Purkki poikineen

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Hulluilla on halvat huvit, joskus jopa ilmaiset. Siinä missä miehenpuoli käytti eilen kaksi ja puoli tuntia kasaten uusia pihakalusteita, minä käytin samaisen ajan järjestelemällä muroja. Järkevää? Ehei, mutta ah, niin rentouttavaa. Siivosin siis keittiön saarekkeen laatikostoja nakellen vanhentuneita tuotteita roskiin, ja sain samalla ajatuksen testailla mahtaisiko helpottaa elämää, kun aamiaistarvikkeet olisi käden ulottuvilla. Vai asuuko teillä muilla miespuolisia asukkaita, jotka eivät löytäisi omaa nenäänsäkään ellei se sattuisi olemaan ruuvattuna kiinni? Meillä mies on valitellut koko nykyisen kodissa asumamme ajan, ettei löydä täältä mitään. No myönnetään, että tavarat saattavat seikkailla aika ajoin paikasta toiseen, mutta sehän vaan johtuu siitä, että niille etsitään koko ajan juuri sitä parasta paikkaa, mistä ne helpoimmin löytyisivät ja olisivat käyttöön otettavissa. Ja sitä paitsi, vaikka ne etsityt tavarat sijaitsisivat keskellä lattiaa, saan silti turhan usein kuulla huokailuja etsivän miehen suusta. Hommahan menee niin, että kun miespuolinen ihminen avaa laatikon tai kaapin, ja jos etsitty tavara ei ole heti siinä päällimmäisenä, se on hukassa. Ei voi millään siirtää sitä päällimmäistä tavaraa kurkatakseen löytyisikö tarvittu juttu sen alta. Jep, mutta niihin aamiaistarvikkeisiin sitten.
Kaivelin siis kaapin uumenista nämä iänvanhat lasitörpöt ja napsuttelin Dymolla nimikelaput paikalleen. Ihan yksi tai kaksi purkkiahan ei tarpeisiin riitä, kun kaikesta on olemassa kaksi versiota, tavallinen ja gluteeniton. Ikean pikkupurkkeihin purkitin smoothieiden ja rahkan mausteita.
Jääkaapin ovesta ei muuten sitten tule kuvaa. Kun arki huomenaamulla astuu kuvioihin, on ruokailujen suhteen taas palattava ruotuun, ja jääkaapin ovi on tapetoitu terveellisten ruokien resepteillä ja ruokavaliomalleilla. Mieskin on ryhtynyt pikkuhiljaa kallistumaan gluteenittoma(mpa)an suuntaan, ja aloituksena toimii vierottautuminen leivän syönnistä. Niinpä kirjoittelin myös omasta mielestäni vallan selkeät ohjeet smoothien perusreseptiin myöskin jääkaapin oveen. Mennessäni illalla hetken perästä kurkkaamaan, sain huomata miehen tyytyväisenä laittaneen blenderiin kaiken mitä olin ohjeeseen kirjoittanut. Siis kaiken myös niistä aineksista, jotka oli erotettu kauttaviivalla. Ihan pikku kommunikaatiohäiriöitä näin eri sukukuntien välillä. Olipahan mielenkiintoisen makuinen banaani-kiiwi-rahka-hunaja-kookos-hasselpähkinä-mehukeitto-stevia-soijapirtelö. :)
Oppia ikä kaikki. 


3 kommenttia

  1. Purkit kaikenkokoiset kyllä miellyttää mun silmää. :) Nuo dymo-tekstit on kans ihan super-kivat. Jääkö niistä liimapintaa lasiinjos vaihtaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan tuosta minun vanhan mallin dymostani ei jää liimapintaa, mutta onhan se kyllä homma saada kiskottua se irti... :)

      Poista
  2. Ja niiiiiin allekirjoitan tuon miesten etsintä- ja sisälukutaidon!!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)