Uuden Elämän Alku (Ja Arvonta)

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

/Sorry folks, this content is aimed only for the Finnish readers./

*Postauksen lopussa verkkovalmennuksen arvonta.


Uuden Elämän Alku. Mikä kaunis kaiku noissa sanoissa onkaan. En varmasti ole ainoa, joka aikoo aika useinkin aloittaa Uuden Elämän. Useimmiten se tapahtuu syksyllä kesälomien jälkeen tai tammikuussa Uuden Vuoden alkaessa. Aika usein se tapahtuu myös maanantaisin. Ja yleensä vielä aina sinä seuraavana maanantaina.  Mutta kun on kiire. Ja töitä. Ja kotitöitä. Ja harrastuksia ja lapsen harrastuksia. Ja rentoutuakin pitäisi vielä ehtiä siihen päälle. Tähänhän se useimmiten kaatuu se Uuden Elämän Alku, eikä koskaan pääse kehittymään alkua pidemmälle. Minä onnistun aina suurin piirtein kolme neljäsosa vuotta noudattamaan pääsääntöisesti terveitä elämäntapoja ja pitämään säännöllisestä kuntoilurytmistä kiinni. Mutta sitten tulee Marraskuu. Synkkä, kolea, kostea marraskuu. Töiden jälkeen haluan vain piiloutua koko kurjalta kuukaudelta ja hautautua sohvaan. Useimmiten vielä karkkipussin kanssa. Ja sitten onkin jo joulukuu, ja useammat pikkujoulut ja lapsen synttärit ja ties mitkä kekkerit, ja kun on kerran jo annettu mennä niin menköön. Ja tästä syystä minä löydän itseni joka ikinen tammikuu samasta tilanteesta. Treeniputki on katkennut ja vyötäröllä hyllyy kaksi kolme kiloa enemmän kuin keskimäärin kesäisin. Ja ahdistaa. Ja väsyttää. Ja tympii. Eikä mikään huvita. Naamakin kukkii. Tästä saamme kiittää rakkainta vihollistamme sokeria, joka siellä elimistössä tekee tuhojaan.
Mutta kun se ajanpuute on meillä kaikilla pienten lasten vanhemmilla ihan oikea syy, eikä tekosyy. Vai mitä? Vaikka minulla kuntosali sijaitsee puolen kilometrin matkan päässä, mihin autolla hurauttaa kahdessa minuutissa, syö salireissu silti treeneineen ja suihkussa käynteineen ja hiusten kuivaamisineen aina sen kaksi tuntia. Ja kun lapsen hakee päiväkodista neljältä, laittaa ruuan ja ruokailun jälkeen siivoaa pöydän ja keittiön, ei tee enää mieli iltakuudelta lähteä raahautumaan ruuhkaiselle salille, koska lapsen kanssakin olisi aikaa vietettävä ennen nukkumaanmenoa.
Ilmeisesti kohtaloni kuuli minua näiden mietteiden suhteen, sillä mystisesti Facebook-sivuni alkoi minua päivittäin muistuttelemaan Uuden Elämän Alusta. Kun tätä oli tapahtunut tarpeeksi monta kertaa, niin pitihän sitä mennä klikkaamaan linkkiä ja tutustua aiheeseen vähän paremmin. Uuden ElämänAlku on kolme viikkoa kestävä verkkovalmennus, jossa treenin kesto on joka kerta vain 20 minuuttia. Treeni on HIIT-treeniä, eli treenataan kohtalaisen kovalla sykkeellä kiertoharjoitteluna omalla kehon painolla. Mitään välineitä ei siis tarvitse.  Valmennukseen liittymisen jälkeen saa sähköpostiin linkin päivittäiseen treeniin, jossa jokainen liike havainnollistetaan mallivideolla ja mukana seuraa muutenkin tarkat ohjeet. Valmennukseen kuuluu myös ravintovalmennusta, mutta sen sijaan että joutuisi pähkäilemään grammojen kanssa ja punnitsemaan ruokia, saa selkeät ja järkevänoloiset valmiit malliruokailuohjeet, jotka perustuvat aivan tavalliselle ruualle. Lisäksi valmennukseen kuuluu bonusohjeita rentoutumiseen ja unen laadun parantamiseen sekä jatkuvasti palveleva kysy-vastaa-palsta.
Verkkovalmennusta on tarjolla myös edistyneemmille liikunnan harrastajille. Tämän valmennuksen nimi on Bikini HIITChallenge, jota minä päätin lähteä suorittamaan. Tämä raskaampi versio Uuden Elämän Alusta tarjoaa valmennettavalle viisi treeniä viikossa, joista kaksi erityisesti keskivartaloa kehittäviä. Lisäksi olen päässyt perehtymään ruokavalio-ohjeisiin, sekä tutustumaan venyttelyvinkkeihin. Koko kolmeviikkoisen aikana tulen siis testaamaan 12 erilaista HIIT treeniä ja 6 erilaista Core-treeniä.  Tällä hetkellä olen suorittanut valmennuksesta viisi ensimmäistä päivää, ja voinpa kertoa teille muillekin kokeneemmille treenaajille, että jopa alkaa hymy hyytyä. Ensimmäiset kaksi treeniä meni vielä opetellessa, mutta  kolmannen päivän treenin vedettyäni piti jo päästellä muutama voimasana ennen kuin kello armeliaasti kertoi kahdenkymmenen minuutin olevan kulunut. Huh huh. Ja tiedättekö mitä, tämä on ihan mahtava treenimuoto. Aikaa on. Aikaa on aina sen 20 minuuttia. Treenin voi tehdä aamulla heti herättyään, tai lapsen jo mentyä nukkumaan, tai voi vaan passittaa muun perheen pihalle lumitöihin siksi aikaa, että ehtii jumpan tehdä. Ei enää (teko)syitä. Tulen myöhemmin kertomaan teille lisää siitä, miten treeni etenee ja millaisia tuloksia saan aikaan. Kerrottakoon, että kaikki mahdolliset mitat on myös otettu, ja aloituskuvakin napattu (yök).

Uuden Elämän Alku ja Bikini HIIT Challenge tarjoavat tällä hetkellä kaikille asiakkaille melkoisen lyömättömän tarjouksen. Juuri tällä hetkellä asiakkaaksi liittyneet saavat valmennuksen puoleen hintaan, eli hintaan 24,50e, mikä on todella käsittämätön hinta näin laadukkaalle valmennukselle. Voin nimittäin kertoa testanneeni aiempina vuosina myös kahden kilpailevan yrityksen kaksi ja kolme kertaa kalliimpia valmennuksiakin. Bikini HIIT Challengessa on lisäksi tällä hetkellä voimassa tarjous, jossa nyt asiakkaaksi liittyneet saavat tuon 50% alennuksen lisäksi neljännen treeniviikon bonusohjeet kaupan päälle. Tämän lisäksi voit vielä hetken aikaa voimassa olevan tarjouksen mukaan kutsua ystäväsi mukaan treenaamaan ilmaiseksi! Jaettu treeni-ilohan on aina parempi, kun pääsee yhdessä vertailemaan kokemuksia. Lisäksi Bikini HIIT Challengessa on voimassa uskomaton Rahat Takaisin-takuu, eli voit 7 päivän kuluessa ilmoittaa, jos et ole tyytyväinen valmennukseen, ja saat rahasi takaisin! Tällaista etua ei muilta verkkovalmentajilta löydy. Voin siis kohta ensimmäisen treeniviikon suorittaneena lämpimästi suositella tätä valmennusta.

Ja nyt ne hyvät uutiset! Juuri sinulla on mahdollisuus voittaa itsellesi jompikumpi näistä valmennuksista. Kommentoi tähän postaukseen haluaisitko kokeilla Uuden Elämän Alku-valmennusta vai Bikini HIIT Challenge- valmennusta, ja lisää mukaan nimimerkki ja toimiva sähköpostiosoite. Arvonnassa on kaksi valmennusta ja ilmoitan voittajille sitten henkilökohtaisesti. Onnea matkaan!


27 kommenttia

  1. Jos kokeilisi tuolla Uuden elämän alulla näin alkuun. Siis jos onni suosii :)

    sannak.ukonaho@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Uuden elämän alku kiinnostaisi!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kaipa tässä vielä niin alussa kaikesta huolimatta olen, että Uuden Elämän Alku :)
    Tsemppiä treeneihisi ja tulospostauksia odotellen!
    piivoitto@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Uuden elämän alku :) kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Bikini HIIT challenge sopisi mulle jenna.korkiakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Uuden Elämän Alku olisi passeli tällaiselle pyöreälle mummelille ;) Toki bikinikunto kiinnostaa mutta ei vielä tänä kesänä..
    veronica.laitinen@pp.inet.fi

    VastaaPoista
  7. Uuden elämän alku sopii.
    Tanja.aaltonen43@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Bikini hiit kiinnostaisi minua! :)
    maikinposti8@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Uuden elämän alku :) Sitä täälläkin kaivataan JOKA maanantai :)

    VastaaPoista
  10. Bikini HIIT olisi kyllä huippu! :)

    kesanauringonkukka@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Bikini hiit ois mulle jyvä.
    :) saikku90@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Bikini HIIT Challenge
    pikkuvarpailla@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Bikini HIIT Challenge kiinnostais !
    Hilson@dnainternet.net

    VastaaPoista
  14. Uuden elämän alku :)
    tiinatsi@hotmail.com

    VastaaPoista
  15. Uuden elämän alku kiinnostais!!!

    VastaaPoista
  16. Uuden elämän alku-valmennus kiinnostaisi :)

    maria.santanen (a) gmail.com

    VastaaPoista
  17. Bikini HIIT Challenge kuulostaa hyvältä! :)

    tuomisto.noora@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Uuden elämän alku-valmennus sopisi tällä hetkellä paremmin kun muutama kk vasta synnytyksestä.
    noosi81@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Uuden elämän alku :) Tyynelä/lottakooo@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Uuden elämän alku, kiitos kelpaa! :D
    neljaviisikuusi(a)gmail.com

    VastaaPoista
  21. Uuden elämän alku tulisi kyllä tarpeeseen!
    cherrycloud@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Uuden elämän alku kiinnostaa enemmän (ja paljon) :)
    talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Uuden elämän alku sopisi juuri minulle, eli ehdottomasti mukana ollaan :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Bikini HIIT Challenge sopis mulle.
    texas-86 @ hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Bikini hiit challenge olisi hyvä alotus kesäkunnon saamiseen! :)
    satumarianjuhola@gmail.com

    VastaaPoista
  26. Uuden elämän alku kuulostaisi sopivalle ja tarpeelliselle!
    masalinka@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Bikini hiit challenge kuulostaisi buenolta !
    s-ofy@hotmail.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)