Merkkikehykset eurolla | Eywear in sale

lauantai 17. joulukuuta 2016

/ Yesterday I visited a local optician to try on some new eyewear./


*Postaus toteutettu yhteistyössä Instrumentariumin kanssa.*



Heipähei! Viikonloppu valkeni täällä päässä kurkkukivun ja flunssan kera. Ei kiva. Yritän täällä parhaillaan karkottaa pöpöjä popsimalla jäisiä tyrnimarjoja ja roppakaupalla muita vitamiineja, illaksi kun olisi ohjelmassa ystäväporukan pikkujoulut. Eilen kuitenkin olin vielä voimissani ja päädyin joululahjaostosten teon lomassa paikalliselle Instrumentariumille, jonne olin saanut vallan houkuttelevan kutsun tulla kokeilemaan euron merkkikehyksiä. Euron! Ajattelin, että paikanpäältä löytyy suppea valikoima aikaisempien kausien ylijäämämalleja, mutta sainkin yllättyä vallan positiivisesti, koska valikoimaa oli hyllykaupalla, ja hyllyistä löytyi myös hyvin klassisia ja ajattomia kehyksiä, ja vieläpä merkkisellaisia. Myös värivalikoima oli laaja, ja tällainen värirajoittunempikin ihminen löysi useita kehyksiä, jotka olisi mielellään mukaan ottanut.
Pahoitteluni kuvanlaadusta, sillä kamera jäi matkasta, ja kuvat on napsittu optikkoliikkeen kirkkaissa heijastavissa valoissa ihan vaan kännykän avulla, mutta jotain näistä varmasti kutenkin selviää. Ostosseurana ollut äitini meinasikin jo vallan hikeentyä, kun reissu alkoi vähän venähtämään, niin monet kehykset kun piti saada sovitella. Instrumentariumilla on nimittäin tällä hetkellä käynnissä kampanja, jossa silmälasien ostaja saa valita merkitystä valikoimasta merkkikehykset eurolla, ja siinäpä onkin mistä valita. Itse päädyin ihastumaan sangoiltaan pronssinhohtoisiin Guccin kehyksiin, vaikka näisä kuvissa sovittelenkin itselleni tyypillisemmin Ralph Laurenin mustia kehyksiä. Mutta aikasta kiva malli näissäkin, vai mitä? Instrun verkkomyymälästä en itse valitsemaani mallia enää löytänyt, mutta ainakin Oulun Valkean myymälästä näitä siis vielä saa. Itse ole tykästynyt asioimaan Valkean myymälässä, sillä siellä palvelua saa aina nopeasti ja se on erittäin ystävällistä. Verkkomymälän euron kehyksiin pääset tutustumaan kokonaisuudessaan täällä.
instrumentarium euron kehykset
instrumentarium euron merkkikehykset
Instrumentariumin kampanja on voimassa vielä ensi viikon, eli 26.12.2016 saakka, joten nyt kannattaa kipin kapin suunnata sovittelemaan kehyksiä, jos vaikka haluaa aloitella Uutta Vuotta uudessa pirteässä lookissa.
instrumentarium
instrumentarium


Ihanaa viikonloppua kaikille!

Seuraa blogia

Facebook
Bloglovin
Pinterest
Instagram

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)