Upea hotellikokemus Helsingissä | Hotel Indigo Review

torstai 28. huhtikuuta 2016

/Last weekend I spent two nights at a Hotel Indigo Helsinki -Boulevard  and I can warmly recommed it. Full five stars./

Minä olen hotellimatkalijana melkoisen vaativa. Erityisesti kotimaassa. Ulkomailla matkustaessa olen toki tottunut jos jonkunnäköisiin hotelleihin  ja varaudun yleensä lähtökohtaisesti pahimpaan, mutta kotimaassa oletan hotellien vastaavan tasokuvauksiaan. Silti olen sanaut usein pettyä pahan kerran. Nuorempana hotelli valittiin aina edullisimman hinnan mukaan, mutta iän karttuessa olen oppinut arvostamaan rauhallisia öitä ja pientä luksusta aivan erillä tavalla. Jopa Helsingissä olen joutunut muutaman kerran pettymään itseään designhotelleiksi tituleeravien hotellien huoneisiin, joissa kylpyhuoneessa tuoksahtaa vienosti home tai ulkosalla liikenne jyskyttää ikkunan alla, yöelämästä palaavien huutelijoisen möykästä puhumattakaan.

Viime viikonloppuna Indiedaysin tapahtumapäiville osallistuessani päätinkin kokeilla tällä kertaa jotain ihan uutta. Varasimme ystäväni kanssa huoneet Bulevardilla sijaitsevasta Hotelli Indigosta, ja tällä kertaa en joutunut todellakaan pettymään. Lähtiessäni jätinkin respan ihanan iloisille tytöille palautetta, että voin valehtelematta kertoa viettäneeni elämäni parhaimman hotelliviikonlopun. Varautukaa siis suureen kuvatulvaan ja ylistyssanoihin.
hotel indigo review
Hotel Indigo Helsinki - Boulevard sijaitsee näin kaupunkiin turistina saapuvan kannalta mitä upeimmalla paikalla. Sijainti on riittävän keskeinen siihen, että rautatieasemaltakin jaksaa sujuvasti saapua hotellille kävellen. Kuitenkin hotelli sijaitsee sellaisella paikalla, että liikenteen määrä on vähäinen, ja yönsä saa todellakin nukkua rauhassa. Kulman takana matkailijaa odottavat kaikki parhaimmat jaa laadukkaimmat ostosmahdollisuudet, kuten näin sisustusbloggaajan näkökulmasta katsottuna muunmuasa Nougat ja muodin ysväville Nina´s. Vain muutaman askeleen päässä jatkuukin sitten loputtomat mahdollisuudet viihdyttää itseään shoppailun, rentoutumisen tai hyvästä ruuasta nauttimisen parissa. Hotellille on keskustan ytimestä sen verran lyhyt matka, että shoppailun lomassa ehtii hyvin käydä välillä jättämässä kasseja huoneeseen ja huokaista hetkisen.
hotel indigo review
hotel indigo review
Huoneet ovat erittäin tilavia ja yksityiskohtiin on panostettu. Huoneiden sisustus vaihtelee kerroksittain koko seinän suuruisen mural-kuvan teemoituksen sekä värityksen osalta. Vuodevaatteet ovat 100 % egyptiläistä puuvillaa ja lisäksi jokaisesta huoneesta löytyy täysin pimentävät verhot, mistä unihäiriöinen matkailija kuten minä kiittää suuresti. Matkailijan viihtyvyyteen on panostettu aivan erillä tavalla kuin missän aiemmin vierailemassani hotellissa, ja olikin todellista luksusta piipahtaa shoppailun lomassa hotellilla, keittää omasta huoneesta löytyvällä Nespresso-keittimellä espressot ja rauhoittua hetkeksi hotellin tarjoaman uusimman Plaza-lehden parissa.

Erityiset kiitokset ansaitsee kuitenkin huoneen kylpyosasto, joka oli täydellinen minispa. Kylpyhuoneesta löytyi yöpyjän käyttöön niin aamutossut kuin pehmoinen aamutakkikin, ja pyyhkeet olivat erittäin hyvätasoiset. Hotelli tarjoaa asiakkaan käyttöön myös laadukkaan Aveda-kosmetiikkasarjan. Suihkuosasto oli kylpyhuoneessa ensiluokkainen, sillä suihkun saa valita perinteisen ja sadevesisuuttimen väliltä, ja suihku en erotettu muusta kylpyhuoneesta täysin peittävällä suihkuovella. Itse en juuri mitään muuta niin inhoa, kuin perinteisten hotellihuoneiden suihkuja, joissa loikitaan kylmästä kylpyammeesta märälle lattialle, jonne vesi on roiskunut puolittaisten suihkuseinämien yli. Hiustenkuivaaja oli hotellissa jopa niin tasokas, että se teki oikeasti mieli sujauttaa laukkuun lähtiessä (no panic, jätin sen kuitenkin pitkin hampain kaappiin.). Yleensä kun pitkähiuksisena on saanut tottua siihen, että tukkaa saa hurisutella kaksi tuntia niillä lehmänhenkäystä muistuttavilla pikkukuivureilla.
hotel indigo review
hotel indigo review
Hotellin yleisten tilojen viihtyvyyteen on myös panostettu, ja ero tavanomaisiin ketjuhotelleihin on valtaisa. Alakerran aulasta löytyy useampikin nurkkaus, jotka kutsuvat istahtamaan seurueen kanssa hetkeksi lasillisen ääreen tai kirjoja selailemaan. Valaistus on tunnelmallinen ja erilaiset yksityiskohdat miellyttivät kovasti sisustajan silmääni.
hotel indigo review
hotel indigo review
hotel indigo review
Hotellin alakerrasta löytyy Ravintola Bröd, joka toimii sekä hotellin aamiasravintolana, lounasravintolana että illallisaikaan A la Carte-ravintolana. Niinpä matkailijan ei ole välttämätöntä lähteä illalla etsimään ruokaravintolaa yhtään sen kauempaa. Ravintolan aamiainen oli niin mainio kokemus, että ansaitsee ihan oman postauksensa.
hotel indigo review
hotel indigo review
Kyllä kelpasi siis potkaista illalla korkkarit nurkkaan ja köllähtää ystävän kanssa nautitun iltamyssyn jälkeen hotellin pehmeisiin lakanoihin. Tuhannet kiitokset Hotelli Indigolle yöpymisestä ja lämpimät suositukseni majoitusta etsiville!
hotel indigo review
hotel indigo review

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)