Terveisiä lomalaiselta! Täällä pohjoisempana Suomea vietetään siis parhaillaan syyslomaa. Minäkin olen tänään jo ehtinyt monenmoista, muunmuassa käydä näyttämässä jälleen kerran ryttyilemään alkanutta selkääni fysioterapeutille sekä käydä Jampan kanssa shoppailemassa asua tulevan tanssikauden päätösesitystä varten ja päätyä lopulta makailemaan Skidiparkin sohvalle kirjaa lukemaan. Ei hassumpi lomapäivä. Viikonloppuna tulikin jo juhlistettua loman alkua pitäen ihanien (työ)kavereiden kanssa terapiakerhoa ravintolan burgerannoksen ääressä. Elämä on tosiaan ollut melkoista tunteiden myrskyä selkäsäryn aiheuttamista epätoivon syövereistä ystävien kanssa vedet silmissä nauramiseen, mutta siitä kai se tasapaino sitten jostain väliltä pitäisi löytyä? Näistä ääripäistä taipuukin oiva aasinsilta päivän aiheeseen. Useissa blogeissa ollaan viime viikkoina jälleen kerran herätelty keskustelua sometodellisuuden ja sen oikean todellisuuden välisestä kuilusta, ja muistuteltu, että somessa usein todellakin jaetaan vaan niitä parhaita hetkiä, ja parhaita otoksia. Harva päättää kuvata blogikuvansa juuri niinä (kuutena) päivinä viikossa, kun lähestulkoon keskellä olohuonetta töröttää se surullisen kuuluisa kuivausteline, tai kertoa päivän terveellisiä ruokavinkkejä silloin, kun kaupasta on (taas kerran) haettu kotimatkalla ne valmiiksi paistetut broilerinkoivet... Eikä näistä säryistä ja kolotuksistakaan juuri tule huudeltua. Syntyy helposti käsitys, että täydellistähän se muiden elämä on. Kuulemma ei enää kylässäkään käydä, koska ystäviä ei tohdita päästää sisälle sinne oikeaan arkitodellisuuteen koska ihmiset häpeää omaa kotiaan, joka ei näytäkään siltä kuin muidet kodit somessa.
Syy, miksi juuri nämä kuvat valikoitui päivän postaukseen, on kuvissa näkyvä design-tuoli, Woodnotesin K-tuoli. Tämä tuoli on ihka ensimmäinen arvokas design-hankintani jo yli kymmenen vuoden takaa. Ostin sen ensimmäisen vakituisen työvuoteni aikana palkinnoksi itselleni siitä, että opiskelut oli vihdoin saatu pulkkaan ja Kelan kanssa tilit tehty selväksi. Tuoli on reppana kuitenkin aina jäänyt vaille arvoistansa paikkaa, ja ajelehtinut vähän siellä sun täällä. Materiaalin ja mallinsa vuoksi tuoli ei välttämättä ole monen mielestä se mukavin istuin, ja niinpä vieraiden hyljeksimänä se on saanut nöyristellä milloin missäkin nurkassa. Nyt vaihteeksi siirsin taas tuolin paikkaa ja kollegani oli sen bongannut instakuvastani (Terkkuja T!) ja ryhtynyt tuolin olemassaoloa ihmettelemään, kun ei ole sitä meillä käydessään edes merkile laittanut. Noh, onhan se siellä siis lymyillyt, nyt vaan sattuu paremmin silmään, kun on kääntynyt ehkä vähän hassuunkin paikkaan ikkunan eteen toisen sohvan taakse.
Postauksen jutun juureksi olisi siis saattanut hyvinkin valikoitua teema ensimmäinen design-hankintani, lukunurkkaukseni tai vaikkapa edullinen kukkajalka (joka siis tuossa ikkunan edessä kökkii ja mukavasti mukailee Hayn Tray-pöydän kulmikasta muotoa), mutta jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, julkaistakoon nyt sitten myös se syy, miksi tuoli on paikkaana vaihtanut ja esille noussut. Nämä on nyt sitten niitä behind the scenes -otoksia, joita on turha instagramin puolelta etsiskellä...
Ta-Daaa:
Tuoli siirtyi pois seinän vierustalta, jotta olen saanut levitellä jumppakamppeeni pysyvästi esille. Sisustuksellista? - Not so much. Arkea helpottavaa?- Oi kyllä. Kun selkä on vaihteeksi päässyt näin huonoon kuntoon kuin se tällä hetkellä on, olen joutunut palaamaan vuosia sitten fysioterapeutilta saamieni kuntoutusliikkeiden pariin, joissa kehon hallintaa tukemaan tarvitaan juurikin sitä seinäpinta-alaa. Siellä siis asustaa kokonainen korillinen jumppavälineitä, fasciarullaa, joogamattoa ja sen sellaista. Eikä ne ueimmiten ehkä edes ole noin sievästi läjässä. Tervetuloa todellisuuteen!
(Oliko tämä liikaa?)
Ei kommentteja
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)