In with the new, out with the old

lauantai 2. tammikuuta 2016

/Are you ready to start a New Year?/

Myöhästyneet Uuden Vuoden terveiset! Joululomalainen täälllä päässä ei aamulla tiennyt mitä viikonpäivää edes eletään, ennenkuin tarkisti sen päivän lehdestä. Osansa asiaan saattoi olla eilispäivällä. Minä nimittäin starttasin uuden vuoden massiivisella ruokamyrkytyksellä tai millä lie pöpöllä. 1.1. sujuikin siis visusti vällyjen välissä. Onneksi on Netflix. Ehdinpä päivän aikana katsoa miltei kokonaan viimeisimmän kauden Sons of Anarchya. Ja tulipa myös otettua oikein tehokas aloitus Kesäkuntoon 2016 projektille. Hehheh. No mutta. Vuosi vaihtui ysätäväpariskunnan luona illastaessa ja raketteja amupuessa ja hyytävä viima ajoi kotiin jo ennen yhdeksää. Nytkin ulkosalla paukkaa melkoinen pakkanen, taisi se oikea talvi vihdoin saapua myös tänne meille. 

Ennen uuden vuoden kujeita, otetaan vielä pikainen katsaus menneeseen vuoteen. Tätä ei voi tarpeeksi hehkuttaa bloggaamisen hyvistä puolista. Kun jokaiselta viikolta vuodessa on olemassa monenmonta kuvaa, voi aina palata taaksepäin helposti muistelemaan mitä milloinkin on hommailtu, ja näin sisustusbloggaajan näkökulmasta katsottuna ennenmuuta miltä milloinkin on kotona näyttänyt. Sillä jätinkin näistä kollaaseista muoti-, ruoka-, matkailu- ja perhekuvat, koska painopiste on kuitenkin lähinnä kodin puolella. Siitäpä heräsikin kysymys, mitä te haluaisitte blogin puolella nähdä tai lukea? Mitkä aiheet eniten kiinnostavat? Pitäiskö tekstiä olla jatkossa enemmän suhteessa kuviin vai toisinpäin? Kertokaahan toki toiveitanne. Lisäksi näin uuden alussa olisi mukava tietää keitä siellä ylipäätään on ruudun takana? Jos vain hetken ehdit ajastasi irrottaa, hihkaisethan kommenttiboksiin ja kerrot vähän itsestäsi, mistä olet blogiini löytänyt ja kuinka kauan olet tätä lueskellut. Ja niitä toiveita tietysti. <3


Toiveikasta Uutta Vuotta kaikille!


2 kommenttia

  1. Mua kiinnostaa erityisesti sisustus ja muoti, joten niitä lisää. Jatka samaan malliin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Suvi, ja molempia ilman muuta luvassa. :) Hyvää Uutta Vuotta teidänkin perheelle!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)