Bikini HIIT Challenge tuloksia

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Otsikon mukaisilla sanoilla oli blogiini eksytty tuossa taannoin, joten lienee siellä ruudun toisella puolella muitakin kaltaisiani, jotka eivät koskaan halua ostaa sikaa säkissä, vaan perehtyvät aina asiaan kunnolla kaikin mahdollisin keinoin etukäteen. Jospa kyseiset hakusanat koneelle naputellut eksyisi tänne uudemmankin kerran, sillä tänään on tullut aika raportoida viimeisen kolmen viikon kuntoilukuulumisia.

Tammikuun alussahan tilanne oli se, että kylmä talvi oli napannut allekirjoittaneen hyppysiinsä, ja syöttänyt minulle suklaata ja salmiakkia vuoron perään jo parin kuukauden verran. Joulukuussa treenit jäivät tykkänään työkiireiden vuoksi, kun vuorokaudessa ei enää tunnit riittäneet salille ehtimiseen. Juuri ennen lopullisen epätoivoon vaipumista silmiini sattui kuitenkin Facebookissa pyörinyt tiedote mahdollisuudesta aloittaa Uusi Elämä. Ja tarkemmin asiaan perehdyttyäni löytyi vielä tällaiselle kaikki-tai-ei-mitään-tyyppiselle ihmiselle räätälöidympi versio Bikini HIIT Challenge. Jos satuit blogiini juuri tänään ensimmäistä kertaa eksymään, voit lukea täältä ja täältä aiemmista kokemuksistani asian tiimoilta.

Nyt on sitten kolme ja puoli viikko vierähtänyt siitä kun vaihdoin salimatkat kotitreeniin ja painojen nostamisen HIIT-treeniin. Tavoitteena oli nousta suklaan syövyttämästä suosta sen verran, että pääsee taas kuntoilun makuun ja kehtaa sinne salillekin taas raahatutua. Mukavuudenhaluisena ihmisenä myös se, että mitään välineitä ei tarvita, eikä kotoa tarvitse poistua painoivat vaakakupissa hyvinkin paljon. Samoin kuin se aika. Kaksikymmentä minuuttia päivässä ihminen saa kulutettua hyvinkin turhiin hommiin, kuten kanavapujotteluun sohvalla tai tyhjänpäiväisten testien tekemiseen netissä. Sen kaksikymmentä minuuttia kun päättääkin panostaa omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtimiseen, voi jo kolmessa viikossa huomata tuloksia.

Rehellisyys kunniaan. Olenko puputtanut vain salaattia ja terveellisiä proteiininläteitä edellisen kuukauden aikana. No en ole. Sokerivierotus ei suinkaan ole ollut totaalinen, ja perjantaiksi suunnitellut herkkupäivät on edelleen saattaneet livahtaa lauantain tai jopa sunnuntainkin puolelle. Mutta treenattu on. Kolmen viikon treeneistä väliin jäi vain yksi, joten kolmen viikon aikana olen kotona jumpannut yhteensä 14 eri treenikertaa, joista jokainen on ollut erilainen. Tämä onkin yksi tämän verkkovalmennuksen ehdottomista plussista. Saliohjelmien kanssa minulla tuppaa kyllästyminen isekemään jo muutaman viikon jälkeen, kun samaa ohjelmaa kuitenkin yleensä useampi kuukausi veivataan. Toistojen ja painojen vaihtelu ei virkistä riittävästi. mutta kun joka päivä sähköpostiin tupsahtaa ihan uusi treeniohjelma, saa jo pelkkä uteliaisuus sitä kohtaan, että mitähän ne tänään ovat keksineet klikkaamaan treeniohjelman auki ja vetämään trikoot päälle. Hyvä puoli tässä on myös se, että jos jonkun päivän ohjelmasta ei erityisemin pidä tai se osoittautuu hankalaksi, on seuraavana päivänä edessä ihan erilainen treeni. Välillä on saanut jopa nauraa itselleen, kun liikeet ovat olleet mitä mielikuvituksellisimpia jopa minulle, joka luuli jo tähään ikään ehtineenä nähneensä ja kokeilleensa kaikki mahdolliset kehonpainotreenit. Välillä on myös perheen metrinmitta ottanut osaa treeneihin ihan siitä syystä, että esimerkiksi villasukkatreeni jossa hiihdeltiin pitkin parkettia villasukat jalassa oli vaan niin hauskan näköistä.

Niin niitä tuloksia. Niitähän minä lupailin. Kaikille teille, jotka odottavat treeniltään maksimaalista painonpudotusta joudun nyt tuottamaan pettymyksen. Painoa lähti nimittäin kolmen viikon aikana yhteensä noin kilon verran. Välillä paino kävi alempanakin, mutta oletettavasti siitä syystä, että treenijakson alkupuolella kehossa majailleet nesteet lähtivät liikkeelle. Tästä syystä itse olen tuosta kilosta erittäin riemuissani, sillä kohtuullinen pudotus antaa ymmärtää painon lähteneen sieltä oikeasta paikasta, eli rasvavarastoista. Jos ylipainoa on kertynyt, lähtisi painoa treenikuurilla varmasti enemmänkin, mutta itselläni paino on muutenkin ollut kohtuulukemissa jo aeimmin. Senttejä karisi eripuolilta kehoa yhteensä seitsemän ja eniten lantion seudulta. Huomattavin tulos on havaittavissa reisien kiinteytymisenä, pepun pyöristymisenä ja vatsan litistymisenä. Kestävyyskunto kasvoi huomattavasti kolmen viikon jakson aikana samoin kuin luottamus siihen, että minä pystyn ja uskallan. Minulla kun on välilevynpullistuman lisäksi toisesta polvesta leikattu ristiside ja toisessa leikkamaton vaurioitunut versio, sekä nilkkojenkin kanssa vähän ongelmaa, niin aluksi ei meinannut uskaltaa tehdä minkäänmoisia hyppyliikkeitä. Viimeisissä treeneissä luotto omaan kehoon oli jo kasvanut niin, että puolen minuutin  sarjoissa tehtävät hyppyliikkeet sujuivat jo oikein mallikkaasti. Vaikka olen jo aiemminkin yrittänyt selän hyvinvoinnin nimessä pitää syvistä vatsalihaksista huolta sain huomata niiden näiden komen viikon aikana voimistuneen ennestään. Ensimmäisiä treenejä tehdessä meinasi usko loppua mountainclimberiä tehdessä, mutta viimeisellä viikolla sain huomata sen olevan uusi lempiliikkeeni, jossa tein ihan tekemisen riemusta ylimääräisiäkin toistoja.

Tällä hetkellä minula on meneillään BHC-valmennuksen bonusviikko, jonka kaikki nyt palvelun tilanneet saavat kaupan päälle. Ja tulosten innoittamana aion taatusti jatkaa treenejä. Treeniohjeet kun saa ladata itselleen talteen valmennuksen loppuessa ja voin siis ensi viikolla aloittaa taas alusta. Tämänhetkiset muutokset kehossa viittaavat siihen, että jos tämäntyyppistä treeniä jatkaa siihen kesään saakka, niin taatusti on Bikini Body kunnossa. Salitreeniä en silti aio hylätä kokonaan, sillä johan ne painot siellä minua vähän huutelee, mutta uskon löytäväni sopivan tavan yhdistää nämä kaksi. Ja tiedänpä myös jatkossa esimerkiksi lomatkoilla, että välineiden puute ei ole mikään este treenille. Kunnon treeniin kun riittää se kaksikymmentä minuuttia ja sinä itse. Kokeile vaikka.


Jos kiinnostus asiaa kohtaan heräsi, kurkkaahan blogin Facebook-sivujen puolelle, jossa voit voittaa itsellesi ilmaisen verkkovalmennuksen. 



ps.Ennen ja jälkeen kuvat jääköön omaan arkistooni. Nykyisin sen verran monet tuttavat ja kollegat jo seuraavat blogiani, että tikahtuisivat nauruun tai tukehtuisivat pullaan nähdessään minun postailevan täällä kuvia elämää nähneestä vyötärönseudustani. Jätetään siis sellaiset kuvat nuoremmille. :)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)