Joulupuuhissa

perjantai 19. joulukuuta 2014

Jos ennen lasta saattoikin jonakin vuonna skipata joitakin joulunaikaan suomalaisten mielestä kuuluvia juttuja, niin lapsen saannin jälkeen, ja etenkin tenavan kasvaessa tunnen vallan velvollisuutta siirtää jouluperinteitä eteenpäin. Jo ennen päivän kuvansaldoa voin kertoa, että nämäkään puuhat ei meidän huushollissa sujuneet ihan niin tunnelmallisissa merkeissä kuin saattaisi kuvitella, vaan allekirjoittanut luonnollisesti poltti päreensä jo puoli tuntia leipomisyrityksen aloittamisen jälkeen lasten mekastukseen (Jamppa serkkupoikineen) ja kuusen koristeluhommissakin oli työ ja taito pitää näppinsä ja kielensä kurissa, että Jamppa sai ensin itse koristella kuusen kokonaan (jonka jälkeen huomattavasti myöhemmin kävin vaivihkaa siirtelemässä koristeita...). Nyt on kuitenkin tarjottu jouluelämyksiä ipanalle, ja tulihan niistä leipomuksista ihan hyvän makuisiakin. Gluteenittomat tortuntapaiset ei ihan kuitenkaan läpäisseet kamerankestävyyskoetta, joten perinteisillä mennään. Minä en muuten ollut jotenkin yhtään ajatellut, että tortuntäyte voisi olla jotain muutakin kuin luumuhilloa. Vasta pari viikkoa sitten heräsin ihmettelemään monissa blogeissa käytyä  #perinteinenluumu vastaan #moderniomena - kamppailua, jossa Dronningholm oli pistänyt pystyyn Instagram-kilpailun perinteisen ja modernin joulun kannattajien välille. Ihan viimeisenä mahdollisena iltana minäkin ehdin kilpaan mukaan, ja melkeinpä omaksikin yllätyksekseni liityin luumuhillojengiin, eli perinteisen joulun joukkueeseen. Aivan mainioita kuvia tuolla, käykäähän selailemassa. Aiheesta innostuneena piti niitä omenahillotorttujakin sitten kuitenkin testata, ja ai että olivat hyviä.
IMG_9741.jpg
IMG_9760.jpgIMG_9722.jpg
IMG_9747.jpg
IMG_9777.jpg
Ja tästä voisi kenties tuumata, että #modernikuusi, vai...?
IMG_9831.jpg

ps. Salamalla otetut kuvat, yhhh.



                              Creating the Christmas traditions. Some baking and decorating with the little one.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)