Yksin kotona -hepulit |Too little too late

/Are you familiar with the feeling that once you finally get some alone time at home, you have so many things to do that you actually get nothing done?/

Kotihepulit. Kuka muu tunnustaa kärsivänsä tästä taudinkuvasta, että kun lopultakin saa vuorokauden aikaa olla yksin kotona, on onnistunut kehittämään itselleen niin pitkän to do-listan, että lopulta ei saakaan mitään tehtyä? Kun yhteen ainoaan vuorokauteen pitäisi sovittaa koko kodin siivous, kaappien organisointi, lapsen liian pieniksi jääneiden vaatteiden myynti, omien liian pieniksi jääneiden (krööhhmm) vaatteiden myynti, laskujen maksu, jalkahoito, käsihoito, kasvohoito, viimeisen kuuden vuoden aikaisten valokuvien läpikäyminen ja niistä kuvakirjan koostaminen. jumppaaminen venyttely, kaupassakäynti ja rentoutuakin vähän pitäisi. Huh. Ei pysty ei kykene. Seuraa täysi lamaantuminen ja kun ei osaa päättää mistä päästä aloittaisi, jää kaikki tekemättä. Ilta lähenee kuutta ja päivän saldoni on kaupassakäynti ja sähköpostin siivous. Ja hukkaressu kaupoille, kun kävin etsimässä pahvisia säilytylaatikoita, joihin olisin jemmannut kesäkauden vaatteet kaappeja siivotessani. Kolmen kaupan jälkeen luovutin. Ja ehkäpä koska kaappien organisointi oli ollut ykköstehtäväni lamaannuin juuri tästä syystä ihan tykkänään.

Veikkaan, että miehille ei koskaan käy näin. Jos perhe katoaa maisemista, he oletettavasti heittäytyvät sohvalle makaamaan, avaavat jonkun sporttikanavan ja ottavat toiseen käteen kaukosäätimen ja toiseen oluttölkin.

Niinpä minäkin antauduin. Päätin unohtaa mahdottomaksi käyneen listani, jättää kädet hoitamatta ja kynnet lakkaamatta ja vetäytyä sohvan nurkkaan katsomaan leffaa. Onneksi ystävä-armas tulee pitämään seuraa.  Joskus on ehkä pakko antautua mahdottoman edessä.

Armeliasta lauantai-iltaa muillekin! Sammutetaan valot, niin ei nähdä pölypalleroita.