Minä en osaa olla romanttinen ihminen. Saatan kyllä elokuvissa myötäelää niin, että teatterista poistuessa mascarat valuu pitkin poskia, mutta omassa elämässäni en ole koskaan osannut panostaa romantiikkaan. Silmät pyöreänä kuuntelin kerran erään puolitututtavani kertomaa, kuinka hän vähän väliä järjestää miehelleen jotain pientä kivaa, niinkuin nyt esimerkiksi yhteisiä hotellitöitä tai yllätyksenä tulevia viinkonloppumatkoja ympäri Eurooppaa. Minun käytännöllinen puoleni oli lähestulkoon närkästynyt moisesta rahan tuhlauksesta, että mennä nyt sitten omassa kotikaupungissaan hotelliin yöksi.
Noh. Meillä on vietetty täällä nyt kokonainen vuorokausi aikuisten kesken tänä viikonloppuna. Jamppa lähti eilen iltapäivällä viettämään laatuaikaa mummulle (Lue: loputtomasti herkkuja ja jakamatonta huomiota), ja me miehenpuolen kanssa jäimme keskenään arpomaan mille ryhdyttäisiin. Hetken sunnittelimme olevamme vallan hurjia ja lähtevämme keskenään kaupungin ilta- ja yöelämää katsastamaan, mutta kun kumpikin todettiin, että itse tekemällä saamme kotona parempaa ruokaa kuin ravintolassa ja nukkumatti tulee kuitenkin noutamaan siinä kymmenen maissa, oli parempi jäädä kotiin. Vanha mikä vanha. Niinpä mies kokkaili itselleen pihviä ja minä valitsin herkkupäivän ateriakseni gluteenitonta pitsaa parmankinkulla ja rucolalla. Ja annas olla, päätin kerrankin täräyttää oikein kynttilät palamaan. Se on kumma, että vaikka näin syksyn tullen ripottelen sisustusmielessä kynttilötä ylt' ympäriinsä, niin harvoin niitä tulee kahden kesken polteltua. Tunnelmalliseltahan illalliskattaus sitten näyttikin, eli pitäisi varmaan opetella tekemään tätä vähän useammin. Ja mitä niihin ryppyihin tulee, niin päätin, että koska pöytäliinat on pellavaa, niiden kuulukin olla ryppyisiä, eikö vaan...?
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)