Kraa Kraa designkehykset | Finnish Design Eyewear

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

/Got myself an opportunity to test new wooden eyewear by Kraa Kraa Design. 
Which is your favourite?/


Sain taannoin kutsun päästä tutustumaan Oululaiseen Valkealinnan Optiikkaan suomalaisiin Kraa Kraa silmälasinkehyksiin. Kutsu ei olisi voinut tulla otollisempaan aikaan, sillä olen juuri viime kuukaudet tuskaillut huonontuneen näköni kanssa ja pohtinut, että minkälaisten kehysten kanssa sitä oppisi elämään. Kun intohimona on kaunis design, oli Kraa Kraan puiset kehykset kuin juuri toiveideni mukaan tehty. 
Kraa Kraa on täysin suomalainen yritys, joka suunnittelijansa Matti Hännisen mukaan valmistaa silmä- ja aurinkolasikehyksiä yhdistäen ennakkoluulotonta suunnittelua, modernia käsityöläisyyttä ja tinkimätöntä laatua. Puiset kehykset valmistetaan Suomessa käyttäen pääosin suomalaista puuta, ja valmistuksessa noudatetaan kestävän kehityksen periaatteita. Kestävän kehityksen takaa valmistusmateriaalien ja -menetelmien lisäksi tuotteen korkea laatu ja pitkä käyttöikä.
Puisia kehyksiä on valittavissa 15 eri värissä ja 12 eri mallissa. Tämän lisäksi kehyksen valintaan vaikuttaa sen koko, jonka voi valita neljästä eri koosta sekä nenäaukko, joita on myöskin kolmenlaisia. Perinteisiin laseihin tottuneelta saattaa ensi alkuun tuntua kummalliselta kehysten saranattomuus, mutta suunnitelijan mukaan suurin osa laseja koko ajan käyttävistä hyvin harvoin taittaa kehyksiä kasaan, jolloin saranoille ei ole edes tarvetta. Halutessaan Kraa Kraa kehykset saa myös perinteisempänä saranamallina.
Kraa Kraan kehyksiin voi ammattitaitoinen optikko asentaa minkälaiset linssit hyvänsä, mutta lähtökohtaisesti suositellaan muovilinssejä. Halutessaan kehyksiin voi myös asentaa aurinkolinssit tai ihan vaan ilman vahvuuksiakin olevat linssit.
Koska Valkealinnan optiikassa oli tänään paikalla tuotteita esittelemässä itse suunnittelija, kävi esittelypöydän ääressä melkoinen kuhina. Eikä mikään ihme. Puiset kehykset ovat harvinaisia, ja niillä on helppo luoda oma yksilöllinen tyylinsä. Kraa Kraa kehykset ovatkin saaneet kunniamaininnan eurooppalaisen suunnittelun parhaimmistoa seulovassa RedDot Design-kilpailussa.
Kraa Kraa kehyksiä myyvät valikoidut optiikkaliikkeet, ja Oulussa kehyksiä myy yksinoikeudella Valkealinnan Optiikka osoitteessa Hallituskatu 17. Mikäli omasta kaupungistasi ei löydy jälleenmyyjää, voit myös pyytää optikkoasi tilaamaan Kraa Kraa kehykset, jolloin hän saa valmistajilta suoraan samalla yksityiskohtaista tietoa, jonka avulla hän pystyy asentamaan kehyksiin linssit, vaikka tuote ei olisi hänelle ennalta tuttu.
Sain myös tilaisuuden päästä haastattelemaan kuvan komeaa herrasmiestä, joka saapui liikkeeseen ostamaan jo toisia Kraa Kraa kehyksiään. Sen verran ihastunut hän ensimmäisiin kehyksiinsä oli ollut. Kehysten eduksi hän kertoi keveyden ja designin ohella myös sen, että kehykset pysyvät todella hyvin myös otsalla, kun ne työtä tehdessä on välillä tarpeen sinne nostaa. Kehykset ovat hänen mukaansa myös erittäin istuvat, ja ainoan hankaluuden tuottikin valinta lukuisista eri vaihtoehdoista.
Mustan ja valkoisen ikiystävänä minä iskin tietysti heti ensimmäisenä kiinni näihin kaunokaisiin.
Kaikkiin kehyksiin on painettu näkyviin kehysten malli, ja muut tiedot.
Värivalikoima oli verraton, ja nuo peililinsseillä varustetut aurinkolasit olivat kyllä melko makeat.
Itse en olisi ehkä esnimmäisenä tullut tarttuneeksi näihin, mutta Valkealinnan Optiikaan ihanan ystävällinen myyjätär nämä minulle tarjosi koitille, ja ihmettelin itsekin, kuinka hyvin punainen sävy loppujen lopuksi toimii. Silmätkin näyttävät näiden kanssa sinisemmiltä. 



Valkealinnan Optiikka Oulussa on alunperin perustettu vuonna 1992 yrittäjäpariskunta Harri ja Mari Halosen toimesta Valkealinnan talon kulmaan. Nykyään liikkeitä on jo viisi, joista neljä palvelee Oulussa ja yksi Kuusamossa. Tällä viikolla Valkealinnassa onkin meneillään uudistetun myymälän avajaisviikko, ja Hallistuskadun myymälä on täynnä tarjouksia. Avajaisviikon tarjouksiin voi tarkemmin tutustua liikkeen Facebook-sivuilla, mutta mainittakoon, että tämän viikon loppuun saakka saa mm. kertakäyttöiset piilolasit -50% alennuksella ja yksilölliset huippulinssit kehysten ostajalle niinikään puoleen hintaan. Kannattaa siis käydä viikonloppuun mennessä vierailemassa myymälässä. Voin myös kertoa palvelun olevan liikkeessä mitä ystävällisintä.
Päivän päätteeksi Mattikin ehti vihdoin kahvitauolle - tai no- tauolle ja tauolle. Viimeiseen minuuttiin asti sai suunnittelija olla asiakkaiden kysymyksiin vastaamassa, ja munkkipossukin piti haukkasta vauhdeista.

Mitkä postauksen kehyksistä sinä minulle valitsisit?





                             * Yhteistyössä Kraa Kraa Eywear ja Valkealinnan Optiikka.*

9 kommenttia

  1. Sulle istuvat tosi kauniisti ne toisen kuvan mustat kehykset ja samaten ne valkoiset ovat jollain tavalla todella hyvän näköiset. :) Mulla on päässä heinäkuussa päähän saadut Bossit, joten tuskin ihan vielä on tarpeen ostaa uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten kun vielä oppisi pitämään laseja. Minullahan määrättiin lasit jo viisi vuotta sitten, ja sormilla on laskettavissa ne kerrat kun olen niitä muistanut pitää... :D

      Poista
  2. Minä komppaan taas puolestaan niitä punaisia laseja. Minusta on hyvä astua mukavuusalueen ulkopuolelle ja rehellisesti sanoen ne sopivat musta, valko, harmaan pukeutumisen pieneksi piristeeksi olemata överit. Mustat ovat tietysti turvallinen ja elegantti valinta. Valkoiset jättäisin kauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti kommentistasi, minä olen kyllä tällaisissa asioissa sellainen jahkaaja, että kaikki kannanotot on tarpeen. :)

      Poista
  3. Mahtavaa että näitä saa nyt Oulusta!
    Olen pari vuotta sitten sovitellut Kraa Kraa kehyksiä Kokkolassa ja käsituntuma oli ihana.
    Eka ja tokakuvan mallit istuu hyvin, mutta kyllä ammattilaisenkin punainen valinta on kiva.
    Itse ostaisin väriltään puumaiset.
    Kraa kraan sivuilta pongasin myös muita mielenkiintoisia materiaaliyhdistelmiä.

    VastaaPoista
  4. Ehdottomasti nuo ekat - sopii tosi kauniisti sulle! Toisena vaihtoehtona punaiset. Terkuin anonyymi lukijasi

    VastaaPoista
  5. Punaiset on tainneet saada eniten kannatusta, näinköhän sitä uskaltaisi... :D

    VastaaPoista
  6. Punaiset ehdottomasti. Malli paras sinulle ja toi raikkautta kasvoille.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)