Tunnelmia viikonlopulta | Gala weekend

maanantai 7. marraskuuta 2016

/Last weekend I visited Helsinki with a whole lot of other bloggers as we took part in Indiedays Bloggers' Inspiration Day and celebrated in the Indiedays Blog Awards Gala./


Hellurei! Back in business. Vähän meinasi tänään olla pidemmän puoleinen työpäivä kun juhlaviikonlopun univelat painoivat vielä silmiä, mutta olipa taas sen arvoinen reissuviikonloppu. Perjantaina liideltiin Helsinkiin ja majoituttiin Hotelli Marskiin (erinomainen aamupala, suosittelen) ja aloiteltiin valmistautuminen lauantaiseen Indiedaysin Inspiration Day:hin. Lauantaina puolen päivän jälkeen suunnattiin meidän pohjoisen bloggaajapoppoon kanssa Konepajan Brunoon, jossa tapahtuma tällä kertaa järjestettiin, ja puitteet olivatkin tapahtumalle loistavat. Tilaa riitti niin, ettei tungosta pässyt syntymään, ja tehdasmainen ympäristö oli loistava miljöö myös kuvaamiseen. Itse päätin tällä kertaa keskittyä enemmänkin rauhassa kuljeskeluun kuin kuvaamiseen, mutta muutama räpsy tuli sentään napsaistua.

Kuva Emma Tähkäpää


Olisihan sen voinut toki hymynkin yrittää viritellä.... noh, ensi kerralla sitten. Mukana päivän tapahtumassa kulkivat ihanat kollegani blogeista At Home,  My Life, sekä Luumutar. Yhden kuvassa olijan identiteetti jääköön salaisuudeksi, meistä kun osa bloggaa ns. kasvottomina bloggaajina.
Päivän aikana päästiin mm. tutustumaan Bossin ihanaan uutuustuoksuun, testailemaan Max Factorin meikkiuutuuksia ja stailaamaan asuja Vilan ja Vero Modan tuotteilla.
Välillä vähän syötiinkin, että jaksettiin taas kulkea.
Vihersmoothien, käsihieronnan ja ajankohtaisten luentojen jälkeen ehti vielä testailla Fresitapohjaista drinkkiä, ennenkuin piti jo kiirehtiä hotellille valmistautumaan iltajuhlaan.
Iltajuhlaan en kameraa enää kiikuttanutkaan, mutta tapahtumakuvia pääsee selailemaan täältä. Palkintojen jaon jälkeen päädyttiin vielä avecina toimineen ystäväni kanssa jatkamaan iltaa Helsingin yössä, mutta se onkin jo ihan oma tarinansa... Jos Indiedays Blog Awardsin eri kategorioiden voittajat on päässeet vielä livahtamaan ohi silmien, voit käydä täältä kurkkaamassa keitä gaalassa palkittiin.
Kuva Henri Ilanen



Kiitoksia vielä ihanalle seuralle sekä Indiedaysille ja yhteistyökumppaneille päivästä ja illasta. Ensi kertaan.

4 kommenttia

  1. Kiva viikonloppu tosiaan :) Minulla jäi tuo oma kuvasaldo taas vähänlaiseksi :D

    VastaaPoista
  2. Mä yritin pari kertaa vielä ettiä sua, mut en löytänyt. Ois ollu kiva jutella enemmän :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan harmi. Itseasiassa just ite tänään mietin että ois ollu mahtava jutustella sun kanssa enemmänkin kun ainakin näin blogien välityksellä tuntuu olevan aika paljon yhteistä. :) toisaalta olen kyllä uusien ihmisten kanssa livenä niin ujopiimä että olisikohan saanut sanaa suusta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)