blogissa jo näkyneetkin, niin laitanpa kuitenkin tännekin omat lempiotokseni. Kuvien perusteella vaikuttaa, että joulu 2017 saa meidän värittömyyden rakastajien suureksi riemuksi olla hyvin luonnonläheinen niin koristeiltaan kuin värisävyiltään.
Yksi suuria suosikkejani sisustustuotteissa on HouseDoctor, eivätkä tämänkään joulun inspiraatiokuvat jätä kylmäksi. Ihanan viileää, vaaleaa ja valkoista.
Myö joulusukista olen onnistunut kehittämään pakkomielteen täksi jouluksi, mutta Oulun myymälöistä olen onnistunut löytämään van perinteisen punaisia huopasukkia. Jaiks. Vieläköhän saisin nämä ihanuudet jostain tilattua jouluksi?
Toinen ikisuosikkini on Tine K Home, jonka tuotteita kotoa jo monia löytyykin. Tänään sain juuri ensimmäiset hyasintit esille laitettua, mutta seuraavat taidankin sujauttaa tämän kuvan inspiroimana tuikkukuppiin.
Myös nämä tähdet ovat somessa vilahdellessaan aiheuttaneet ylimääräisiä sydämensykähdyksiä.
Vaikka oma joulukuuseni on tänä vuonna ensimmäistä kertaa valkoinen, on tämä vihreä kuusi kaikessa koristelun yksinkertaisuudessaan upea. Suomessa monet taitavat tänä vuonna valita Suomi 100-teeman mukaisesti sinivalkoisen koristelun, mutta onhan ihanat nuo puuteriroosat kuusenpallot.
Latvukset lasivaasissa. Silkkaa rakkautta. Mutta mistä niitä saa? Jo monena vuonna olen etsiskellyt löytämättä.
Kattauksessa harmaata ja valkoista ja luonnonkoristeita. Muutaman kynttilän tuohon vielä kyllä lisäisin.
Myös Ikeassa vietetään tänä vuonna maanläheistä joulua.Minä ole aina ripustanut tähdet ikkunalle. Jokohan tänä vuonna olisi aika kokeilla jotain uutta?
Näihin tunnelmiin!
Kuvat Tine K, house doctor, Ikea
Seuraa blogia
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)