Pientä ihanaa / Nicholas Vahe keittiössä

tiistai 5. toukokuuta 2015

Heipähei,

kesälomakampa on kyllä nyt virallisesti korkattu, kun aikaa lomaan on kolme ja puoli viikkoa. Syy aikaiseen aamujenlaskuun johtuu siitä, että työmaalla elellään nyt vuoden kiireisimpiä viikkoja, ja kaiken kukkuraksi toukokuulle on siunaantunut jos jonkunlaisia kissanristiäisiä. Aiemmin elelin kuvitelmissa järjestää itsellenikin kerrankin isommat synttärikekkerit kuun loppuun, kun kerran puolipyöreitä täytetään, mutta saattaa jäädä tällä kiireaikataululla haaveeksi. Noh, itsehän olen aina väittänyt olevani parhaimmillani pienen stressin alla, joten ei kai se auta kun pistää kynä sauhuamaan, ja yrittää hoitaa homma kerrallaan listalta pois.

Tämän päivän kuvitus sen sijaan liittyy johonkin ihan muuhun kuin kevätkiireisiin. Ajattelin vinkata teillekinpäin näistä ihanista pienistä keittiön piristäjistä. Varmasti aika monelle ovatkin jo tuttuja Nicholas Vahen maustetuotteet ja öljyt, mutta oletteko huomanneet, että Vahelta saa myös hyvin edullisesti pieniä säilytyspussukoita, jotka ovat pirtsakan ulkomuodon lisäksi äärimmäisen käytännöllisiä.


Osa näistä tuotteista vilahtikin jo taannoin, kun esittelin keittiöön hankittua lisäsäilytystilaa, eli Ikean tarjoiluvaunua. Miehenpuolikin on muuten alkunyrpistelyjen jälkeen joutunut myöntämään, että kyllä se vaan lisälaskutila on aina tarpeeseen. 


Tässä Vahen muovitetussa pussukassa on sisällä neljä eri lokerikkoa, joten se on oikein oiva säilytin niille tavanomaisemmille öljy- ja etikkapulloille. Ainakaan meidän huushollissa kun kaikki pullot ja purtilot eivät välttämättä aina ole niin katseenkestäviä.


Tilatessani Vahen tuotteita eräästä nettikaupasta iskin sivustoa hartaasti plärätessäni  ohimennen silmäni myös alle kahden euron pussukkaan, josta en edes ensi hätään tiennyt mitä sillä tekisin, mutta niin sitä vaan ihminen keksii kaikelle kauniille käyttötarkoituksen.


Tämäkin pussukka on nimittäin sisältä kevyesti muovitettu, niin ei haittaa vaikka yrtistä vähän kosteaa multaa varisisikin. Kuvan basilikakin viihtyi pussukassaan niin hyvän tovin, että ehti tulla kokonaan syödyksi.



Onko teillä kokemusta Nicholas Vahen tuotteista, ja erityisesti maustepuolesta? Käyn aina tilaisuuden tullen purnukoita hiplailemassa, mutta pelkän kauniin ulkonäön perustella en ole niitä vielä arvannut mennä ostelemaan. Käyttötuotteen kun pitäisi vielä maistuakin hyvältä.





4 kommenttia

  1. moi minä ole tyttäreni kautta oppinut tutustumaan nicolas vahe tuotteisii ja mehu grape&pomegrante,salt /wasapi&sesame , salt /the secret blend ,,olen mummona hurahtant ihan kokonaan näihin juttuihin .maustee ovat käytännöllisiä eri ruokiin ja ne jopa tuoksuvat ihanalle keitiössä eli ruokaa ja tuoksuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia tästä arviosta, hyvä tietää, että tuotteet ei perustu pelkkään kauniiseen pakkaukseen. :)

      Poista
  2. Viime joulun aikaan innostuin kovasti näistä Vahén tuotteista, kirjoittelinkin niistä blogiimme. http://www.twoforliving.com/blog/2014/12/22/nicholaksen-herkut-kyl-te-titte?rq=vah%C3%A9 Näitä oli mukava antaa tuliaisena perheelle! Salt/the secret blend on meilläkin arkikäytössä suosittu suolaseos..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, pitääpä tulla huomenna ajan kanssa lueskelemaan. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)