Terveellinen superherkku

perjantai 20. helmikuuta 2015

Jippii, perjantai! Olen muutaman päivän kärvistellyt työmaalla lähes äänettömänä, kun joku kumma virus tuntuu hyökänneen äänihuuliini. Tai mihin lie, mutta on muuten ehkä melkoisen rasittavaa olla muuten kunnossa, mutta vaivana on jatkuva ärsyttävä yskä ja äänen omalaatuinen tuleminen ja meneminen.
Viikonlopun alun kunniaksi piti kuitenkin tulla vielä hehkuttamaan tätä maailman helpointa ja parasta terveysjälkiruokaherkkua. Jossain aiemmassakin postauksessa ohimennen asiasta mainitsin, mutta nyt viime kerralla vanukas onnistui yli odotusten, joten piti ihan tulla kehottamaan muitakin testaamaan.
Kyseessä on siis Avokado-suklaavanukas, joka on gluteeniton, maidoton ja soijaton, ja jopa sokeriton, jos valitsee nesteeksi sokeroimattoman version. 
IMG_2239.jpg
Tarvitset valmistamiseen  blenderin (tai sauvasekoittimen).
Kaavi kaksi kypsää avokadoa blenderiin. 
Lorauta päälle mantelimaitoa (esim. tämä sokeroimaton ja maustamaton tai tämä suklaalla maustettu)
Hurauttelle muutaman kerran. Jos teet blenderissä, avaa välillä kansi, ja kaavi avokadot kannesta ja blenderin seinämiltä takaisin astian alaosaan. Muuten valmiiseen mousseen jää sattumia...
Lisää seokseen 3 rkl tummaa sokeroimatonta kaakaojauhetta tai raakakaakaojauhetta sekä 2 rkl aitovaniljajauhetta. Lorauta päälle haluamasi makeuden verran Agavesiirappia (tai hunajaa) ja lorauta vielä mantelimaitoa.
Huristele menemään antaumuksella ja kaavi aina välillä seosta astian laidoilta. Voit säädellä moussen paksuutta mantelimaidon määrällä.
Anna valmiin vanukkaan tekeytyä jääkaapissa hetki ja nauti vaikkapa pakasteesta poimittujen marjojen kera. Omassa versiossani kirpsakat vadelmat taittoivat ihanasti suklaan makeutta.

On muuten hyvää. Tämä on periaatteessa kahden hengen satsi, mutta ei kerrota kenellekään. että söin yksin molemmat ja nuolin vielä kupinkin.


                                       Made an avocado-chocolate-mousse. And ate it all. Delicious.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)