Trendinä juuri nyt - amppelit ja vihersisustaminen | I see green

maanantai 11. huhtikuuta 2016

/So this seems to be the trend this spring. I am slowly starting to like it./

Sairastuvalta päivää! Täällä sitä hääräillään kotona keskellä kirkasta työpäivää, kun karhunpentu otti ja sairastui oikein kunnnolla ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Nyt uuvahti pikkumies päiväunille, niin on hetki omaakin aikaa.

Olen saanut viime aikoina useammasta lähteestä kuulla ja lueskella, että tämän kevään ja kesän sisustustrendiksi on nousemassa amppelit. Oi kyllä vaan, ne kattoon tai ikkunaan ripustettavat kukkaistutukset, joita viime vuosina on taatusti totuttu näkemään lähinnä mummoloissa. Ensimmäinen ajatukseni asian suhteen oli jyrkkä ei, noup, never, mutta niinhän se on ihmisen mieli muuttuvainen. Äklöajatus amppeleihin juontanee juurensa lapsuuteeni, jolloin kultaisella kahdeksankymmentäluvulla koin välillä eläväni viidakossa. Kukkakauppias äitini kun kasvatteli siellä tällä pistokkaista uusi kasveja, ja joka paikka oli pullollaan vihreää. Tarkemmin asiaa pohdittuani mietin, että ehkä ripsaus vihreää ei sittenkään tekisi pahaa muuten niin mustavalkoiselle ympäristölle ja lähdinkin tutkailemaan, millaisia vaihtoehtoja olisi tarjolla. Ja kuinka ollakaan, rönsyili amppelinmetsästykseni sitten taas vähän laajemmallekin.
Ai ihana mikä valoisuus näistä kuvista tulvii, eikä amppelitkaan näytä yhtään niin mummolamaisilta kuin kuvittelin.
Parhaimmillaan viherkasvit ovat ryhmiteltyinä eri korkeuksille joko erilaisiin amppeleihin tai sekä amppeleihin että pöytäruukkuihin. Ja väitetäänhän useimpien viherkasvien myös puhdistavan sisäilmaa, joten mitä useampi kasvi, sen parempi. Nämä upeat inspiraatiokuvat on bongattu Ellokselta, josta myös löysin aikamoisen valikoiman amppeleita. Nyt kun joku vielä kertoisi minulle vinkin ripustukseen. Kattoon en haluaisi tehdä reikiä amppelikoukkuja varten, enkä ole aivan varma, mahtaisiko meidän verhotankokaan kestää ainakaan usemman amppelin painoa?

Tässäpä muutama oiva löytö. Tuon inspiraatiokuvan marmorilevyillä päällystetyn hyllykön sijoittaisin kyllä sisälle enkä ulos, sillä viherpiiperrysintoni ei ulotu ulos saakka. Terassille sen sijaan löysin ihania istuinpehmusteita. Jostain syystä mieleni on viime aikoina alkanut halajamaan pellavabeigeä. joten saattoipa koitua kohtalokkaaksi tämänkertainen verkkokaupan sisällön plärääminen. Onneksi Elloksella on nyt meneillään kamppis, jossa kalleimmasta tuotteesta saa 30% alennusta* koodilla 335403 ja istuintyynyissäkin on meneillään pakettihinta-ale. Amppeleiden ja marmorin ohella sisustukseen on tekemässä comebackia kulta, jolle olen myös hiljalleen lämpenemässä. Yritin taannoin kotikirppikselläni myydä erästä kullanväristä tarjotintakin, kunnes tulin toisiin aatoksiin ja nappasin sen myyntipöydästä takaisin jemmaan. Mutta onhan tuo suuri lattiaruukku aika upea, vai mitä?
Amppelit Ellos
Marmorilevyhylly / Smögen amppeli / Saidie amppeli / Orion amppeli / Lagan ruukku /  Porto amppeli / Marble ruukku / Garden sakset / Pellavabeige viltti / Istuintyynyt / Pellavaiset tyynyt


Joko te olette ripustelleet kasveja, tai löytyiskö niitä hyviä vinkkejä ripustamiseen?






* Alennus koskee normaalihintaisia kodin tai pukeutumisen tuotteita, Ei kuitenkaan huonekaluja eikä merkkituotteita.




(Postaus sisältää kaupallisia linkkejä).

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)