Olohuoneessa juuri nyt | Living room

/Sometimes I wonder whether or not I should actually say that I write a blog about interior decor since hardly anything at my home really changes.../

EDIT: Bloggaajakollegat, mikä ihmeen pikselisyöppö kuviin on viime aikoina iskenyt, kun omalla koneella kuvat on ok, mutta täällä bloggerissa ihan puuroa? Auttakaa, auttakaa.

Vuosi vaihtui ja joulukoristeet ovat saaneet kyytiä jo aika päivää sitten. Mikään muu sen sijaan ei kotona juurikaan ole muuttunut. Aina välillä pähkäilen, olisiko kenties syytä vaihtaa blogin pääaihealuetta muihin intohimoni kohteisiin, sillä olen kyllä verrattain kökkö sisustusbloggaaja. Minä en tunne tarvetta maalata joka vuosi seiniä vaihtuvilla trendiväreillä, ja kalusteetkin pääosin olla jököttävät, mitä nyt vaihtavat aina silloin tällöin paikkaa keskenään. Monesti myös ihailen instagramin puolella isoja, vaaleita ja loisteliaita koteja, jossa jokainen esine on tarkalleen sille määritellyllä paikallaan, mutta samalla mietin, minne kyseisessä kodissa on miehen ja lasten tarvevälineet piilotettu, vai onko niitä ollenkaan. Meillä harrastukset näkyvät, ja siellä täällä lojuu kirjapinoja, lehtiä, ja jumppamattoja ja muita kuntoiluhärpäkkeitä, vaikka usein toki onnistuu ne kuvista rajaamaankin niin, etteivät vallan silmille hyppele. 

Yleensä ainoa asia sisustuksessa, mistä käydään perheen miesjäsenten kanssa keskustelua ovat sohvapöydät. Miehenpuolen ja Jampan mielestä kun sohvien edusta tulisi pitää täysin vapaana tilana venyttelyä ja lattialla kiereskelyä varten (voinette päätellä kumpi on kummankin aktiviteetti), mutta minä sinnikkkäästi tyyrään vuoronperään minkäkin päydän sohvien eteen, koska haluan laskutasoa kahvikupilleni ja kirjoilleni. Tämänhetkisenä kompomissina isompi Hay muutti huoneen nurkkaan, ja tilalle nostelin pienemmät versiot. Hayn DLM pöytä on kiikkeryydestään huolimatta omasta mielestäni yksi parhaimpia sisustushankintojani koskaan, sillä sen voi niin helposti kiikuttaa mukanaan juuri minne tarvitseekaan kullakin hetkellä. Sohvalla lojuu juuri viimeisiä sivujaan vetelevä Jojo Moyesin Jos Olisit Tässä, mikä on jatko-osa tarinalle Kerro Minulle Jotain Hyvää. Ensimmäinen osa jäi itse asiassa lukematta, kun kävin sen katsomassa elokuvissa, mutta toinen osa on vienyt niin mennessään, että joululomalla on venähtänyt ilta jos toinenkin pikkutunneille saakka, kun ei vaan malta laskea kirjaa käsistään.

Peikonlehti tekee hidasta kuolemaa valon puutteessaan, ja jouluksi ostettu Sypressi otti ja kuivahti pystyyn jo ennen Uutta Vuotta. Varsinainen kodinhengetär tässä ollaan siis. Kun yllä olevia kuvia tiiraa tarkemmalla silmällä, voi nähdä isompaan sohvaan nojailevan joogamaton, ja lattialla kopallisen keskeneräisiä kirjoja. Siinäpä yksi syy, miksi kotikuvat ovat viime aikoina vähentyneet. Kodin stailaaminen kuvia varten ei ole kiireisenä syksynä ollut prioriteettilistan ykkösenä, ja ymmärtääkseni useimmat lukijat kun etsivät sisustusblogeista juuri niitä kauniin inspiroivia viimeisteltyjä kuvia, joissa kaikki on kohdallaan?

Jotain uutta sentään löytyy. Kimpullinen lähikaupan tulppaaneja yrittää valaa minuun uskoa, että kyllä se kevät sieltä vielä tulee, vaikka Jamppakin kysyi tänä aamuna autossa, että miksi me lähdetään yöllä tarhaan. Sen verta pimeää näillä korkeuksilla vielä on...

Mitä sinä haluat meluiten nähdä tai lukea blogeista?

Olohuoneen joulusisustus ... tai jotain ihan muuta | Christmas in the Livingroom

/It is so not fun to get sick around Christmas./

Naps, sanoi vastustuskyky kun vihonviimeiset pakolliset työhommat oli tältä syksyltä alta hoidettu. Niinhän siinä kävi, että se viikonloppuna alkanut kurkkukipu kumulotui ihan täysmittaiseksi flunssaksi ja tässä sitä on nyt sitten oltu. Mikähän siinäkin on, että terveenä töissä ollessaan sitä haaveilee, että voi kun saisi vaan maata ja lukea kirjaa, ja sitten kun on sairaana ja makaa lukemassa sitä kirjaa haaveilee vaan pääsevänsä töihin... Mutta eipä niin huonoa ettei jotain hyvääkin, jouluelokuvamaraton on nyt Netflixin avulla korkattu ja suunnitelmissa on joulunpyhinä nauttia vielä monta lisää. Sekä jouluelokuvaa että niitä kirjoja.

Sairastuminen sinänsä ratkaisi pohdinnan siitä, pitäisikö kotona sittenkin toteuttaa se suursiivous jouluksi. Ei tarvi kun ei happi kulje niin hyvin, että voisi pyörtymättä moppiin tarttua. Siivotaan sitten Uuden Vuoden aluksi senkin edestä. Olen parhaillaan menossa puolivälissä Konmarin kakkosteosta Iloa Säkenöivä Järjestys * ja täytyy myöntää, että meinaa vähän jo sormet syyhytä päästä kakkoskierrokselle marittamisessa. Tämä siltikin, että viime viikkojen aikana olen muutamaan otteeseen tullut miettineeksi onko se juuri konmari joka on osaltaan vienyt minulta joulunodotuksen riemun, kun ei tee enää mieli ostaa mitään ylimääräistä turhaketta kotiin...

Koska päivän postaus tuntuu koostuvan sekalaisista horinoista muutenkin, todettakoon alla olevista kuvista vielä sen verran, että tiedätkö tunteen kun kerrankin yrität sinnikkäästi säätää kameranjalustan kanssa, ja sihdata kuvaushetken siihen päivän ainoaan tuntiin kun virallisten tietojen mukaan on "valoisa aika" (on muuten verrattain suhteellinen käsite täällä pohjoisessa Suomessa...) ja räpsittyäsi miljoonakaksisataa kuvaa sitten siirrät ne koneelle ja toteat että kaikki on huonoja.... Koska talvi.

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse juuri...




Seuraa blogia

Facebook
Bloglovin
Pinterest
Instagram



* Kaupallinen linkki.

Valkoista vierashuoneessa ja mietteitä kodinraivaamisesta | White Bedroom

/Our guest bedroom is pretty white at the moment./

Helteisen päivän iltaa! Mielenkiintoisia sääilmiöitä on tänäänkin koettu, kun kesken kirkkaimman kesäpäivän römähti taivaalta yht'äkkkiä yllättäin niskaan rankkasadekuuro.Vieläkään en tajua mistä se tuli, kun pilviä ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Meinasi vähän pukata kiireen puolelle kaapaista kännykkä ja kaikki muut tykötarpeet kainaloon, mutta onneksi en sentään ollut kotipihaa kauempana aurinkoa palvomassa. Parituntinen kirjan kanssa lämmöstä nautiskellen tulikin tarpeeseen näin koko huushollin raivaamisen loppusuoralla. Olen kesän aikana läpikäynyt sellaisen määrän tavaraa, vaatetta ja roinaa ettette kuule uskoisikaan. Kuka kumma säilyttää esimerkiksi lukioaikaiset muistiinpanonsa hautautuneena mappeihin vaatehuoneen perukoille. Etenkin, kun niistä opinnoista alkaa olla aikaa jo sen kaksikymmentä vuotta... Ainoita asioita, joista Marie Kondon kanssa (kirjaa on muuten taas saatavilla, jos tämä mestariteos on jäänyt jostain syystä vielä lukematta) suvaitsen olla erimieltä ovat valokuvat. Asiaan vihkiytymättömille tiedoksi, että Kondon kodinraivaamisoppien mukaan valokuvat pitäisi kaikki irrottaa kansioistaan, ja säästää vain ne tärkeimmät muutamat kappaleet sievässä pinossa laatikossa. Minulla on valokuva-albumeita todella monta, ja lisää on tulossa kunhan saan aikaiseksi teettää taas paperikuviksi muunmuassa Jampan edistysaskeleita vuosien varrelta sekä parhaimpia lomaotoksia. Ja ihan aidosti tykkään myös selailla niitä kaikkein vanhimpia albumeja, joissa nuoruusvuosien ajaltakin esiintyy henkilöitä, joitten kanssa en nyttemmin ole enää missään tekemisissä, mutta oi niitä muistoja mitä kuvat mieleen tuovatkaan. Kunhan projekti tämän viikon loppuun mennessä valmistuu, voin sitten raportoida enemmänkin siitä, mistä kaikesta olen onnistunut luopumaan, ja missä kaikessa Marien opeissa olen puolestaan jossain määrin jättänyt itselleni harkinnanvaraa.

Yksi eniten iloa tuottavista huoneista kotona on kuitenkin tällä hetkellä kokonaan läpikäyty työ/vierashuoneemme. Muutettuaan yläkertaan huone koki myös muutaman huonekalumuutoksen, joista lisää tulossa myöhemmin tällä viikolla. Tämänpäiväisen turinointini kuvituksena sen sijaan toimii vierassänky. Koska auringonmokoma tuppaa näin pohjoisessa Suomessa herättämään tillottamalla iloisesti ikkunasta jo aamukolmen aikaan, on molemmat yläkerran makkarit ollut pakko varustaa mustaakin mustemmilla täyspitkillä pimennysverhoilla. Jotta noin yksitoistaneliöinen huoneentynkä ei tästä vallan synkistyisi, on kaikki muut suuret pinnat huoneessa vastaavasti valkoiset. Päiväpeitteestä olen varsinkin näin kesällä tinkinyt, ja sängyn päällä köllötteleekin vain Ikean ohuempi Ofelia puolittaisena suojana, ja petauksena toimii nämä maailmanparhaat lakanat. (jos satuit näihin tykästymään, niin koodilla 345403 saat niistä 30% alennusta)

Ps. Olenkohan ainoa, joka ei voi luopua vanhoista naistenlehdistäkään ilman, että ne pitää ensin selata vielä kerran läpi, josko joku juttu olisi sitten kuitenkin vielä säästämisen arvoinen...?






(Postaus sisältää kaupallisia linkkejä.)

Harmaa makuuhuone | Grey Bedroom

/To somebody else grey may be a bit of a boring color, but to someone who usually only uses white and black it is quite a colorful color.../

Kesä. Kesäkesäkesäkesäkesä! Täällä kesäelämä vei mennessään viikonlopuksi ja tietokone sai kököttää hylättynä, kun aurinko tuli ja toi tullessaan parinkymmenen asteen lämpötilat. Ja mikäpä silloin sen parempaa kuin istua terassilla kirjan kanssa. Aijai! Olen kuitenkin yrittä nyt pitää maltin matkassa, sillä kuten aiemmin kirjoittelin, en todellakaan kaipaa lisää pigmenttiläiskiä kasvoihini, ja tänäänkin varustauduin kevyellä viidenkymmenen suojakertoimella lukutuokiooni. Lupailin kuitenkin vielä muutaman kuvan uuteen osoitteeseen matkanneesta makuuhuoneesta ja Kalklitir Concrete-sävyllä maalatusta seinästä, joten pakottauduin äsken irtaantumaan kesäparatiisistani hetkeksi tänne koneen äärelle.

Siinä missä jonkun muun mielestä harmaa saattaa olla hieman tylsähkö väri, niin minun maailmassani se on kerrassaan jotain repäisevää. Värimaailmasti kertonee jotain sekin, kun työkaverini taannoin tuumasi, että johan olet ostanut värikkään takin, kun ylläni oli haaleaakin haaleamman beigen värinen uusi takki... Mutta en tiedä johtuuko sitten uudesta harmaasta seinästä, vai siitä, että uusi maakuuhuone on karvan verran entistä suurempi, mutta jotenkin tuntuu, että nyt on ne kuuluisat fengshuit tai energiat kohdillaan, ja viihdyn makkarissa ihan erillä tavalla kuin aiemmin. Huone on edelleen hieman keskeneräinen, ja Jampan lelusäilytyksestä sänkyä vastapäätä ylijäänyt lipastontekele odottaa korvaajaansa, samoin kuin lattia mattoaan.

Myös valaisinongelma odottaa ratkaisijaansa. Katossa roikkuu tällä hetkellä edelleen Jampalle aikanaan hommattu Koziolin pallonmuotoinen valaisin, joka pitäisi nyt korvata jollain muulla, mutta millä? Olisiko ideoita?

Myös nurkassa olleet tauluhyllyt, jotka Jampan huoneessa toimivat kirjahyllyinä, saivat luvan jäädä. Nyt niillä kekottaa muutama perhevalokuva, jotka kuvien oton ajaksi siivoilin pois, mutta jotain inspiraatiota näidenkin suhteen odottelen.

Jos edellinen postaus jäi näkemättä, ja kalkkimaalilla maalaaminen kiinnostaa, käyhän kurkkaamassa työvaiheet täältä, tai kipaise käymään Lifestylenordic-myymälässä, josta saat taatusti pätevimmät ja asiantuntevimmat neuvot (ja kaikkea muutakin ihanaa).

ja niin, mitä minä sitten nyt niin intohimoisesti luen. No tätä. Suosittelen.

Katoava aika | Time flies

/Where does all the time disappear?/

Kirjoittelin tässä päivällä erästä työviestiä ja aloittaessani kirjoitusta sanoilla "Nyt kun viimeinen vuosineljännes on pyörähtänyt käyntiin..." (viimeinen siis meidän alan maailmassamme) aloin miettimään sanojani. Että hetkinen. Viimeiset vajaa kolme kuukautta on nyt alkamassa, vaikka vastahan työvuosi alkoi. Minne se meni? Sitten tulostelin sivutulon verokorttia hetken päästä ja kaivellessani palkkanauhaa toimenpidettä varten jouduin taas hetkeksi pysähtymään, että tältä vuodeltahan on maksettu jo kolmen kuukauden palkat. Niinpä niin. Minnehän nekin menivät? Ja minne se kolme kuukautta meni? Enkö minä juuri ostanut uuden kalenterin ja aloittanut vasta uuden vuoden?

Minulla on paha tapa elellä sitä kuuluisaa sitku-elämää. Enkä varmaan ole ainoa. Teen tuon ja tämän sit ku... ja menen sinne ja sinne sit ku...  Alan opettelemaan sitä ja sitä taitoa sit ku...Pukeudun näihin uusiin vaatteisiin sit ku.. Ja useimmiten sitä sitten kun -hetkeä ei koskaan tule. Niinkuin kävi tämän uuden kalenterinkin kohdalla. Suurena aikomuksena oli täytellä aikatauluja ja suunnitelmia järjestelmällisesti kalenterin tyhjyyttään hohkaaville sivuille sitten kun on se rauhallinen hetki. Sit ku... No eipä ole näkynyt sitä hetkeä, joten kalenterikin on saanut nököttää hyllyllä tyhjän panttina jo kohta neljännesvuoden(!). Pinterestistä bongasin eilen illalla sitä hajamielisenä pläräillessäni (voiko sähköisessä muodossa olevaa sosiaalista mediaa pläräillä?) mitä mainioimman mietelauseen.

/Stop waiting for the perfect moment. Take the moment and make it perfect./

Kas siinäpä elämänohjetta tällaisille täydellisen hetken odottajille. Ehkä, ja jopa mitä luultavimmin, sitä hetkeä ei koskaan tulekaan. Täytyy ottaa se mitä on, ja yrittää tehdä siitä mahdollisimman täydellistä.

Samaan aikaan kalenterin kanssa ostin Clas Ohlsonilta tämän pikkuruisen kauniin muistikirjan, johon aioin vakaasti alkaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. No sinne hautautui tammikuun paukkupakkasiin ja työkiireisiin kiitollisuusharjoitukset. Ei ilmeisesti ole ensimmäiseen vuosineljännekseen osunut paljoa kiitoksen arvoisia asioita.Siitäkään huolimatta, että kiitollisuusharjoitusten on todettu parantavan unenlaatua, vähentävän stressiä ja vahvistavan omanarvontuntoa. Kiitollisuuden tunteiden kerrotaan myös vähentävän negatiivisuuden tunteita ja katkeruutta ja suuntaavan huomion nykyhetkeen. Nykyhetkeen? Kuulostaa jotenkin siltä, että taitaisin kuitenkin olla juuri tämän harjoituksen tarpeessa.

Olen viikon verran myös lueskellut vihdoinkin jo kaikkialla muualla niin pitkään hehkutettua Marie Kondon Siivouksen elämänmullistava taika-teosta. Syy, miksi joka tuutista vastaan tulvivaa teosta vastaan näinkin pitkään harasin on a.) uskoin jo olevani riittävän järjestelmällinen ja b.) en uskonut olevani valmis luopumaan mistään. Nyt muutaman luvun lueskeltuani olen jo alkanut tuntea sen hiipivän poltteen ihoni alla, mikä kai useimmille muillekin marittajille on ilmestynyt. Tunteen, että ei malttaisi lukea kirjaa loppuun ennenkuin alkaa syytämään tavaraa pihalle ja raivaamaan kaappeja tyhjäksi. Uskon jo vakaasti siihen, että kunhan turhat roinat on nurkista ulos kärrätty, virtaa mielessäkin uudet puhtaammat tuulet. Ehkä sitä sitten osaisi jo asettua nykyhetkeen, ettei tarvitsisi koko ajan odotella sitä täydellistä sitku-hetkeä, tai toisaalta katsella taaksepäin, että minne se aika meni.

ps. Viikonloppuna aion piirrellä kauniilla kirjaimilla merkintöjä kalenterini sivuille. Heti sitten kun...

Self-help

Tiedättekö, että minä olen vallan hurahtanut kaikenlaisiin elämäntaidon oppaisiin. Kaikki taisi saada alkunsa ruokavalioremontista, joka alkoi vuosi sitten, mutta sittemmin olen lähtenyt etsimään kirjallisuudesta neuvoa muullekin elämän saralle. Tänään ajattelin vikata teille muillekin mielenkiintoista luettavaa, jos vaikka kesälomalla sattuisi olemaan ylimääräistä aikaa tuhottavaksi.

Ensimmäisenä lähdin kirjastosta hakemaan psykologi  Robert E. Leahyn teosta Älä huoli. Tätä opusta minulle suositteli osteopaattini, jolla on fysiikan hoidon ohessa tapana pyrkiä aina hiukkasen huolehtimaan myös asiakkaan psyykkisestä hyvinvoinnista. Olen kulkenut samalla osteopaatilla jo vuosikausia, ja hän on oppinut hyvin tuntemaan mielenliikkeeni, ja tietää kyllä, millaiseen murehtimiseen täydellisyydentavoittelija minussa aina sortuu. Kirjassaan Leah kertoo usean meistä potevan ns. yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä, eli ns. entä jos-sairautta ja tarjoaa seitsenaskelista ohjelmaa, jonka avulla me kaikista asioista liikaa huolta kantavat voisimme vapautua vanhoista toimintavoistamme. Opuksen lukeminen on vielä toistaiseksi selailuvaiheessa, mutta toivossa on hyvä elää, että kesän lopussa täälläkin koneen takana istuskelisi hieman vähemmän huolestunut bloggaaja.

Rubinin Onnellisuusprojektin, ja Chapmanin Rakkauden kielen bongasin iki-ihanan Monan vinkistä myös lukulistalleni, ja Onnelllisuusprojekti onkin antanut minulle jo melkoisia oivalluksia omaankin elämääni. Kollegani, joka on minun tavoin melkoinen pessimisti realisti naureskeli työmatkalla kirjalleni, ja sanoi uskovansa vasta kun näkee, että pelkästään kirjaa lukemalla voisi(n) muuttua onnellisemmaksi ja iloisemmaksi. Kenpä tietää, mutta ainakin muutamia oppeja ajattelin Rubenilta pihistää käyttööni. Rakkauden kieli puolestaan käsittelee parisuhdetta, joka tällaisen ruuhkavuosissaan kiitävän ihmisen elämässä tuppaa helposti jäämään vähemmällle huomiolle.

Samalle huuhaa-osastolle taisi kollega niputtaa seuraavan teoksen, jota olen jo hartaasti opiskellutkin, Välilevyn pullistuman, ja erinäisten polvi- ja nilkkavammojen vuoksi kuljen osteopaatin ohessa myös hierojalla, joka on erikoistunut käsittelemään kehon heijastealueita. Uskomatonta onkin, miten vaikka jalkapohjasta painelemalla kieroon vääntyvä lantioni suoristuu ja selkäkivut helpottuvat. Olenkin jo pitkään etsiskellyt, missä voisi itse päästä opiskeleman vyöhyketerapiaa, mutta koska en moista opinahjoa olen vielä onnistunut löytämään, päätin aloittaa opiskelun kirjallisuuden pohjalta. Vinkatkaahan, jos teillä on kenelläkään tietoa asiasta.

Viimeisimmät kirjat käsittelevätkin sitten ravintoa. Kirjailija Kaisa Jaakkola tuli minulle tutuksi liityttyäni keväällä ilmaiseen Taikinasta Teräkseksi nettivalmennukseen, jonka järjestäjänä toimi kyseisen kirjoittajan Optimal Performance yritys. Hormonidieetti ja Hormonitasapaino sisältävät vaihtoehtoista ravintotietoutta ilman liikaa punnitsemista ja nipottamista ja maalaisjärkeä soveltaen. Teoksissa käsitellään äärimmäisen laajasti hormonitoimintamme vaikutuksia eri alueisiin, kuten esimerkiksi uneen ja jaksamiseen, ja kerrotaan, miten ravitsemuksella voi näihin vaikuttaa.Paksut teokset on myös jaoteltu selkeästi, joten kukanenkin voi halutessaan poimia helposti lähinnä itseään olevat asiat luettavaksi.

Onko teillä tapana lueskella itsehoito-oppaita? Laittakaahan vinkkiä tulemaan, jos olette löytäneet samankaltaisia mainioita kirjoja, jotka minunkin pitäisi lisätä lukulistalleni.