Kokemuksia Alkuvalmennuksesta (ja tarjousvinkki) - Osa 2

lauantai 7. lokakuuta 2017

* Yhteistyössä Alku.fi*



On se vaan ihmeellistä. Ajan rientäminen nimittäin. Joko siitä on kohta kuukausi, kun kerroin teille alottelevani uutta Alku.fi-valmennusta? No mitäpä sitten valmennuksen etenemiselle kuuluu, siitähän minä lupasin teille raportoida.

Syy, miksi halusin syksyn alkaessa liittyä mukaan Alku.fi-valmennukseen oli se, että kaipasin jonkun yhteisön tukea pieneen ryhtiliikkeeseen kesän jälkeen. On aina mukavampaa, kun on joku (tai joitakuita), jotka ymmärtävät ihan tarkalleen mitä olet touhuamassa, koska käyvät läpi aivan samaa prosessia. Verkkovalmennuksissa tämä yhteisöllisyys toteutuu vieläpä nin ihanasti, ettei tarvitse ihan kasvokkain olla kenellekään tunnustamassa repsahduksiaan tai pyytämässä neuvoa, vaan kaikki tapahtuu turvallisen välimatkan päästä sosiaalisen median kautta. Tällä hetkellä, kun Alku.fi-valmennus on noin puolessa välissä, on helpottavaa saada vertaistukea siihen, että kun aina ei jaksakaan olla ihan into piukassa pipertämässä täydellistä ravintoa lautaselle, tai jos ne treenit nyt sitten kuitenkin on jääneet taas väliin. Puolessa välissä valmennusta mitataan kuitenkin myös sitoutuminen ja päättäväisyys, ja usko omaan onnistumiseen, ja myös siinä yhteisön tuki on verraton. Alkuilijat tsemppaavat toinen toisiaan valmennuksen Facebook-ryhmässä, ja valmentajat Kukka ja Jukka kyselevät säännöllisesti kuulumisia, ja muistavat meitä valmennettavia viikkokirjeillä, ja viikottaisilla tehtävillä.
vihersmoothiekulho
Itse otin valmennuksen alussa ylös painon, ja mitat, mutta vaa'an päällä on sittemmin tullut käytyä harvakseltaan. Vaatteiden istuvuudesta pystyykin yleensä paljon paremmin päättelemään missä mennään, kuin pelkkiin numeroihin tuijottelemalla. Koska monia kuitenkin kiinnostaa juuri ne numeeriset tulokset, kerrottakoon, että osa valmennettavista on pudottanut painoa jo lähes kymmenen kiloa. Itselläni ei erityisesti ole tarvetta painonpudotukselle, mutta silti se kesällä ilmestynyt ylimääräinen reilu kilo on onneksi Alku-ohjeilla mennyt menojaan. Suurin muutos omalta osaltani on ollut onnistunut vierottautuminen sokerista. Kesällä sokeri valitettavasti pääsi taas pesiytymään arkeen, mutta nyt jo heti Alkua aloittaessa sokeri sai jäädä, enkä ole sitä kaivannut. Välillä olen saattanut ostaa herkkuja, mutta jo muutaman karkin jälkeen kiintiö täyttyy, eikä enempää tee edes mieli. Säännöllinen ateriarytmi puolestaan on auttanut jaksamaan suhteellisen hektisessä arjessa energisenä, ja myös uni on maittanut hyvin. Itse olen toteuttanut Alku-ohjeita soveltaen niin, että syön ohjeista poiketen hiilihyraatteja hieman enemmän, sillä kokemuksen myötä olen huomannut elimistöni sietävän niitä hyvin, kunhan hiilihydraatit valikoi laadukkaista lähteistä, kuten gluteenittomasta kaurasta ja bataatista. Kompastuskiveni on tällä hetkellä vedenjuominen, joka ei vaan millään ota onnistuakseen riittävissä määrin. Aina kun saan muutaman päivän juotua vettä tarpeeksi huomaan ihon alkavan kirkastua ja turvotusten häviävän, mutta sitten se juominen taas unohtuu, ja huomaa olevansa kuivumisen partaalla vasta kun kiukkukohtaus yllättää. Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että kun pinna alkaa olla kireällä, saattaa asiaan olla niinkin yksinkertainen ratkaisu, kuin vedentankkaus? Olen itse saant oppia tämän kantapään kautta helteisillä kesälomareissuilla, ja nykyään osaan jo onneksi erottaa janokiukun muusta harmituksesta.

gluteenittomat sämpylät
Onnistuneen elämäntapamuutoksen avain mielestäni on hyvä ennakkosuunnittelu. Kun viikon ateriat suunnittelee ennakkoon, ja käy kerralla kaupassa ostamassa suurimman osan viikon terveellisistä ateriatarpeista, välttyy mieliteoilta ja heräteostoksilta. Joidenkin mielestä terveellinen ruoka tulee kalliiksi, mutta itse olen ainakin viimeisen kuukauden aikana käyttänyt ruokaostoksiin jopa vähemmän rahaa kuin yleensä, vaikka noudatankin gluteenitonta ja lähes maidotonta ruokavaliota. Makuaisti myös tottuu nopeasti puhtaamman ruoan makuun, eikä keinotekoisia ja prosessotuja ruokia tee enää edes mieli. Kerran yritin herkkuhimoissani haukata palan proteiinipatukkaa, joita ennen kului viikossa monituisia, mutta kesken jäi syöminen, kun maku oli niin teollinen. Alku-valmennuksen merkittävimpiä etuja on myös yhteisön toisilleen jakamat resepti-ideat ja ruokavinkit, joilla välttyy mitä tänään syötäisiin-ongelmilta, joihin usein dieetillä muuten törmää.
kasvislounas
Jos sinustakin tuntuu, että energiat alkavat olla vähissä syksyn edetessä ja kaipaisit vähän muutosta elämääsi, kannattaakin hypätä mukaan meidän Alkuilijoiden poppooseen, sillä nyt on vielä tänään ja huomenna voimassa tarjous, jossa Alku.fi-valmennuksen saa lunastaa itselleen hintaan 69 euroa normaalin 89 euron sijaan. Tällä rahalla saat itsellesi ravinto-ohjeet, reseptioppaat, elämäntapamuutosta tukevat viikkotehtävät ja liikuntaohjeet sekä pääset mukaan valmennuksen innostuneeseen Facebook-ryhmään. Koska monet meistä tällä hetkellä valmennuksessa mukana olevista on aloittanut oman valmennuspolkunsa eri aikoihin, sinäkin ehdit vielä hyvin mukaan. Tervetuloa! Tarjouksen löydät täältä.
terveellinen aamiainen
Oman Alkutaipaleeni loppuajan haasteet tulevat liittymään treenien säännöllisyyteen. Wish me luck. Raportoin taas muutaman viikon päästä. miten olen tavoitteissani onnistunut.


Seuraa blogia


Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)