Pienesti pääsiäistä puhelinkuvina | Easter

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

/Easter decoration in our home is pretty simple./

Ihanan aurinkoista Palmusunnuntain ja vaalisunnuntain iltaa! Havahduin tosiaan vasta tänä aamuna siihen, että pääsiäiskoristeluun ei tässä talossa oltu paljoa satsattu. Niinpä virpomisreissun päätteeksi jätin kotiinkin muutaman oksan ja kaivelin koristevarastoista muutaman munan esille. Pääsiäisen vietto ei meillä ole koskaan näytellyt suurta roolia, joskin ylimääräiset vapaapäivät toki otetaan ilolla vastaan. Niinpä koristeluissakin pätee vähemmän on enemmän-teema. Virpomisen, äänestysreissun ja kotiin kannettujen töiden teossa vierähti päivä sen verran sukkelaan, että kunnon kameraa ei tänään tullut kaivettua esille, tässäpä siis pienesti pääsiäistä kännykän kameralla napsittuna.
la dolce vita blogi pääsiäinen 2019
Minä olen aikuisvuosillani huomannut allergisoituneeni kerrotuille tulppaaneille, joten keltaiset jäivät kauppaan, Mutta mikäpä ettei valkoinenkin ole pääsiäisen väri. Nuo Lidlin minimunat on muuten aivan parhaita, Saattaa olla, että ihan muutama on mennyt ihan omaankin suuhun tänään...
la dolce vita blogi pääsiäissisustus 2019
Yhden perunanarsissin kestää sisällä, vaikka tuoksu onkin aika voimakas. Muistan vieläkin erään pääsiäisen, jolloin minulla lähti hiukan mopo lapasesta kukkakaupassa, ja kotona oli sitten sen mukainen tuoksu. Jouduin kesken pääsiäispyhien kirjaimellisesti keskellä erästä yötä kantamaan puolet kukista pihalle, kun astmakohtaus meinasi iskeä... onneksi vahingoista viisastuu.
la dolce vita blogi yksinkertaiset pääsiäiskoristeet 2019
Ja tokihan sitä käytiin itsekin virpomassa. Väriallergikkona varasin kotiin tuleviin oksiin vähän maanläheisempiä sävyjä. Pakko myöntää, että näitä vähän tuunasin itse. Meillä kun isä ja poika olivat keskenään meidän oksat eilen askarrelleet minun poissaollessani, niin koristeet olivat hiukan harvanlaisia. Toivottavasti alueen muuten kyllä hyväksi virvotut asukkaat ei pahastuneet saadessaan vähän sulkasatoisia virpoja...

Pirteyttä uuden viikon alkuun! Nyt pitää lähteä seurailemaan illan vaaliohjelmien tarjontaa.

3 kommenttia

  1. Ihania kuvia, tulppaaneita ja tietysti suklaamunia on ensi viikolla ostettava omaankin kotiin!:)

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ida kommentistasi. Kommentointi on parasta kun sitä kautta löytää aina uusia blogeja luettavaksi. 😊

      Poista
  2. Heh, jotenkin hauskaa tuo itse tuunatut virpomisoksat – toisaalta jos värit ja sävyt miellyttävät, ne varmasti saavat olla osana sisustustakin vähän kauemmin :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)