Eläviä enkeleitä | Angels

tiistai 22. marraskuuta 2016

/Have you ever come across a person, who has had such an impact on your life, that you just have to think, (s)he has been sent for you for a reason?/



Huhuu. Ja hihhulis hei. Koska useiden blogialan ammattilaisten sinnikkäistä suosituksista huolimatta olen päättänyt vakaasti jatkaa niinsanotun sillisalaattiblogin pitämistä (eli blogi sisältää jatkossakin kaikkia itselleni tärkeitä aihealueita sen sijaan, että pysyttäytyisin tiukasti vaikkapa sisustamisessa), ajattelin aloitella uuden tunnisteen #nofilter alle uuden kategorian. Tämä kategoria sisältää niitä oman elämän todellisempia puolia, ja saattaa olla tuloillaan myös niitä ei aina niin ruusuisia-ajatuksia, joten jospa jatkossa aina tähän alkuun varoittelen ko. tunnisteella, jotta vain niiden kevyempien aiheiden lukijoilta säästyy aikaa kun voivat jättää postauksen lukematta.

Tänään aiheena siis otsikossa hieman kenties raflaavasti muotoiltu aihe, eli ihmiset, joilla on ollut elämään niin iso vaikutus, että saattaa jopa hieman tuntua, että universumi on lähettänyt heidät tiellesi syystä. 
Minä tapasin tämän oma elämäni enkelin sattumalta yhteisen tuttavan luona aika tarkalleen kaksi vuotta sitten. Heti ensi kohtaamisella en tosin arvannut, kuinka paljon hän tulisi elämääni vaikuttamaan, ja tapaamispaikkakin oli niinkin proosallinen, kuin Tupperware-kutsut. Kutsuilla päädyimme jutustelemaan yleisesti verkostomarkkinoinnista, ja kävi ilmi, että kyseinen henkilö oli mukana Aloe Vera tuotteita välittävässä kainsainvälisessä yrityksessä, ja koska olen aina ollut heikkona ikuisen nuoruuden ja terveyden metsästämiseen, päädyimme sopimaan treffit aiheen tiimoilta. Kahdenkeskisen tapaamisen jälkeen päädyinkin emännöimään Aloe Vera kutsuja, ja siitä saakka olen itse myös ollut tuotteiden vankkumaton kuluttaja ja kannattaja. Tämä ei kuitenkaan ollut tarinan ydin, vaan se, kuinka kyseinen henkilö kertoi itse päätyneensä alan kautta jokseenkin mullistaviin elämänmuutoksiin, hypänneensä pois menestyksekkäästä yrityselämän oravanpyörästä ja päätyneensä vihdoin tekemään työkseen sitä mitä oikeasti haluaa. Siinä vaiheessakaan en vielä osannut aavistaa, kuinka paljon ajatusmaailmasta jäi minunkin päähäni itämään, kun ystävä hymyillen varoitteli, että Aloe Veran kautta saattaa vähän puolivahingossa tulla käynnistääkseen elämässään muitakin isoja muutoksia.
Seuraavan kerran palasin uuden ystäväni viisauden äärelle vuotta myöhemmin. Olin seuraillut jonkun aikaa hänen yrityksensä toimintaa ja palveluja, ja alkanut pikkuhiljaa olla valmis kokeilemaan taas jotain ihan uutta. Kun kiire ja stressi alkoi kaatua päälle, olin valmis perumaan jälleen yhden puheeni kaikenmaailman hihhulitoiminnoista, ja kokeilemaan TRE-stressinpurkumenetelmää. Tästä olenkin aiemmin kirjoitellut täällä. Vielä ensimmäisellä kerralla ajatus epäilytti suuresti, mutta hyvinkin pian sain huomata, että harjoitus tekee juuri sen mitä lupaa. ja kertaluonteinen taloudellinen sijoitus on maksanut itsensä vuoden mittaan jo moninverroin takaisin. Kun keho alkaa viestiä ylisuuresta kuormittumisesta jumeilla ja kivuilla tai kun pinna meinaa totaalisesti katketa vetäydyn hetkeksi omaan rauhaani täryyttelemään, ja niin taas ajatus kulkee ja jumit katoavat. 
Viimeinen vastarannan kiisken ajatukseni oli, että ainakaan mitään joogaa ja meditaatiota en kyllä ala harrastamaan. Ne jos mitkä, on ajanhukkaa, kun samalla ajalla voi käydä kiskaisemassa kunnon treenin. Jostain kuitenkin ajatus tähänkin harrastukseen lähti itämään, liekö sitten juuri samaisen ystäväni minulle ja työyhteisölleni eräänä talvisena virkistysiltapäivänä vetämän rauhallisen joogatunnin virittämänä, että ehkä sitten kuitenkin joskus. Ja tänä syksynä aika oli sitten vihdoin kypsä kääntää se kuuluisa kelkka tässäkin asiassa. Aloittelin meditaatiota pikkuhiljaa Karitan ohjaamana, ja sitten lähdin jo kokeilemaan Yogaian kautta ensin rauhallista Yin-joogaa,  ja nyttemmin jo vaativampiin harjoituksiin edeten. Nyt kun iltaisin pääsen töistä kotiin, en malta oikein edes odottaa sopivaa rauhallista hetkeä, kun saan rullata maton hämärän makuuhuoneen nurkkaan, ja aloittaa oman yhdistetyn kuntoilu- ja mielenrauhaharjoitukseni. 
Kun tavallisesta raejuustoa popsivasta himosalitreenaajasta alkaa kuoritumaan jotain ihan muuta ,on myös ajatusmaailma käynyt melkoisen myllerryksen. Yksi varoituksista TRE:ta aloitellessani olikin se, että sen kautta saattaa lähteä myös mielen tasolla vanhat taakat purkautumaan. Monenmoisia unia sainkin alkuun nähdä, ja sittemmin on asioiden läpikäyminen tapahtunut jo enemmän tietoisella tasolla. Olen myös etsinyt paljon tietoa ja löytänyt käytännön työkaluja, kuinka selvittää menneen elämän aiheuttamia tunnelukkoja ja kuinka tunnistaa oman käyttäytymisensä taustalla vaikuttavia syitä ja tunteita.  Kuinka paljon onkaan muuttunut parissa vuodessa elämäntapojen ja ajatusten osalta, en voi olla välillä ajattelematta. Ja mitä kaikkea onkaan vielä tulossa. Menemättä yksityiskohdissa sen syvemmälle, on elämässä viimeisen parin vuoden aikana ollut myös erittäin raskaita jaksoja, ja uskonkin, että ilman näitä uusi työkaluja en olisi niistä näin hyvin selvinnyt. Ainahan olen uskonut, että elämässä kaikella on tarkoituksensa, ja niin varmasti myös tämän kyseisen ihmisen saapumisella elämääni juuri oikealla hetkellä. Kiitos siis kaikista opeista ja herättämistäsi ajatuksista Niina. <3


Onko sinulla koskaan ollut samanlaisia kokemuksia?







Kuvat

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)