Juhannus | Midsummer

sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

/Midsummer/

...Juhannusviikonloppu alkaa olla lopuillaan. Tuntuukin, että tämä kolmas lomaviikko on kestänyt pitkään. Kun suuria suunnitelmia ei ole, eikä minnekään tarvitse matkustaa, voi vaan ajelehtia ajan mukana ja nautiskella. Kuvat ovat perjantain juhannusaatolta, kun Oulussakin saatiin kerrankin juhlia keskikesän juhlaa harvinaislaatuisessa hellesäässä. Onhan tuota tunnetusti joinakin aiempina vuosina luntakin saattanut meidän korkeuksilla vielä tupsahtaa näihin aikoihin. 
la dolce vita blogi juhannus
la dolce vita blogi juhannus
Juhannusaattoa juhlistamaan saapui meille siskon perhe ja päivällinen katettiin kattoterassille. Nämä isomman porukan juhlat aina onnistuvat muistuttamaan siitä, kuinka aikanaan olisi voinut tehdä hieman järkevämpiä kalustevalintoja uuteen kotiin muutettaessa. Mutta niin vaan taipui neljän hengen pöytä kahdeksallekin kun sopu sijaa antoi. Kattauskuvat jäivät vähänlaisiksi kun nälkää päivän verran kehitellyt kokki ajoi minut kameroineni tiehensä kesken kuvien räpsimisen. Taitaa olla bloggaajien omat kutsut ainoa paikka, missä ruoka nautitaan ihan tyynesti aina jäähtynenä kun kaikki on ensin saaneet kuvattua sen joka kuvakulmasta. Ruuan jälkeen lapset saivat luvan kanssa asettua pelipuuhiin, jotta aikuisetkin saivat hetken hengähtää. Täytyy kyllä myöntää, etten pane pahakseni sitä, että perhepiirin lapset ovat jo kaikki sen verran isoja, etteivät tarvitse enää jatkuvaa perään katsomista. 
la dolce vita blogi juhannus
la dolce vita blogi juhannus
Jälkiruuan suhteen mentiin tällä kertaa siitä, mistä aita oli vähän matalammalla, sillä helteen lähennellessä kolmeakymmentä ei tehnyt mieli kotona uunia lämmitellä. Valmis gluteeniton kakkupohja sai täytteekseen mansikkahilloa ja laktoositonta vaniljarahkaa, ja päällensä soijavispkermaa ja kotimaisia mansikoita. Kyllä kelpasi. Suosittelen muuten tuota soijakermaa vaikka ei maidoton ruokailija olisikaan. Ainakin minun mielestäni se on paljon raikkaamman makuista kuin tavallinen kerma.
la dolce vita blogi juhannus
Juhannuksen vietto kotioloissa sopii minun hyttysiä vieroksuvalle luonteelleni oikein mainiosti.  Juhannusaaamuna olikin oikein mukava hurauttaa suoraan salille grilliherkkuja sulattelemaan ja sateisena lauantai-iltana heitettiin Jampan kanssa kintut oikoselleen ja otettiin ilo irti synkästä ilmasta katselemalla sängyssä leffaa ja herkutellessa.
la dolce vita blogi pionit
Kuvan pionit ovat muuten tällä kertaa löytö Lidlistä, mistä sai ison kimpun alle vitosella. Nyt vaan jännään ehtivätkö aukemaan ennen reissuun lähtöä. Perinteinen pakkausstressi alkaa jo pikkuhiljaa nostaa päätään, vaikka kuinka hoen itselleni, että ei se voi olla niin vaikeaa. No kun onhan se. Minun pakkaamissessioni kun kestävät pahimmillaan kokonaisen päivän...

Toivottavasti teidän juhannus on sujunut mukavissa merkeissä.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)