Mustavalkoisessa olohuoneessa | Black and White Living Room

torstai 21. toukokuuta 2015

Heipähei. Pahoittelut postaustahdista. Ideoita olisi takataskussa, mutta kotiimme näyttäisi muuttaneen uhmaikä vol 2, ja illat kuluvat erinäisiä suuria pieniä kriisejä selvittäessä, kun herra 3,5v. potee kasvamisen tuskaa. Kun pahimmat riehunnat on vastaanotettu, ei meinaa jäädä itselle enää virtaa muuhun kuin sänkyyn raahautumiseen. Toivottakoon siis, että tämäneräinen uhmavaihe loppuisi lyhyeen. Itse olen vähän epäillyt liekö kyse on tenavallakin enemmän jo kesäloman tarpeesta, ja raivarit liittyisivät ihan vaan tarhaväsymykseen. Niinhän ne koululaisetkin alkavat tässä vaiheessa vuotta hypellä seinille kärsimättömyyttään, niin miksipä sitten ei tarhalaisetkin.

Mutta aiheeseen.  Jokin aika sitten kirjoittelin olohuoneen uuden järjestyksen pohdinnasta, ja sainkin ryhdyttyä viikko sitten toimeen. Raahailtuani hetken kalusteita ympäriinsä ja tyhjennettyäni jopa sen tuhat kiloa painavan tv-tason laatikot valmiiksi sain huomata, että ehei, eihän sitä TV-tasoa voikaan siirtää siihen mihin olin sitä ajatellut, koska kyseisen seinämän pistorasiasta puuttuu internetkaapelin paikka. Voihan pahus, näin kauniisti sanottuna, oli ensimmäinen ajatukseni. Kaikki samanikäisten äidit, joilla lapset TV:tä katsovat tietänevät, että Yle Areena on äitien aamuhetkien pelastus, joten ei puhettakaan, että TV jäisi ilman nettiyhteyttä. Myöskään johdon vetäminen lähes neljä metriä pitkin seinää ei tulisi kyseeseen, sillä sehän ei olisi  kaunis näky ei niin millään. Tässä vaiheessa olohuoneessa vallitsi siis totaalinen hävityksen kauhistus, jossa sohva majaili ikkunan edessä, matto oli rullalla ja tuolit nakeltuna sinne tänne. Siinäpä sitten into otti ja lopahti, kun piti vaan myöntää, että TV, tuo jokaisen sisustuinstoilijan kauhistus sai sanoa viimeisen sanansa olohuoneen järjestyksestä, ja niinpä sohva jäi niille sijoilleen. Hyvä että sain itsestäni irti vielä sen, että siirtelin loput tavarat suunnilleen paikoilleen. Ikkunan  edusta tulee kuitenkin jäämään sohvalle vain tilapäiseksi majapaikaksi, sillä totuuden nimissä on kerrottava, että meidän sohvalla harvoin istutaan. Siinä maataan. Ja kun TV sijaitsee tällä hetkellä suoraan vastapäätä, ei katseluasento oikein ole optimi. Minua tämä ei niinkään haittaisi, sen verran vähän ehtii telkkaria nykyisin katselemaan, mutta urheilun katselemiseen koukuttuneelta miehenpuolelta on taas tullut hieman palautetta uudesta järjestyksestä...







2 kommenttia

  1. Jos teillä on Macin kone, niin suosittelen AppleTV:n hankkimista! Silloin nettistriimejä voi katsoa televisiosta langattomasti, eikä tarvitse huolehtia piuhoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kun olisikin... Mutta kiitos tästä vinkistä, tiedänpähän seuraavan kerran uuden töllöttimen oston tullessa ajankohtaiseksi. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)