Se kauniimpi aamiainen | Pancakes

maanantai 15. helmikuuta 2016

/Sometimes it is just okay to choose the easy way. These pancakes are made from this./

Viikonloppuna sain kerrankin hetkellisen inspiraation kokkailla vähän kauniimpaa aamiaista. Innoituksena tähän toimi lähikaupan kaksi rasiaa kolmella eurolla tajous, eli toisinsanoen tuoreet mansikat ja pensasmustikat. Ellei raha olisi este, niin näitä meidän perheessä vedeltäisiin kilotolkulla viikossa, eikä tarvittaisi karkkia enää laisinkaan. Jos joku on joskus tällaisia aamiaiskuvia katsellessaan miettinyt, että mahtaa tulla kalliiksi, niiin yllätyin ihan itsekin, kuinka vähällä oikeastaan saa aikaan vähän kauniimman aamiaisen. Meille kolmelle aamupalapöydässä kun oli pilkottuna yhteensä puolitoista banaania ja siivutettuna kokonaista kaksi mansikkaa, sekä noin kolmannes pikkurasiallista pensasmustikkaa. Jos siis olisin oikeaoppisesti väsännyt myös pannarit itse kananmunista ja banaanista, olisi aamiainen ollut oikeinkin edukas. Sen sijaan päätin tällä kertaa hiihdellä helpompaa latua, ja paistoin proteiinipannarit valmiista Fastin jauheseoksesta. Proteiinipannareiden paistamisessa pitää muuten muistaa sitten olla riittävän kärsivällinen, sillä jos niitä menee kääntämään hetkeäkään liian aikaisin, saa aikaiseksi kasan klimppiintynyttä liisteriä pannulla... Eli matalalla lämmöllä ja hartaasti. Parhaan vinkin sain kollegaltani, jolle valitin ylipäätään minkään valtakunnan lettujen paistamiseen tuhraantuvaa aikaa, että käytä kahta pannua yhtä aikaa. Mahtava oivallus, siinähän ne menee samalla tiskirupeamalla kumminkin, ja niinpä nämäkin plättyset valmistuivat ennätysajassa. Herkun kruunasi sokeriton vaniljajogurtti, joka korvasi kermavaahdon paremmin kuin hyvin. Jamppa sen sijaan kuorrutti oman lättysensä perinteisempään tyyliin hillolla.








5 kommenttia

  1. Hei, valitettavasti nuo eivät ole gluteenittomia :(
    Fastin tuoteselosteessakin mainitaan:
    Banaani-toffee: Kaurajauho, maitoproteiini, kananmunaproteiini, mantelijauho, heraproteiini*, psylliumjauhe, aromi, makeutusaineet (stevioliglykosidit, sukraloosi). *Maidosta. Sisältää maidon ainesosia, soijaa (soijalesitiiniä), kananmunaa, pähkinää ja gluteenia.

    Terv. Katjusha

    VastaaPoista
  2. Minä olen lähtenyt oletuksesta, että tämä tarkoittaa siis sitä, että kaurajauho ei ole käsitelty puhdistetulla linjalla, eli se ei välttämättä ole täysin gluteenitonta? Omien keliakiaa sairastavien ystävien kanssakin on juteltu tällaisen kauran puhtaudesta, ja ainakin omien ystävieni kestää myös syödä ihan ns. tavallisena kaurapuurona myytävää kauraa, eikä erikseen gluteenittomana mainostettua. Mutta oikein hyvä kun mainitsit, osahan voi olla herkempiä tässäkin asiassa. Keksitkö sinä syytä, mistä muusta syystä maininta sis. gluteenia voisi johtua? Poistin postauksesta maininnat gluteenittomuudestam etten vahingossakaan tule johtaneeksi herkempivatsaisia harhaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Fitfarmilta näyttäisi löytyvän oman jauheseos, jonka nimenomaan mainitaan olevan gluteeniton. :)
      https://www.nu3.fi/fitfarm-oat-pancake-750-g.html

      Poista
  3. Kysyin onko gluteeni peräisin kaurasta vai onko kontaminaation mahdollisuus ja vastaus oli näin:
    kiitos yhteydenotostanne.

    Protein Pancake Mix sisältää kauraa.

    Kyllä, kauran kohdalla käsittelyssä on mahdollisuus saada muista viljoista peräisin olevaa gluteenia kontaminaationa.

    Toivottavasti tästä vastauksesta oli teille apua.


    Aurinkoisin terveisin
    Hanna /Fast info

    -Katjusha-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin minä ajattelinkin, kiitoksia sinulle takentavasta salapoliisintyöstä. Tämä tieto on varmasti tärkeä monelle. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)