Mustikkainen vihersmoothiebowl (G,M)

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

/Trying to cut down on sugar so I made myself a bit more healthier snack. A smoothiebowl with blueberries and avocado. And it was delicious!/

Vatsanseudulle marras-joulukuussa vaivihkaa kasvanut vararenkaani ilmoitteli, että olisi jo aika alkaa keventelemään. Ei kun siis aivonystyrät töihin, että mikäs se sitten hyvältä maistuisi, jos yrittäisi (taas!) päästä eroon lisätystä sokerista. Varmaan kaikille tuttu käsite on jo smoothiebowlit, eli lusikoitavat smoothiet? Nämä ovat vähän ruokaisampi versio perussmoothieista, ja käytännössähän ne syntyvät vain jättämällä nesteen osuuden smoothiesta vähän vähemmälle. Muutenhan näihin pätee samat säännöt kuin smoothieisiin yleensä. Verkko on pullollaan mainioita viherpirtelön ohjeita, joissa neuvotaan montako osaa kuuluu laittaa vihreitä, montako osaa nestettä ja niin edelleen, mutta minun reseptini on edelleen se, että kurkkaa jääkaappiin ja visko blenderiin ainakin kaikki ne elintarvikkeet, jotka muuten lähipäivinä kävelevät sieltä itsekseen ulos. Tällä kertaa kaapissa käyttäjäänsä sattui huhuilemaan erittäin mustanpuhuva banaani ja jokseenkin pehmeänpuoleinen avokado.
Ja tiedättekö mitä tekee bloggaaja, joka puolivälissä syömistään keksii yht'äkkiä, että tämähän on niin hyvää, että olisi muuten voinut annoksen kuvatakin ja laittaa reseptin jakoon. Ripottelee puoliksi syödyn smoothiebowlin pinnalle vähän kookoslastuja kaunistukseksi... Ehkäpä juuri tämän vuoksi eräistä ei ole varsinaiseksi ruokabloggaajaksi... Ja leikitäänhän, että tuossa alla olevassa reseptissä ei ole yhtä a-kirjainta liikaa, eikö joo?
Laita blenderiin pakastemustikat, hurauttele karkeaksi ja lisää n.puolitoista desiä vaniljasoijamaitoa. Hurauttele mössöksi ja lisää nestettä jos mustikkasose meinaa jämähtää blenderin pohjaan kiinni. Lisää huuhdeltu sekasalaattipuntin puolikas ja hienonna sekaan. Lisää banaani pieninä siivuina ja hurauteltuasi sen, lisää vielä pienitty avokado. Jos blenderisi tehot sattuvat olemaan heikompaa laatua niinkuin minulla, voi olla, että avokadoa pitää välillä kaapia lusikalla kannun laidoilta tai pohjalta ennen lisäblendaamista.

Ja eikun herkuttelemaan!

ps. Muista aina säilyttää banaaneja jääkaapissa tai paloina pakasteessa, niin niistä saa herkkuhimon iskiessä loihdittua vaikka mitä ihanaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)