Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä olo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hyvä olo. Näytä kaikki tekstit

Parhaat hyvinvointikirjat alehintaan

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

/Sales are on./


Terveisiä joulukuplasta. Täällä ollaan viikko vietetty ihan omissa maailmoissa, mistä johtuen alevinkkipostauksetkin ovat hieman viipyneet. Tänään aiheena parhaat hyvinvointikirjat. Ihan ohuesti saattaa harmittaa, että itse ehdin tilata näistä aika monet jo ennen joulua itselleni joululahjoiksi, nyt kun niistä aika monet on jopa puoleen hintaan. Erityisvinkkinä vielä, että jos sattuu miehellä tai poikaystävällä olemaan merkkipäivä lähellä, saa tuon Joni Jaakkolan huipun kirjan nyt alle viitosella.

hyvinvointikirjat ale

Karita Tykkä / Hyvä Elämä ja Hyvän elämän työkirja, Kaisa Jaakkola Palaudu ja Vahvistu sekä Palaudu ja Vahvistu tehtäväkirja, Maaretta Tukiainen /Tärkeintä Tänään ja Tänään tehtäväkirja, Soili Poijula / Resilienssi, Kimmo Takanen / Päästä Irti, Vapaudu Tunnelukoista, James Clear / Pura rutiinit atomeiksi, Kimmo Takanen / Tunnelukkojen työkirja, Leena Siitonen /Lempeän Elämän käsikirja säätäjälle (Tämä on ihana! <3), Joni Jaakkola / Väkevä Elämä, Matthew Walker / Miksi nukumme, Maaret Kallio / Lujasti Lempeä ja tehtäväkirja, Kimmo Takanen / Tunnelukkosi ja Murra Tunnelukkosi, Liisa Uusitalo-Arola / Uuvuksissa, Nana Heikkilä / Treenaa Nanan kanssa,

Lisää ruokavalioon ja treeniin liityviä kirjoja löydät täältä ja mielen hyvinvointiin liittyviä kirjoja täältä.




(*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.)

Treenivaate -Ale | Sport Sale

lauantai 6. huhtikuuta 2019

* Postaus sisältää kaupallisia linkkejä*.  Postauksen lopussa alekoodi.

Aurinkoista lauantai-iltaa! Mitä mahtavin kevätsää on suosinut tänään Suomea, ja bongasin jo kaupungilta T-paitasillaan kulkevia nuoria. Itsehän veivasin menemään edelleen untuvatakissa, kun en aamulla liikkeelle lähtiessäni ollut vaivautunut kurkistamaan päivän sääennustusta... Kesän lähestyminen on näkynyt myös viime ja tällä viikolla pienehkönä ruuhkana salin puolella, kun auringonsäteiden talvihorroksesta herättelemät ihmiset ovat palailleet rautojen pariin bikinikunnon metsästyksen toivossa. Jos sinäkin kuulut meihin, kenen treenimotivaatio kasvaa uusien treenivaatteiden myötä, kannattaa kurkata suureen sporttialeen, mikä on juuri alkanut suosikkiverkkokaupassani. Itse tilaan nykyisin kaikki urheiluvarusteeni Sportamorelta, koska toimitus on todella nopea, ja valikoima on huikean laaja. Maksuton toimitus ja palautus on myös suurta plussaa.  Olipa lajisi mikä hyvänsä, nyt kannattaa käyttää tilaisuus hyväksi. Tässäpä muutamia omia poimintojani salitreeniin ja joogaan.

Sportamore ale kevät 2019

1. BLACC Anolyte toppi 9,99. Tämä huipuhyvä toppi istuu täydellisesti, ei lörpötä, mutta ei myöskään näytä makkarankuorelta. Löytyy siis jo omasta kaapistani. Mustana täällä.

2. Kotijumpan kuninkaat,vastuskuminauhat. 14,90. Vielä edullisempi setti, joka puuttuu kuvasta on tämä vastuskuminauhat. 9,90. Nämä on myös helppo ottaa matkalle mukaan, niin ei tule lomallakaan liian pitkiä treenitaukoja.

3. Better Bodies Astoria Curve trikoot, harmaat , 29,90.

4. Adidas trikoot 29,90

5. Rosan sävyiset Röhnisch trikoot 29,90

6. Musta Adidas toppi 25,90.

7. Maailman mukavimmat Joogahousut BLACC Conduct 14,90.

8. Kietaisutoppi tanssiin tai joogaan 14,90 BLACC

9. Under Armour huppari 47,90

10. Nike lenkkarit 59,90. Itse tilasin myös Jampalle muutama uudet lenkkarit lasten osastolta.

11. Hyppynaru 4,95

12. Superkaunis korkkinen joogatiili 11,90

13. Ja ei sillä, että värillä olisi väliä, mutta iihana valkoinen joogamatto Adidas 35,90

14. Kunnon nystyröillä varustettu Foam Roll Casallilta 47,90. Näissä tuotteissa laadusta muuten kannattaa jo maksaa. Halvemmat rullat ei oikein kestä käyttöä, nimimerkillä kokemusta...

515. Ja vielä astetta sievempi lasinen juomapullo. Tämä ei tosin ollut alessa, mutta mukaan kollaasiin koska niiiin kaunis.


Sportamorella valikoimaa voi muuten selata kätevästi lajin tai vaikkapa värin mukaan, eli jos haussa on vaikkapa laskettelukamppeet ensi kaudelle, käyhän kurkkaamassa. Ja jos muuten tilauksesi arvo ylittää 99 euroa, saat nyt ylimääräisen 10% alen koodilla 10ALE



Superedulliset treenivaatteet

torstai 5. heinäkuuta 2018

No koska alkuun on päästy, niin jatketaan. Julistettakoon tämä viikko alevinkkien teemaviikoksi. Pakkohan se nyt on, kun kohtahan ne ottaa ja loppuu. Alet siis. Ainakin Oulussa asuvat tietävät, että kivijalkaliikkeistä on nykyisin mahdotonta täällä löytää yhtään mitään. Keskusta on kaput - död- dead ja mitä näitä nyt on... tyhjiä liiketiloja pullollaan. Mutta onneksi on verkkokaupat.

Tänään vinkkiviitosena supehalvat treenivaatteet, jotka oikeasti on vielä hyviä ja laadukkaita. Siinä vaiheessa kun itse jossain vaiheessa pääsin yli Nike-pakkomielteestäni, tein nimittäin merkkilöydön vailla vertaa. BLACC. Näitä on nyt sitten tullut hamstrattua (koska kivat kamppeet, parempi teenimieli, eikö vaan..?), ja osa omastakin kaapistani löytyvistä kamppeista on nyt alessa (ja eiköhän puolestaan nuo loputkin kollaasin vaatteet pian löydy kaapistani...).

sportamore ale jooga


mustavalkoinen toppi 11,90e / supermukavat jooga/kotihousut (toimii niin joogassa kuin sohvalla köllötellessä)14,90e / hyvinistuva treenitoppi 11,90e/ valkoinen tuulitakki 16,90 / marmorikuvioiset trikoot (joista ei muuten näy läpi!) 17,90e / pitkähihainen musta paita lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn 6,65e / joogamatto 9,68e/ mustavalkoinen joogamatto 13,90e (oma uusin hankintani) / saumaton valkoinen perustoppi 9,03e/ kietaisutoppi 9,68e / kukalliset treenitrikoot 19,90e (nämä on maailman mukavimmat jalassa) / mustavalkoiset trikoot 14,90e


Jos ei aletuotteiden puolelta löydy kokoasi, tsekkaa koko BLACC valikoima täältä, nämä kun ei ole normaalihintaisenakaan liian kalliita


ps. Muut Sportamoren alelöydöt teet täällä.





(*Linkit kaupallisia linkkejä.)

Diettaajan helppo smoothiekakku (G,M) | Smoothie rawcake

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

/When you have been on a diet for two weeks, you get kind of inventive with the ingredients you are allowed to eat. This time they turned into a smoothiecake. /


Aurinkoista sunnuntai-iltaa! Vappu tulla jollottaa ja me tänään puhalleltiin Jampan kanssa jo ilmapallot ja leviteltiin ensimmäiset härpentiinit alias serpentiinit esille. Me vietämmekin pidennettyä vappuvapaata, kun saamme olla myös huomisen välimaanantain kotosalla, joten toivotaan, että kelit jatkuu yhtä kauniina (ja se viimeinen lumivuorikikin etupihalta sulaisi vihdoin). Joku on saattanut instan puolelta huomata, että myös peinteinen kevätdieetti on täällä polkaistu käyntiin, ja sattuneista syistä ei ole tullut kaappeihin nakkeja eikä munkkeja hamstrattua. Kun tammikuussa hyvinalkaneet Kayla Itsines treenini kokivat äkkikuoleman katkaistuani sormeni, (sillä suurin osa Kayla-treeneistä tehdään juuri lattialla käsien päällä,) piti tilalle keksiä jotain muuta. Universumi lähestyikin minua Facebookin kautta täyttämällä feedini Fitfarmin Fitbelfie-mainoksilla, ja hetken asiaa tuumailtuani totesin, että no hei, juuri tätähän tässä kaivataan, kun ei yläkroppaa oikein voinut käden takia treenata. Belfien jälkeen jatkoin hyvinalkanutta treeniputkea nyt Bikini Challengella, kun vihdoin sain lastan pois sormesta ja pääsee taas treenaamaan kunnolla myös ylävartaloa. Bikini Challengen mukana alkoi myös dieetti, ja kun on vajaa kaksi viikkoa dieettaillut, alkaa kummasti keksimään luovia ratkaisuja sen suhteen, mitä herkkuja sallituista raaka-aineista saisi syntymään. Eilen niistä syntyi sitten raaka smoothiekakku.

smoothiekakku raakakakku
Jos ruudun takana sattuu nyt olemaan samalla dieetillä olevia kanssasisaria, varoitan heti alkuun, että ihan yks yhteen minkään päivän ateroista kanssa tämä kakku ei mene, sillä kakussa on käytetty raaka-aineita aika vapaalla suhteella (ja lisäksi dieettiin kuulumatonta kookosmaitoa), mutta jos haluaa vaikkapa vappuna herkutella ilman tunnontuskia, on tämä kaikkinensa aikamoinen terveyskakku verrattuna muihin juhlatarjoiluihin. 
helppo mansikkaraakakakku
No kuinkas tämä sitten syntyi. Kurkkaamalla kaappeihin ja heittelemällä blenderiin vähän kaikkea mitä sieltä sattui löytymään. Kakku on gluteeniton ja maidoton, eikä sisällä lainkaan valkoista sokeria. Pohjan työstin sauvasekoittimella, sillä olen todennut sen tehokkaammaksi kuin blenderini (go figure?), ja soveltuvan mainiosti pienempien massaerien työstämiseen. Kärsimättömänä ihmisenä en myöskään liotellut kakkuun tulleita cashew-pähkinöitä, mutta hyvin soseutuivat myös varsin keskinkertaisella blenderilläni.

RESEPTI

Pohja

n. 2 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
n. 2 dl mulpereita (myös erilaiset pähkinät tai mantelit kävisivät varmasti myös hyvin)
1 rl raakakaakaojauhetta (pärjää ilmankin)
pieni loraus agavesiirappia (miksei myös hunajaa)
kourallinen kuivattuja aprikooseja (myös taatelit tai rusinat toimii)
n. 2-3 rl sulatettua kookosöljyä

Surauta massaksi sauvasekoittimella tai blenderillä. Vuoraa pyöreä irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele massa pohjalle tasaisesti ja siirrä vuoka pakastimeen.

Täyte
n. 1 dl kevytkookosmaitoa, extrasmooth (8% rasvaa)
n. 200 g pakastemansikkaa
n. 100 g pakastevadelmaa
n. 1/2 mitallista (mansikka)proteiinijauhetta
2-3 isohkoa banaania
n. 100 g cashew-pähkinöitä

Blendaa proteiinijauhe kookosmaitoon. Lisää cashewt ja blendaa tasaiseksi. Paloittele sekaan banaanit ja surauta taas tasaiseksi massaksi. Lopuksi lisää erissä kohmeiset pakastemarjat (kannattaa vähän sulatella ellet omista tosi tehokasta blenderiä) ja blendaa sileäksi. Kaada massa pohjan päälle, ja anna hyytyä pakasteessa vähintään 3 tuntia tai yön yli. Ota sulamaan jääkaappiin noin tuntia ennen nauttimista. Suosittelen herkuttelemaan koko kaakun saman päivän aikana, tässä kun ei käytetä liivatetta, niin kakku sulaa nopeasti aika löysäksi.

raw smoothiecake
Perinteisten kakkujen ystävälle ei tästä kakusta taatusti tule kuin paha mieli, mutta dieetillä olevalle tämä sen sijaan toimii mainiosti. Kelpasi myös ei niin sokeristen-makujen perään olevalle miehellekin. Astetta herkullisemman kakusta vielä saisi, jos koristelisi kakun tuoreilla mansikkasiivuilla, ja ehkäpä lorauttaisi kakkupalan viereen vaikkapa vaniljanmakuista proteiinivanukasta. 
helppo ja terveellinen raakakakku

Ihanaa vapun odotusta!

Parhaat Hyvinvointikirjat - Lahjavinkit osa 1

maanantai 4. joulukuuta 2017

/I decided to be my own Santa this year, and ordered most of the things on my wishlist online. This way there can only be happy surprises when I open my packages on Christmas eve. Here are some of the books I am going to read during the Holidays./


Hyvää uuden viikon alkua! Koska joulu lähenee uhkaavasti, ja nykyisin suurin osa lahjoista on paremman valikoiman vuoksi syytä tilata verkosta, polkaistaanpa käyntiin lahjavinkkipostaukset. Minä päätin tänä vuonna olla itse oma pukkini niin sanoakseni, ja tilailin Black Fridayna itselleni yhtä sun toista kivaa jouluksi. Yksi isoimmista tilauksista lähti kirjakauppaan, sillä monet hyvinvointia käsittelevät teokset ovat sellaisia, että haluan omistaa kirjoista ihan oman kappaleeni sen sijaan, että lainaisin sen kirjastosta tai lataisin e-kirjana, sillä tämän tyyppisiä kirjoja tulee selailtua usein ja moniin kohtiin on mukavaa tai tarpeellista palata aina vaan uudelleen. Jos sinulla on hyvinvoinnsta kiinnostuneita ystäviä tai perheenjäseniä, näistä saattaisi olla iloa heillekin.
parhaat hyvinvointikirjat








(* Linkit kaupallisia linkkejä.)

Alku.fi kokemuksia - Kokeile Alkua ilmaiseksi

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

* Yhteistyössä Alku.fi*


Mitä kuuluu, kukkuluuruu? Ollaanko sielläkin shoppailtu koko viikonloppu Black Friday-tunnelmissa ja nyt on  sormenpäät kipeänä näppiksen takomisesta? Täällä ainakin ollaan. Huh. Onneksi jouluun on enää kuukausi, niin loppuu nuo hyvät tekosyyt shoppailla koko ajan... 

Mutta mennäänpä päivän asiaan. Silmiini sattui Facebookin uutisvirrassa Kukan tarjous teille kaikille, jotka olette olleet kiinnostuneita Alku.fi-valmennuksesta, ja huomasin, että minullakinhan on raportoimatta mitä kuuluu näin valmennuksen jälkeen. Ja mikäli vielä tämän luettuasi tuntuu, että tuopa voisi olla minun juttuni, niin klikkailehan tänne. Nyt saat nimittäin kokeilla Alku.fi-valmennusta kaksi viikkoa ihan ilmaiseksi.

Kenen siis kannattaa lähteä Alkuilemaan? Itse lähdin kokeilemaan Alku-fi-valmennusta ensisijaisesti koska kaipasin ideoita uusiin terveellisiin resepteihin. Olen jättänyt gluteenin ruokavaliostani jo vuosia sitten ja karsinut suurimman osan maitotuotteista myös jo yli vuosi sitten, ja koska kuulin Alku.fi-valmennuksen perustuvan lähtökohtaisesti maidottomalle ja gluteenittomalle ruokavaliolle halusin lähteä mukaan inspiroituakseni yhdessä muiden valmennettavien kanssa uusista mauista ja jakaakseni ideoita muiden kanssa. Toinen syy lähteä mukaan valmennukseen oli pitkäksi venähtänyt tauko aktiivisessa treeaamisessa ja halu lähteä lempeästi taas palauttelemaan säännöllistä liikuntaa osaksi arkea.

alku.fi valmennus
Kuten kuvista näkee, sain valmennuksesta juuri sitä mitä kaipasin, eli temppiä panostaa päivittäisiin ruokailuhetkiin hieman enemmän, ja samalla kaupanpäällisenä terveemmän ja jaksavamman olon. Kun viikon (tai edes seuraavan päivän) ateriat suunnittelee ennakkoon, on paljon helpompi syödä terveellisesti ja säännöllisesti ja välttyä äkillisen verensokerin laskemisen seurauksena kotimatkalla ahmituilta suklaapatukoilta tai työpaikan kokouspullilta, jotka hetkellisen makeuden jälkeen aiheuttavat vaan huonon olon.
alkuvalmennus
tuorepuuro overnight oats with strawberries
Sain myös heräteltyä uinahtaneen treenaajani, ja palattua salille. Alku.fi-valmennuksessa mukana tulee liikuntaohjeet kotiliikuntaan, jota voi harjoittaa kahvakuulan avulla, mutta koska minä ja kahvakuula emme koskaan ole oikein osanneet ystävystyä, palasin mielummin salille tutun turvallisten tankojen ja käsipainojen pariin.
terveellinen aamupala
Alku.fi-kotitehtävien parissa tuli myös mietittyä omaa suhdetta syömiseen, ja tilanteisiin ja elämänvaiheisiin, jotka laukaisevat huonot ruokailutottumukset tai pitävät niitä yllä. Jos motivaatio meinasi välillä pätkiä, auttoivat Kukan viikkokirjeet ja muiden valmennettavien tsemppiviestit Facebook-ryhmässä taas palaamaan ruotuun.
healthy eating
Valmennuksen tultua päätökseen olen jatkanut pääpiirteittäin samoilla ruokavalio-ohjeilla, joskin olen todennut, että minulle sopii paremmin päivittäisten ruokien jakaminen vähintään viiteen ruokailukertaan neljän sijaan, ja lisäksi olen palannut aamupuurojeni pariin proteiinipitoisten aamupalojen sijaan sillä minun päiväni vaan alkavat paremmin ihanan pehmeäksi hautuneen tuorepuuron parissa. Koska Alku.fi-valmennuksen onkin tarkoitus antaa valmennettavilleen elämänikäiset ohjeet terveellisempään ruokailuun uskonkin, että tällaisissa pienissä asioissa on syytä kuunnella itseään.
healthy smoothiebowl

Jos siis vielä pohdit, voisiko Alku.fi olla juuri sinua varten, käyhän kokeilemassa itse. Mikään bikinifitness-kurssihan Alku ei ole, vaan se on nimenomaan lempeä valmennus meille ihan tavallisille tallaajille, jotka etsivät elämäänsä terveyttä ja tasapainoa. Kannattaa todeta asia itse. Alku.fi Facebook-sivut löydät täältä.


Aiemmat postaukset Alku.fi-valmennuksesta löydät täältä ja täältä.




Seuraa blogia

Kokemuksia Alkuvalmennuksesta (ja tarjousvinkki) - Osa 2

lauantai 7. lokakuuta 2017

* Yhteistyössä Alku.fi*



On se vaan ihmeellistä. Ajan rientäminen nimittäin. Joko siitä on kohta kuukausi, kun kerroin teille alottelevani uutta Alku.fi-valmennusta? No mitäpä sitten valmennuksen etenemiselle kuuluu, siitähän minä lupasin teille raportoida.

Syy, miksi halusin syksyn alkaessa liittyä mukaan Alku.fi-valmennukseen oli se, että kaipasin jonkun yhteisön tukea pieneen ryhtiliikkeeseen kesän jälkeen. On aina mukavampaa, kun on joku (tai joitakuita), jotka ymmärtävät ihan tarkalleen mitä olet touhuamassa, koska käyvät läpi aivan samaa prosessia. Verkkovalmennuksissa tämä yhteisöllisyys toteutuu vieläpä nin ihanasti, ettei tarvitse ihan kasvokkain olla kenellekään tunnustamassa repsahduksiaan tai pyytämässä neuvoa, vaan kaikki tapahtuu turvallisen välimatkan päästä sosiaalisen median kautta. Tällä hetkellä, kun Alku.fi-valmennus on noin puolessa välissä, on helpottavaa saada vertaistukea siihen, että kun aina ei jaksakaan olla ihan into piukassa pipertämässä täydellistä ravintoa lautaselle, tai jos ne treenit nyt sitten kuitenkin on jääneet taas väliin. Puolessa välissä valmennusta mitataan kuitenkin myös sitoutuminen ja päättäväisyys, ja usko omaan onnistumiseen, ja myös siinä yhteisön tuki on verraton. Alkuilijat tsemppaavat toinen toisiaan valmennuksen Facebook-ryhmässä, ja valmentajat Kukka ja Jukka kyselevät säännöllisesti kuulumisia, ja muistavat meitä valmennettavia viikkokirjeillä, ja viikottaisilla tehtävillä.
vihersmoothiekulho
Itse otin valmennuksen alussa ylös painon, ja mitat, mutta vaa'an päällä on sittemmin tullut käytyä harvakseltaan. Vaatteiden istuvuudesta pystyykin yleensä paljon paremmin päättelemään missä mennään, kuin pelkkiin numeroihin tuijottelemalla. Koska monia kuitenkin kiinnostaa juuri ne numeeriset tulokset, kerrottakoon, että osa valmennettavista on pudottanut painoa jo lähes kymmenen kiloa. Itselläni ei erityisesti ole tarvetta painonpudotukselle, mutta silti se kesällä ilmestynyt ylimääräinen reilu kilo on onneksi Alku-ohjeilla mennyt menojaan. Suurin muutos omalta osaltani on ollut onnistunut vierottautuminen sokerista. Kesällä sokeri valitettavasti pääsi taas pesiytymään arkeen, mutta nyt jo heti Alkua aloittaessa sokeri sai jäädä, enkä ole sitä kaivannut. Välillä olen saattanut ostaa herkkuja, mutta jo muutaman karkin jälkeen kiintiö täyttyy, eikä enempää tee edes mieli. Säännöllinen ateriarytmi puolestaan on auttanut jaksamaan suhteellisen hektisessä arjessa energisenä, ja myös uni on maittanut hyvin. Itse olen toteuttanut Alku-ohjeita soveltaen niin, että syön ohjeista poiketen hiilihyraatteja hieman enemmän, sillä kokemuksen myötä olen huomannut elimistöni sietävän niitä hyvin, kunhan hiilihydraatit valikoi laadukkaista lähteistä, kuten gluteenittomasta kaurasta ja bataatista. Kompastuskiveni on tällä hetkellä vedenjuominen, joka ei vaan millään ota onnistuakseen riittävissä määrin. Aina kun saan muutaman päivän juotua vettä tarpeeksi huomaan ihon alkavan kirkastua ja turvotusten häviävän, mutta sitten se juominen taas unohtuu, ja huomaa olevansa kuivumisen partaalla vasta kun kiukkukohtaus yllättää. Oletko muuten koskaan tullut ajatelleeksi, että kun pinna alkaa olla kireällä, saattaa asiaan olla niinkin yksinkertainen ratkaisu, kuin vedentankkaus? Olen itse saant oppia tämän kantapään kautta helteisillä kesälomareissuilla, ja nykyään osaan jo onneksi erottaa janokiukun muusta harmituksesta.

gluteenittomat sämpylät
Onnistuneen elämäntapamuutoksen avain mielestäni on hyvä ennakkosuunnittelu. Kun viikon ateriat suunnittelee ennakkoon, ja käy kerralla kaupassa ostamassa suurimman osan viikon terveellisistä ateriatarpeista, välttyy mieliteoilta ja heräteostoksilta. Joidenkin mielestä terveellinen ruoka tulee kalliiksi, mutta itse olen ainakin viimeisen kuukauden aikana käyttänyt ruokaostoksiin jopa vähemmän rahaa kuin yleensä, vaikka noudatankin gluteenitonta ja lähes maidotonta ruokavaliota. Makuaisti myös tottuu nopeasti puhtaamman ruoan makuun, eikä keinotekoisia ja prosessotuja ruokia tee enää edes mieli. Kerran yritin herkkuhimoissani haukata palan proteiinipatukkaa, joita ennen kului viikossa monituisia, mutta kesken jäi syöminen, kun maku oli niin teollinen. Alku-valmennuksen merkittävimpiä etuja on myös yhteisön toisilleen jakamat resepti-ideat ja ruokavinkit, joilla välttyy mitä tänään syötäisiin-ongelmilta, joihin usein dieetillä muuten törmää.
kasvislounas
Jos sinustakin tuntuu, että energiat alkavat olla vähissä syksyn edetessä ja kaipaisit vähän muutosta elämääsi, kannattaakin hypätä mukaan meidän Alkuilijoiden poppooseen, sillä nyt on vielä tänään ja huomenna voimassa tarjous, jossa Alku.fi-valmennuksen saa lunastaa itselleen hintaan 69 euroa normaalin 89 euron sijaan. Tällä rahalla saat itsellesi ravinto-ohjeet, reseptioppaat, elämäntapamuutosta tukevat viikkotehtävät ja liikuntaohjeet sekä pääset mukaan valmennuksen innostuneeseen Facebook-ryhmään. Koska monet meistä tällä hetkellä valmennuksessa mukana olevista on aloittanut oman valmennuspolkunsa eri aikoihin, sinäkin ehdit vielä hyvin mukaan. Tervetuloa! Tarjouksen löydät täältä.
terveellinen aamiainen
Oman Alkutaipaleeni loppuajan haasteet tulevat liittymään treenien säännöllisyyteen. Wish me luck. Raportoin taas muutaman viikon päästä. miten olen tavoitteissani onnistunut.


Seuraa blogia


Kuntotestin tulos - Keski-ikäisen naisen kuntoremontti

torstai 21. syyskuuta 2017

* Yhteistyössä Mediterapia Sport*


Kylläpä oli eilen allekirjoittaneella jännät paikat. Ikinä ennen ei ole mikään kuntoiluun tai treenaamiseen liittyvä asia jännittänyt näin paljoa. Pääsin nimittäin yhteistyössä paikallisen Oulun Mediterapia Oy:n kanssa toteuttamaan elämäni ensimmäisen kuntotestauksen. Mediterapia on kuntoutus- ja hyvinvointipalveluja tarjoava yritys Oulun keskustassa, ja saman katon alta löytyy palvelut niin tuki- ja liikuntalinsairauksien kuntoutukseen kuin myös ihan meille kaikille tavallisillekin kuluttajille tarkoitetut liikuntavalmennus- ja testauspalvelutkin. Minä pääsin testaamaan nimenomaan näitä Mediterapian Sport-palveluita, joihin kuntotestauksen lisäksi kuuluvat mm. fysioterapia, ravntovalmennus ja psyykkinen valmennus niin yksilöille, urheiluseuroille kuin vaikkapa firmoillekin. Tartuin tarjottuun tilaisuuteen hyvin innostuneena, sillä minun mielestäni me tavalliset kuluttajat hyvin usein tingimme ihan liikaa juuri omaan terveyteemme liittyvissä asioissa ja halusin päästä kertomaan teille kaikille, kuinka helppoa on päästä rehellisten ja luotettavien mittaustulosten kautta hieman enemmän perille omasta terveydentilasta ja omasta kunnosta. Aikanaan treenatessani PT:n kanssa hänkin totesi, että meillä ihmisillä on tapana pitää parempaa huolta autostammekin, kuin itsestämme. Siinä missä käytämme jatkuvasti rahaa auton huoltamiseen ja sen voinnin tarkistamiseen katsastusten muodossa, unohdamme, että paljon tärkeämpää olisi toimia samoin myös itseämme kohtaan.
mediterapiasport
Toinen syy innostua mukaan testaukseen, vaikka tulosten kuuleminen vähän hirvittikin, oli juuri alkanut syksyn kuntoprojektini. Siinä missä Alku.fi-valmennuksen kautta pyrin taas parantamaan ruokavaliotani, tarvitsin näitä tuloksia herättelemään uinuvan kuntoilumotivaationi. Vuosi sitten jätin koko elämäni mittaiset salitreenit tauolle, ja vaihdoin puntit joogaan. Ollakseni täysin rehellinen, on kuitenkin myönnettävä, että niin hyvää kuin jooga tekee sielulle ja mielelle, se ei kuitenkaan riitä yksin pitämään fysiikkaani kunnossa. Tämän takia hieman etukäteen kauhistutti, kun kuulin, että Oulun Mediterapiasportin tekemä KuntoCheck-testaus alkaa milläpä muullakaan, kuin perinteisellä polkupyörärasitustestillä. Perillä minua kuitenkin odotti hyvin lempeä vaikkakin jämerä liikuntafysiologi Hannu Kaikkonen, joka sai pahimman hermostuksen laukeamaan heti ensi alkuun kertoessaan, että tätä rasitustestiä ei ole tarkoitus tehdä maksimisuoritukseen saakka. Huh. Siltä varalta, että joku muukin on joskus suunnitellut menevänsä kuntotestiin, mutta on tämän pyörätestin vuoksi vielä jänistänyt, voin kertoa, että kuntotestin aerobinen sykeosio on mahdollita tehdä myös ihan vaan paikallaan maatenkin.
oulun mediterapia
KuntoCheck-testiä ennen sain täyttää esitietolomakkeen ja vastailla muutamiin kysymyksiin, joilla selvitettiin, että testiin voi turvallisin mielin osallistua. Itsellenikin on kertynyt vuosien saatossa jo monenmoista vammaa, mutta tässä testauksessa ne eivät onneksi olleet haitaksi. Jos joitain esteitä olisi ilmennyt, olisi testaamista voinut myös modifioida tarpeiden mukaan. Esikysymysten jälkeen suoritettiin kehonkoostumusmittaus ja sitten hyppäsinkin verenpaineen mittauksen jälkeen pyörän selkään, ja eikun polkemaan. Pyörän vastusta nostettiin matkan aikana kolmeen kertaan, ja Hannu seuraili aika ajoin verenpaineiden reagointia vastuksen nostoon. Olin etukäteen ajatellut valkotakkikammoni nostavan verenpaineet kattoon jo pelkän mittarin näkemisestä, mutta onneksi niin ei käynyt, vaan saatiin suhteellisen luotettavia mittaustuloksia.
oulun mediterapia kuntocheck
Pyöräilyn jälkeen ohjelmassa oli lihaskunto-osio. Tässä vaiheessa pyöräilyn lämmittämänä puhisinkin jo innosta päästä jatkamaan testiä. Lihaskunto-osioon kuuluu perinteinen vatsalihastesti istumaannousuin, kyykky ilman lisäpainoja, etunojapunnerrukset ja selänojennukset. 
Ja olihan hauskaa. Näitäkään osioita ei tarvitse kenenkään kunnostaan ja hyvinvoinnistaan huolissaan olevan pelätä, sillä liikeitä tehdään vain puolen minuutin ajan, ja tarkoituksenahan onkin nimenomaan selvittää keskivertotuloksiin vertailun kautta ne oman kunnon rajat. Itsellänihän on taipumus olla hieman kilpailuhenkinen, ja olisikin tehnyt mieli aina puolen minuutin session jälkeen kysyä, että saako yrittää uudelleen. Tiedä vaikka sieltä olisi jokunen toisto vielä irronnut.
Oma kompastuskiveni näkyy kuvassa. Tekisi mieli väittää, että kynnet olivat liian pitkät voidakseni kunnolla puristaa tuota puristusvoimamittaria, mutta tunnustettava kai se on, että kun ei ole puristusvoimaa niin ei ole...
mediterapia
Lihaskunto-osuuden jälkeen siirryttiin liikkuvuus- ja tasapaino-osioon, ja minähän olin kuvitellut joogan ansiosta venyväni vaikka mihin. No, se vaikka mihin jäi saavuttamatta, mutta hyvään keskivertotulokseen päästiin kuitenkin. Tasapainoilua on kuitenkin tullut sen verran treenattua, että minuutti yhdellä jalalla seisten meni kevyesti, ja olisi mennyt vaikka pidempäänkin.
Sitten olikin testi ohi, ja oli ratkaisun hetket, kun tulostin alkoi huristella yhteenvetoa suorituksistani. Helpotus oli suuri, kun sain kuulla itse arvioineeni kuntoni alakanttiin, ja useimmissa kategorioissa pääsin aivan keskiarvotuloksiin. Kehonkoostumusmittauksen tulokset vahvistivat sen, mihin olen itsekin jo uskonut, että ravinnon suhteen ollaan oikealla tiellä. Paino ja rasvaprosentti olivat normaalit, ja viskeraalisen (eli sisäelinten ympärille kasaantuvan vaarallisen) rasvan määrä hyvin vähäinen. Joogaharrastuksen tulokset näkyivät tasapainon lisäksi vahvoina vatsalihaksina, mutta vastaavasti salitreenin puute näkyi hyvin juuri puristuvoiman puutteena. Vaikka itse olin tuloksista helpottunut, tuli Hannun kanssa jutellessa selväksi, että keskiarvotulosten ei kannata antaa tuudittaa itseään liialliseen turvallisuudentunteeseen, sillä iänkin puolesta alan olla siinä vaiheessa, että kunnon säilymisen ja ennenkaikkea sen parantamisen eteen niin sanotusti tarttis tehdä jotain.
mediterapiasport kuntocheck
Kaiken kaikkiaan Mediterapian Kuntocheck-mittauksista jäi todella positiivinen kokemus, ja nyt on kirjaimellisesti mustaa valkoisella siitä, että mistä lähteä liikkeelle. Viikko sitten teinkin jo varovaisen paluun kuntosalin ja jumppasalin puolelle, ja nyt onkin tarkoitus laatia itselle säännöllinen treeniaikataulu kunnon kohottamiseksi. Muutaman kuukauden jälkeen ajattelin, että voisin palata Hannun luokse katsomaan, millaisia tuloksia säännöllisellä treenillä voi saada aikaan.

Oulun Mediterapiasportilla on tällä hetkellä 30.9.2017 saakka voimassa tarjous, jossa KuntoCheck-testiin pääsee hintaan 99 euroa (ovh 120e). Testiiin on mahdollista mennä myös vaikkapa kaverien kanssa yhdessä, ja minimissään kolmen henkilön osallistuessa testiin yhdessä hintaa jää yhdelle vain 65 euroa.  Lämpimästi suosittelen testaamista, jolla saat luotettavasti selville, mille osa-alueelle treeniä kannattaa kohdistaa, tai millä tolalla terveydentilasi yleisesti ottaen muuten on. Itseäni jäi myös kovasti kiinnostamaan Mediterapian tarjoama Energiatesti, jolla on mahdollista selvittää oma energia-indeksisi, eli tuntimäärä, joka kertoo kuinka paljon sinulla on energiaa työhön ja vapaa-aikaan hereilläoloaikanasi. Energiatestistä voit lukea lisää täältä.

Tuhannet kiitokset vielä tätä kautta Oulun Mediterapialle, Hannulle ja kuvaajana toimineelle Hannalle!

Kokemuksia Mindfulness-kurssista | Mindfulness Based Stress Reduction

tiistai 9. toukokuuta 2017

/My eight weeks long Mindfulness course is now over. Was it worth the time and money? Absolutely./


Mindfulness. Kurssi. Kokemuksia. Näillä sanoilla yritin hartaasti googlailla tuloksia viime vuoden lopulla, kun silmiini sattui aivan vahingossa paikallisen kansalaisopiston kurssi. Liekö vika tiedonhakutaidoissani, mutta juuri mitään en löytänyt. Koska kurssi oli kuitenkin hinnaltaan perinteiseen kansalaisopistotyyliin mielestäni melko edullinen (80 euroa), päätin ottaa riskin ja ilmottautua mukaan. Kuten syksyllä kirjoittelin, on viimeinen vuosi elämässä ollut monella tavalla melko kivikkoista matkaa, ja vaikka syksyn Balanssivalmennus-verkkovalmennuksessa olinkin jo saanut paljon hyviä työkaluja työstää näitä karikoita, tarvitsin mielestäni niitä vielä lisää.
mindfulness kurssi kokemuksia
Perinteiset Mindfulness-kurssit ovat opettajamme mukaan kahdeksanviikkoisia, ja päättyvät usein päivän mittaiseen hiljaisuuden retriittiin. Meidän kurssimme oli pidennetty versio, ja kurssi alkoi tammikuun alussa, ja kesti huhtikuun loppuun saakka. Jokaisella tapaamiskerralla teimme käytännön Mindfulness-, eli Tietoisen hyväksyvän läsnäolon-harjoituksia, mutta lisäksi kurssiin kuului teoriataustaa ja keskusteluja. Opettajan lisäksi jokaisella halukkaalla oli mahdollisuus puhua, joko esittää kysymyksiä tai sanoittaa harjoitusten pintaannostamia tunteita ja kokemuksia. Kenenkään ei kuitenkaan ollut pakko puhua, joten mukaan uskaltaa lähteä ujompikin ihminen. Omaksi yllätyksekseni kurssilla oli mukana myös useampi mies, jotka myös sinnikkäästi jatkoivat kurssin loppuun saakka muutaman muun jäsenen jättäydyttyä kurssin edetessä pois matkasta. 

Kurssilla keskusteltiin MBSR:n (Mindfulness Based Stress Reduction) historiasta, ja kuinka me kaikki voimme soveltaa sitä jokapäiväisessä elämässämme. Kurssin edetessä tärkeimmäksi opiksi kävi se, että aivan kuin vaikkapa lihaskuntoharjoittelussa, myös mielen taitojen harjoittelussa säännöllisyys on kaiken avain. Voidakseen oppia ajattelemaan uudella tavalla, pitää harjoituksia tehdä mielellään päivittäin ja vähintään 10-20 minuutin ajan kerrallaan. Harjoittamisen myötä keskittyminen hetkeen käy koko ajan helpommaksi ja helpommaksi, kun treenaamalla uusia ajattelumalleja hermoimpulssit alkavat löytää uusia reittejä hermoverkossa ja toiston myötä nämä uudet mallit alkavat vakiintua. Vaikka joskus saattaisi siis tuntua, että minusta ei ikinä olisi tuollaiseen, ei ikinä kannata sanoa ei ikinä, koska mieltään voi siis treenata aivan samoin kuin lihaksiaankin.
mindfulness tietoinen läsnäolo
Mindfulnessin harjoittaminen ei kuitenkaan ole välttämättä mitään kepeää mietiskelyä, niinkuin joku saattaa kuvitella. Mitä pidemmälle harjoituksissaan etenee, sitä syvemmälle ihminen matkaa omaan itseensä. Sisältä saattaa alkaa kummuta ajatuksia ja kokemuksia, jotka itse on itseensä syvälle haudannut, kun ei ole halunnut tai voinut asioita aiemmin käsitellä. Vaikeaa on myös hyväksyä tietoisuus siitä, kuinka kaiken kokemuksemme takana olemme vain me itse. Et voi syyttää ketään muuta onnettomuudestasi tai tuntemuksistasi, sillä viime kädessä vain sinä itse voit omiin tuntemuksiisi vaikuttaa. Minä sainkin useaa kertaan kurssin aikana käydä opettajamme kanssa keskustelua siitä, kuinka harjoittamisen ei aina välttämättä ole tarkoituskaan tuntua mukavalta. Välillä on vaan voitava hyväksyä se, kuinka jonkin asian ajatteleminen tai tekeminen tuntuu hankalalta, inhottavalta tai vastenmieliseltä, ja kysyttävä lopulta itseltään, voinko minä hyväksyä nämä tunteet, voinko päästää niistä irti, tai voinko vain antaa niiden olla.

Mindfulnessin eräs oppi-isä Jon Kabatt-Zinn onkin määritellyt tämän asian loistavasti:

"Hyväksyvä tietoinen läsnäolo ei ole herkkähermoisia varten. 
Tulet kohtaamaan itsesi, et ketään muuta. Sen aidon itsesi, ketä olet ehkä onnistunut pakenemaan vuosikymmenten ajan."

mindfulness oulu

Jos kuitenkin olet valmis kohtaamaan itsesi, suosittelen lämpimästi kurssia. Kursseja järjestetään eri puolilla Suomea, mutta ennen ilmottautumista kannattaa varmistaa opettajan koulutustausta. Mindfulness-ohjaajan nimike kun ei ole suojattu millään tavalla, ja titteliä saatetaan käyttää helposti harhaanjohtavin perustein. Itse jatkan harjoittamista, ja itseni kohtaamista edelleen lähes päivittäin, ja voin kertoa, että edelleenkään se ei ole helppoa. Matka on kuitenkin jo nyt osoittanut tarpeellisuutensa, ja käytän kurssin oppeja päivittäin elämässäni. 

Lämpimiä terveisiä vaan Helille, jos päädyt kokemuksiani lueskelemaan!

Proteiini-Avokadosuklaamousse (G,L) - terveellistä ja hyvää

maanantai 8. toukokuuta 2017

/If your sweet tooth is aching after the weekend, this is something that will help. Chocolate pudding made of avocados and raw cacao powder. So sweet but yet so healthy./


Tuppaako jollakulla muullakin aina makeahammasta pakottamaan viikonloppujen jälkeen? Kun viikonloppuisin antaa itselleen luvan ottaa syömisten suhteen vähän rennommin, jää sokerikoukkuun taas helposti, jos vielä maanantainakin jatkaa viikonlopun karkkipussinjämien tyhjentämistä. Olen aikaisemminkin hehkuttanut tämän loistavan ja niin helpon reseptin perään mutta sittemmin olen muokannut sitä korvaamalla tumman kaakaojauheen raakakaakaojauheella ja tuunaamalla moussesta poteiiniversion lisäämällä siihen proteiinijauhetta. Tervellinen avokadosuklaamousse, olkaatte hyvät.

avokadosuklaamousse
suklaa-avokadomousse
Avokadosuklaamousse n.2 annosta

 2-3 kypsää avokadoa
 loraus mantelimaitoa
 maun mukaan agavesiirappia
 n. 1 mitallinen laktoositonta suklaaproteiinijauhetta
 maun mukaan raakakaakaojauhetta

Tähän on hankala antaa valmiita määriä, sillä jokaisella on taatusti oma mielipiteensä siitä, kuinka juoksevaa haluaa moussesta (nesteen määrä), kuinka tottunut on raakakaakaon täyteläiseen makuun ja kuinka makeaksi haluaa moussensa makeuttaa. Paras keino on ensin soseuttaa avokadot blenderissä (tai mikseipä tehokkaalla sauvasekoittimellakin), lisätä loraus mantelimaitoa ja blendata lisää. Tämän jälkeen lisätään proteiinijauhe, jonka jälkeen vähän kerrallan raakakaakojauhetta välillä maistellen. Lopuksi lorautetaan sekaan agavesiirappia ja tarvittaessa lisää nestettä, ja blendaillaan vielä sekaisin.
Parasta mousse on saatuaan vetäytyä hetken jääkaapissa. Hyvänä makuparina makealle mousselle toimii vaikkapa hieman kirpsakat vadelmat ja jos mukaan haluaa rousketta hampaille, voi pinnalle ripotella muutaman mulperinmarjan.

Tämä mousse toimii niin jälkiruokana kuin aamupalanakin, sillä on energiasisällöltään tuhtia, ja aamulla nautittuna pitää kyllä nälän loitolla lounaaseen saakka. Silti energia koostuu nimenomaan hyvistä rasvoista, joten verrattuna kaupan lisäaineilla ja sokerilla kyllästettyihin vanukkaisiin tämä on lähes terveysruokaa.

helppo ja nopea jälkiruoka
...
Ja näistä se syntyy. Itse olen tosiaan muuten lähestulkoon kokonaan lopettanut maitotuotteiden käytön, mutta lisäproteiinina käytän Whey 100 heraproteiinia, jossa laktoosia on alle gramma sadassa grammassa.

Maidoton ja gluteeniton ruokavalio hyvinvoinnin tukena | Dairy-free and glutenfree diet

tiistai 28. helmikuuta 2017

/I haven't eaten gluten for five years now and last autumn I quit dairy products as well. And I've never been better./



Suurin osa suomalaisista tuntuu kuvittelevan, että on ihan asiaankuuluvaa ja normaalia, että ruokailun jälkeen tulee olo, että pitäisi saada avata nappi housuista. Tai että lounaan tai päivällisen jälkeen niinsanotusti "ramasee", eli haluaisi mennä hetkeksi pitkäkseen levähtämään. Moni aikuinenkin ihmettelee edelleen rasvoittuvaa ja epäpuhdasta ihoaan, tai jatkuvaa tukkoisuutta. Lisäksi haasteena monella on erilaiset vatsaongelmat, jotka johtavat joko siihen, että vatsa ei toimi lainkaan,tai että se toimii vähän liiankin tiheään.


Kovin moni ei tule kuitenkaan ajatelleeksi, että ihminen on edelleenkin ihan sitä mitä syö. Vaikka tiedon määrä ravitsemuksesta on lisääntynyt räjähdysmäisesti vaikkapa verrattuna kahdeksankymmentälukuun, ei silti haluta ottaa vastuuta omasta hyvinvoinnista. On helpompi panna pää pensaaseen ja kiistää monien ravitsemusalan asiantuntijoiden nykyisin vapaasti jakama tieto, kuin luopua esimerkiksi määrättömästä maidon juomisesta tai leivän ja pastan syömisestä. On helpompi mennä lääkäriin valittamaan alituisia vaivoja, ja odottaa saavansa apu erilaisista ruuansulatusta buustaavista pillereistä tai närästyslääkkeistä, kuin kurkistaa rehellisesti sinne peiliin, ja etsiä syypäätä sieltä.
maidoton ja gluteeniton ruokavalio
Itse päädyin etsimään syypäätä sieltä peilistä reilu viisi vuotta sitten, kun jatkuvat selkävaivani olivat ajaneet minut hulluuden partaalle. Kuljin naprapaatilta ureheiluhierojalle ja urheiluhierojalta kiropraktikolle ja olin aina vaan kipeä. Elämänhalu alkoi jo olla aika lailla hukassa. Lisäksi olin koko ajan järjettömän väsynyt, ja ihan tavallisista arkiaskareista selviytyminen tuntui monena päivänä jäävuorenkokoiselta haasteelta. Jonkin aikaa eräällä trigger-pisteitä käsittelevällä hierojalla käytyäni alkoi hän varovaiseen tyyliin kyselemään ruokavaliostani, ja kun kerroin rakastavani ruisleipää, pastaa ja täysjyvämuroja, sai kuulla vienoon ääneen tehdyn ehdotuksen kokeilla gluteenin poisjättämistä ruokavaliosta. Ennen tätä en ollut kuullutkaan, että gluteeniviljat saattavat olla osasyy niinsanottuun hiljaiseen tulehdukseen elimistössä. Nykyisin erityisesti meidän kotimaiset viljamme ova niin pitkälle jalostettuja, että ne saattavat sisältää jopa 20 % enemmän gluteenia kuin alunperin. Gluteenin on todettu aiheuttavan monenlaisia terveyshaittoja myös ihmisille, joilta ei testeissä ole löytynyt varsinaista keliakiaa. Silti he ovat kokeneet selviä terveyshyötyjä gluteeniviljoista luovuttuaan. Minä olen yksi heistä.

maidoton ja gluteeniton ruokavalio
Ensi alkuun ajatus gluteenittomuudesta tuntui lähinnä kuolemantuomiolta, sen verran paljon minä ruisleipääni rakastin. Sitten kuitenkin totesin, että noh, voihan sitä kokeilla ja ainahan voi palata vanhaan ruokavalioon, ellei mitään hyötyjä kokeilusta ole. Välittömät vaikutukset gluteenista luopumisen jälkeen olivat ne ilmeisimmät. Eipä tullut enää tarvetta aukoa salassa paidan helman alla nappia työpaikkalounaan jälkeen eikä myöskään ruokailun jälkeistä totaaliväsähtämistä. Pikkuhiljaa sumuverho alkoi muutenkin hälvenemään pään ympäriltä, ja huomasin jaksamisessani suuren eron entiseen. Myös vuosikausia jatkunut poskioltelontulehduskierteen katkesi, ja nivelvaivatkin alkoivat vähän kerrallaan helpottamaan. En siis voisi kuvitellakaan, että palaisin enää koskaan niinkutsuttuun tavalliseen suomalaiseen ruokavalioon, jonka runkona on ikiajat toimineet kotimaiset viljat. Välillä huomaan toki hymyileväni kaihoisasti, kun jostain tuulahtaa vastaleivotun leivän tuoksu, mutta suhtaudun tunteeseen vähän kuin vanhaan ystävään, muistelen lämpöisästi, mutta hyväksyn sen, että tiemme on eronneet ikiajoiksi. 
maidoton ja gluteeniton ruokavalio
Maidon ja minun suhteeni onkin sen sijaan hieman kinkkisempi. Jo ammoisina opiskeluvuosina minulla todettiin pahanlainen laktoosi-intoleranssi, mutta minähän valitettavasti suhtaudun kehooni asenteella minä täällä määrään. Jatkoinpa siis maitotuotteiden käyttöä edelleenkin, joskin vaihtaen ne pääosin vähälaktoosisiin ja sittemmin laktoosittomiin tuotteisiin. Ja miksikö? No mutta siihenhän on monta syyttä, joilla on hyvä nimi. Niinkuin nyt suklaa, lakritsijäätelö, jogurtti, maitorahka....you name it. Olin niin pitkään aivopessyt itseni perinteiseen fitnessruokavalioon, että rahka ja raejuusto olivat erottamattomia sielunkumppaneitani. Jostain syystä kuitenkin viime syksynä totesin Balanssivalmennusta aloittaessani taas kerran itselleni, että no miksipä ei. Kokeilisi siis. Maidottomuuden puolestapuhujat kehottavat usein kokeilemaan maidottomuutta 3 viikkoa, jotta voi itse havaita muutokset hyvinvoinnissaan. Niin nopeasti ruokavalion muutos jo nimittäin näkyy. Hyvästelin siis rakkaat proteiinirahkani ja maitokahvini, ja lähdin kokeilemaan. Jo muutamassa viikossa kasvojen iho alkoi kirkastumaan, ja uskaltauduin jopa ihmisten ilmoille ilman normiarkeeni aina kuuluvaa meikkimaskia. Vähän kerrallaan huomasin, kuinka kehon turvotukset laskivat ja sain kuulla monelta taholta laihtuneeni, vaikka paino ei muutamaa kymmenystä enempää heilahdellutkaan. Vatsa pysyttelee päivän mittaan yhtä litteänä kuin se on aamulla herätessä, ja erityisest myös kasvojen alueen turvotus on tiessään. Eräs toinen maidottomutta kokeillut nainen eräässä kirjoituksessaan kerran totesikin, että tällaiselle yli kolmekymppiselle naiselle maidottoman ruokavalion yksi suurimpia plussia on se, että naama näyttää aamulla herätessä samalta kuin illalla nukkumaan mennessä.

maidoton ja gluteeniton ruokavalio

Ruokavaliomuutosta suunnittelevien ei kannata kuitenkaan suinpäin rynnätä toteuttamaan aikeitaan vaan ensin on syytä pohtia myös ravinnon kokonaisvaltaisia hyväätekeviä ominaisuuksia. Moni gluteenista luopuva kun suuntaa suoraan kaupan gluteenittomien tuotteiden hyllylle, ja ajattelee, että korvaa vain vanhat viljatuotteensa gluteenittomilla vastavilla tuotteilla. Tämä johtaa kuitenkin helposti vain entistä ravintoköyhempään ruokavalioon, sillä esimerkisi gluteenittomat jauhot ja pastat ovat hyvin ravintoköyhiä tuotteita. Terveyttä ja hyvää oloa tavoittelevien on kuitenkin syytä tähdätä niinsanottuun luontaisesti gluteenittomaan ruokavalioon, missä entiset leivät ja pastat korvataan juureksilla, kasviksilla ja vihanneksilla. Sama koskee maitotuotteiden korvaamista soijatuotteilla, sillä useat markkinoilla olevat soijatuotteet ovat melkoisia lisäainepommeja. Myös riittävästä rasvojen saannista on syytä huolehtia, ja yrittää pikkuhiljaa karkottaa mielestään suomalaisten ravitsemussuositusten rasvakammo. Hyviä rasvoja saa päivittäiseen ruokavalioon erilaisista pähkinöistä, manteleista, avokadosta ja laadukkaasta oliiviöljystä ja maitotuotteiden sijaan kalsiumia saa tankattua esimerksi useista vihreistä kasviksista kuten lehtikaalista ja parsakaalista, tai vaikkapa kalasta.kananmunista ja edelleen myöskin niistä pähkinöistä.
maidoton ja gluteeniton ruokavalio


Jos sinussakin heräsi ajatus lähteä kokeilemaan muutoksia ruokavaliossasi, paras vinkki on kokeilla muuttaa yksi asia kerrallaan. Huomenna onkin muuten alkamassa Facebookin puolella Maidoton Maaliskuu-haaste, missä pääsee mukaan seuraamaan vinkkejä maidottoman ruokavalioon, Tulkaahan mukaan.

Ilmaiskoodi Yogaialle ja vinkit aloittelijalle joogaan | Yogaia

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

/Have you ever tried Yogaia? If not, I strongly recommed you try it out right away. You will find a code for Yogaia that allows you to test the service for free for two weeks at the bottom of the post./



*Yhtestyössä Yogaia*



Alkuviikosta lupailin, että tällä viikolla blogi tarjoaisi teille kaikille vielä ilmaiskoodin Yogaia-palveluun, ja nyt on sitten aika laittaa koodi jakoon. Löydät koodin postauksen lopusta, mutta aloitellaanpa ensin hieman alusta. Mistä siis kannattaisi lähteä liikkeelle, jos ei ole koskaan harrastanut joogaa, mutta lajin aloittaminen kiinnostaisi?

Jooga, jos mikä, on lajina todella helppo aloittaa. Tarvitset vain mukavat vaatteet, ja hieman tilaa ympärillesi. Ja mikä parasta, kun on olemassa Yogaian kaltainen palvelu, ei kotoaan tarvitse poistua minnekään. Jos siis ongelmasi on ajanpuute, ja erityisesti salimatkoihin tuhlautuva aika, suosittelen lämpimästi kokeilemaan joogaa kotona.
jooga
Jooga on mitä parhainta liikuntaa meille kaikille erilaisista selkävaivoista kärsiville, sillä se vahvistaa tehokkaasti syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia sekä parantaa ryhtiä ja liikkuvuutta. Itse olen hämmästyksekseni selvinnyt nyt jo puoli vuotta käymättä lainkaan osteopaatilla selkääni hoidattamassa, kun ennen joogan aloittamista kuljin selkäkipujen ja nivelvaivojen vuoksi manipulaatiohoidossa kerran kuukaudessa.
yogaia
"Monennestako putosit?" kysyi eräs yläasteaikainen luokkakaverini kerran aikanaan liikuntatunnilla, kun onnistuin laittamaan nenän maahan tässä asennossa. Tämä kommentti jaksaa edelleen naurattaa joka kerta, kun olen nyt joogaamaan innostuttuani saanut taidon takaisin. Pahimpina selkävaivavuosinani muistelin monesti kaiholla nuoruuden notkeutta, ja en voi kuin ihmetellä kuinka hyvin liikkuvuus on palautunut säännöllisen harjoittelun myötä, vaikka mittari raksuttaa vääjäämättä koko ajan lähemmäs neljääkymppiä (tätä ei sitten kerrota kenellekään).
yoga
Mistä sitten kannattaa aloittaa? Minä yritin ensimmäisen kerran aloittaa lajia viime keväänä, mutta tyylilleni uskollisesti halusin kaikki-tänne-heti, ja niinhän siinä kävi, että kiinnostus lopahti, kun ei vaan pysynyt tahdissa eikä onnistunut vääntäytymään niihin asanoihin, mihin into olisi ollut kova. Tänä syksynä otin uuden paljon maltillisemman startin, ja lähdin liikkeelle Yin-joogasta. Yinjoogassa valtaosa asennoista tehdään lattialla istuen tai maaten, ja niissä viivytään useiden minuuttien ajan  Asennot ovat voimakkaasti venyttäviä ja avaavia  ja Yinjooga keskittyykin paljolti lantion ja selkärangan alueen liikkuvuuden parantamiseen, lihasten rentouttamiseen ja sidekudoksen venyttämiseen. Monet Yiniä ensi kertaa kokeilevat saattavat turhautua lajin rauhallisuuteen, sillä hektiseen elämänmenoon tottuneella ihmisellä voi olla aluksi haastavaa keskittyä yhteen venyttävään asentoon useiden minuuttien ajan. Muutaman kerran lajia kokeiltuaan siihen jää kuitenkin taatusti koukkuun, ja huomaa, kuinka ihanan rauhoittavaa onkaan antautua venytykselle ja keskittyä hengitykseen niin, että kaikki päivän kiireet unohtuvat mielestä. Yogaian tunneilla asanoista annetaan yleensä myös monta eri variaatiota, joista jokainen voi poimia omalle senhetkiselle kunnolleen ja tasolleen sopivan.
yogi
Kun Yin- joogaa on harjoitellut muutaman kerran saattaa kiinnostus myös muita joogalajeja kohtaan alkaa kasvaa, niinkuin minulla kävi. Yinin ohella otin ohjelmistoon myös viikottaiset hathatunnit, joista Yogailla on tarjolla Dynaamisen hathan tunteja ja Lempeän hathan tunteja. Perinteisesti Hathalla tarkoitetaan kaikkia fyysisiä joogalaleja, ja se onkin kaikkien fyysisten joogasuuntausten perusta. Hathatunneilla pääset tutustumaan niihin paljon puhuttuihin aurinkotervehdyksiinkin, äläkä hätkähdä, jos ensimmäisillä kerroilla sekoilet hengityksen kanssa, etkä millään pysy ohjaajan tahdissa. Jooga jos mikä on laji, jossa harjoitus tekee mestarin. Ensimmäisillä kerroilla onkin parempi nauraa itselleen, kuin turhautua ja alkaa ärisemään, sillä ajan ja toistojen myötä oikea rytmi kyllä alkaa löytymään.
jooga
Yogaian tunneista on erittäin helppo valita itselleen sopiva tunti, sillä tunnit on lajiteltu tasoittain. Jos olet kaltaiseni vasta-alkaja, kannattaa ensi alkuun valita tunnit, joissa on tasomerkintä 1-2.  Lisäksi tunteja hakiessa voi valita ohjaajan kielen. Tiedän, että netti on pullollaan ilmaisia joogatunteja, mutta lähes kaikki niistä ovat englanninkielisiä. Itselleni on ollut näin aloittelijana erityisen tärkeää, että ohjauskieli on suomi, jotta ymmärrän varmasti mitä tulee tehdä ja mitä tulee varoa ja mihin tulee kiinnittää huomiota. Perinteisen joogan lisäksi palvelu tarjoaa myös kotijumppaa, ja its olen täysin koukussa 15 minuutin mittaisiin Teho Core-tunteihin. Erika Serko vetää mukaansatempaavia perinteisen jumppatyylin vatsalihastunteja joissa hikipisarat lentelee, ja Jutta Jokinen puolestaan vetää joogahenkisempiä coretunteja, joissa kaikki keskivartalon syvät lihakset tulee treenattua lähes huomaamatta. Vinkkiviitosena kaikille juhlia odottaville, että kokeileppa vetäistä viitenä iltana peräkkäin ennen juhlailtaa tehocore, niin kyllä kelpaa sujauttaa  juhlamekko päälle kuudentena iltana. Kokeiltu on.
Jos taas etsit tapoja päästä alkuun tietoisen läsnäolemisen-harjoittamisessa, kannattaa tutustua Yogaian Meditaatioharjoituksiin ja Mindfulness-tunteihin. Erityisesti näissä on hyvä pitää mielessä, että ensimmäisillä kerroilla ei vielä voi odottaa ihmeitä, sillä ihmisen mieli on luotu vaeltelemaan, ja hengitykseen ja hetkeen keskittyminen on taito, jota opitaan vähän kerrallaan. 

Meillä joogasta on tullut jo koko perheen laji. Miehillekin kun löytyy Yogaian tunneista valikoimaa, niin miesten kuin naistenkin ohjaamina. Perheen miespuolinen asukas on erityisesti innostunut Urheilijoiden joogasta ja lisäksi Niska-hartiajooga on meidän molempien suosikkilistalla. Kun töistä hiippailee kotiin päivän tietokonetta naputeltuaan hartiat korvissa, on mahtava tietää, että puolituntisen joogan jälkeen hartiat löytyy taas sieltä mistä pitääkin, veri kiertää ja mielikin on rentoutunut. Ja mikä parasta, kotona tehtävä liikunta toimii liikunnallisen elämäntavan mallina myös perheen pienimmille, vai mitä sanotte?
Sitä mitä äiti edellä, sitä pienempi perässä.

Siispä

  1. Valitse omalle tasollesi sopiva tunti. Älä ahnehdi alussa liikaa.
  2. Kokeile eri ohjaajia rohkeasti, Joogassa, niinkuin muussakin elämässä, toisten ihmisten luontainen tyyli vetoaa vaan jokaiseen eri tavalla.
  3. Varaa kalenteriin aikaa itsellesi säännöllisesti, esimerkiksi kolme kertaa viikossa. Parasta on, jos pääset tekemää harjoituksen aina samaan aikaan päivästä, niin pikkuhiljaa sekä keho että mieli alkaa jo odottaa sitä hetkeä, kun saa rauhoittua harjoittelemaan.
  4. Älä luovuta, vaikka et heti onnistuisi. Ole itsellesi armollinen ja ota kömmähdykset huumorilla.
  5. Valitse harjoitushetkeen käytettävissä oleva aika kulloisenkin päivän aikataulujen mukaan. Jo kahdenkymmmenen minuutin joogahetki rentouttaa kehon ja tyynnyttää mielen päivän kiireistä. Yogaian avulla voit joogata mihin aikaan päivästä vaan, sillä tunnin voi valita tallennetuista tunneista ja tehdä milloin vain itselle parhaiten sopii, ellei live-tunneille osallistuminen ole mahdollista tai joogaat muuten vaan mielummin tallenteiden avulla.
6. Pidä hauskaa.
(Toiset meistä heittää jalat lootusasentoon tuosta vain, toisilla meillä se on hieman tuskaisemman työn takana.)


Nyt pääset kokeilemaan joogaa kahden viikon ajan aivan ilmaiseksi. Yogaia tarjoa nimittäin lukijoilleni koodilla LADOLCE2017 14 päivän ilmaisen kokeilun palvelussaan. Koodi on voimassa 31.5.2017 saakka. Palvelua voi käyttää sovelluksen avulla älypuhelimella ja tabletilla (Android ja iOS) sekä Chrome-selaimella varustetulla tietokoneella sekä Apple TV:n kautta ja Chromecastilla. Voit lukea tarkempia ohjeita täältä.


*Try out Yogaia for free. Just enter code LADOLCE2017 for a free 14 days period.*




ps. Yogaialle terveisiä, että täällä odotellaan kuumeisesti, että Gloria Salon Syvärentoutus palaa vielä tuntivalikoimaan. Se on nimittäin pala taivasta maan päällä.





Seuraa blogia

Bloglovin