Kuu kiurusta kesään, puoli vuotta pioneista

tiistai 3. marraskuuta 2020

 /Is there anybody out there..?/


No mutta hei! Piiitkästä aikaa näppäimistön äärellä näissä merkeissä. Ja kuten otsikosta voitte päätellä, ei päivän kuvasaldo ole ihan tältä päivältä. Ajattelin tulla huhuilemaan, onko siellä vielä joku. Sen lisäksi, että koko maailma on suistunut raiteiltaan tänä vuonna, on oma pieni henkilökohtainen maailmanikin kokenut monenlaisia mullistuksia, ja kamera on saanut pölyttyä hyllyllä kesäkuusta lähtien. Siksipä vallan kesäinen valaistus on kuvissa, ja pöydälläkin kukkii vielä pionit. 

la dolce vita blogi olohuoneen sisustus
Kun elämäntilanne taas sallii, päätin siis kokeilla vieläkö joku siellä olisi ruudun takana, sillä niin pitkään on tullut tätä bloggaamista harrastettua, että eihän tätä osaa kokonaan poiskaan jättää. Täytyy myöntää, että itsekin olen loistanut lukijan roolissa poissaolollani viimeisen puolen vuoden ajan, kun voimavarat on pitänyt keskittää johonkin muuhun, ja vain ihan muutamia blogeja on tullut harvakseltaan luettua. Instagramin puolella sentään on tullut oltua vähän aktiivisempi, mutta kysyisinkin teiltä nyt vieläkö blogimaailma jaksaa kiinnostaa? Alan isoimmat nimet ovat jo aikapäivää sitten lähteneet laajentamaan blogejaan videoiden ja podcastien puolelle, mutta minä olen sillä tavalla vanhanaikainen, että en osaa kuvitella sellaista tekeväni. Omalta osaltani myös videot jäävät usein katsomatta, kun mielummin katselen kaunista kuvavirtaa.
la dolce vita blogi valkoinen olohuone
Vaikka kuvat tänään ovatkin kesältä, ei omassa sisustuksessani suuria mullistuksia ole tapahtunut. Vienosti olen alkanut haaveilemaan isosta avokulmasohvasta, jonne mukavasti mahtuisi isompikin porukka köllöttelemään, mutta ainakaan ihan vielä ei ole sen aika. 
la dolce vita blogi valkoinen sohva
Olohuoneen Hay Tray pöytä sen sijaan koki pienimuotoisen tuunauksen, mistä voisinkin myöhemmin kertoa lisää, jos jotakuta kiinnostaa?
la dolce vita blogi
IG:stä päätellen monet tuntuvat jo alottaneen joulun fiilstelyn, mutta itse olen vielä yrittänyt pitää koristeet laatikoissa, ettei vallan kyllästyminen ehtisi iskeä ennen joulua. Tällä hetkellä joulu onneksi tuntuukin vielä kaukaiselta ajatukselta kun ulkona sataa kolmatta päivää poikittain vettä.
Hihkaisethan jotain, jos vielä olet siellä. Vaikka kommentointi blogeissa on tehnyt loppuaan jo vuosikausia, olisi ihana kuulla, että mitä sinulle kuuluu tai vaikkapa mitä haluaisit blogista lueskella? Onko se sisustusjuttuja, treenijuttuja tai  vaikkapa Life Coaching-vinkkejä. <3


2 kommenttia

  1. Täällä ollaan!
    Kiva lukea kuulumisiasi.
    Instan puolelta olen katsonut että lukukärpänen on ainakin sinuun iskenyt.
    Joulu on vasta suunnitteluasteella, mutta olen kyllä jo tehnyt yhden koristeinvestoinnin. Siitä kirjoittelua olen säästellyt joulummaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun kommentoit!💛 Lukemisen lisäksi on iskenyt myös sen sortin jumppakärpänen että iltaisin on treeni vienyt tietokoneesta voiton, mutta nyt olisi tosiaan tarkoitus yrittää herätellä kuvaushommiakin henkiin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)