Uusi brunssipaikka Oulussa | Health to Organic

maanantai 3. lokakuuta 2016

/There is a new brunch place in Oulu. Go visit Health to Organic whenever you're in town./




Välillä aina tuntuu, että täällä meilläpäin elellään jossain kehityksen takapajulassa, mitä kaupunkikulttuuriin tulee. Keskusta humisee tyhjiä liiketiloja ja ravintolatarjonta pikaruokaloita lukuunottamatta on laskettavissa kahden käden sormilla. Kun Ouluun avattiin Ideapark, oli meitä toiveikkaita monta, että vihdoin saataisiin tännekin samoja liikkeitä kuin Helsinkiin, enkä taatusti ollut ainoa, joka koki karvaan pettymyksen kun Zaran ja Mangon sijaan ostoskeskukseen saapuikin Seppälä ja Lindex. Sama koski ravintolatarjontaa, eikä muutaman ensikokeilun jälkeen tehnyt enää mieli jäädä kaupoille pyörimään ruoka-aikaan saakka, kun saatavilla oli ainoastaan hampurilaisia ja buffetpizzaa.

Nyt onneksi Ideaparkiin on kuitenkin rantautunut uusi kevyempiä ruokia tarjoileva Health to Organic, tuttavallisemmin H20, jossa suositaan lähi- ja luomuruokaa, ja hinnatkin ovat kohdallaan. Sama ravintolahan löytyy myös Stokkan yläkerrasta, ja koska olen siellä päässyt testailemaan erinomaisia lounaita, päätettiin viikko takaperin täräyttää ystäväni kanssa brunssitreffeille Ideaparkin H2O:on.

h2o oulu
Ravintolan sisustus on viihtyisä ja simppeli, ja tilaakin löytyy vallan mukavasti, että pystyi hyvin hakeutumaan omaan rauhaansa vaihtamaan kuulumisia. 
h2o ideapark
Brunssilla oli hintaa 15 euroa, mikä oli vallan kohtuullinen hinta huomioonottaen tarjonnan määrän. Tarjolla oli runsas määrä erilaisia lämpimiä ruokia ja lisäksi käytössä oli koko salaattipöytä vapaasti. Gluteenittomat ja maidottomat ruokailijat oli huomiotu erinomaisesti, mikä ei edelleenkään nykypäivänä ole varsinkaan täällä meilläpäin mikään itsestäänselvyys. Ainoa miinus tuli gluteenittoman leivän puutteesta, mutta löytyipä silti lautaselle niin paljon kasattavaa, että ravintolassa vierähti lähes puolitoista tuntia, eikä tarvinnut ennen iltaa jääkaapin ovea kotona raotella.
h20 oulu ideapark
Lämpimät suositukseni paikalle. Brunssin teema vaihtuu kuukausittain, ja tällä hetkellä tarjolla taitaa vielä olla meidänkin nauttimamme Sadonkorjuun brunssi ihaninen uunijuureksineen. Käykäähän paikalliset testaamassa.
h2o brunssi


Kiitos vielä maailman parhaalle seuralle, S <3 !

1 kommentti

  1. Uuu, pitääpä pistää mieleen jos vaikka lähtisi moikkaamaan siskoa sinne Ouluun. ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)