Valkoinen makuuhuone

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Aurinkoista päivää! Kevät on edennyt täällä kotosallakin makuuhuoneeseen saakka, kun viime viikolla sain vaihdettua mustat verhot valkoisiin. Homma on ollut työn alla melkoisen pitkään, mutta silitysallergisena en ole saanut puuhaan ryhdytyksi. Nyt bongasin Lidlin parin viikon takaisesta mainoksesta höyrysilitysraudan, jolla voi vaatteiden raikastamisen lisäksi myös silittää verhot pystysuunnassa. Verhot vaan paikalleen, ja rauta töräyttelee ilmoille melleviä höyrypilviä, jotka saavat verhot siliämään. Loistava löytö reilun kympin hintaan, etten sanoisi. Varsinaisia kevään värejä ei siis edelleenkään ole ilmestynyt sisustukseen, mutta pelkkä verhojen vaihto sai kyllä valon määrän lisääntymään moninkertaiseksi.
IMG_1984.jpg
IMG_1948.jpg
Verhot on muuten edullinen löytö Ellokselta. Havahduin verhoja vaihtaesani huomaamaan, että kotimme kaikki verhot on Elloksen mallistoa, ja näissä on kyllä hinta-laatu-sihde kohdallaan. Lisäksi Ellokselta löytyy verhot riittävän pitkinä, eli 250 cm mitassa, kun muualla tarjotaan yleensä maksimissaan 240 cm pituisia verhoja. Myös valkoiset lempilakanani on Ellokselta. Ellokselta saa muuten parhaillaan alekoodilla 315405 -30% alennusta kalleimmasta tuotteesta sekä ilmaiset toimituskulut tai jos olet ihan uusi Elloksen asiakas, saat kalleimmasta tuotteesta -40% alennuksen sekä ilmaiset postikulut. Kurkkaahan tarjous täältä.*
IMG_2003.jpg
IMG_1953.jpg
Joku on muuten joskus kysellyt laajempaa kuvakulmaa makuuhuoneestamme. Kun huoneessa majailee mammuttisänky, ei kovin laajoja kuvakulmia pääse ottamaan, mutta paljastettakoon tässä nyt se karmea totuus. Sänkyä vastapäätähän löytyy se kaikissa sisustus- ja parisuhdeoppaissa kielletty asukas.
IMG_1942.jpg
Tadaa. Telkkarihan se siellä on.
IMG_2027.jpg
Block-valaisin on aiemmin jäänyt hyvin vähälle käytölle, mutta nyt kun Jamppa on saanut luvan nukkua viikonloppuisin päiväunet isossa sängyssä, on lampullekin löytynyt taas käyttöä. Jamppa kun haluaa aina nukkuessaan olevan jonkun valonlähteen päällä, ja tottuneesti hän käykin jo itse nappaisemassa Blockiin valon ennen sänkyyn kiipeämistään.


Valoa päivääsi toivotellen!


                                                                    White Bedroom.



(* Kaupallisia linkkejä.)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)