Makuuhuoneen nurkissa | Bedroom corners

torstai 21. tammikuuta 2016

/I decided to move my desk out of the bedroom and carried my clothes rack in for a change. How come can one woman have so many clothes that they don't fit into any amount of closet space?/


*Postauksen lopussa alekoodi lastenvaateostoksille*



Viime viikonloppuna sain vaihteeksi vimman kannella tavaroita paikasta toiseen. Päätin roudata DIY-työpisteeni ulos makuuhuoneesta, koska se on jotenkin tehnyt tilan tosi ahtaaksi ja nähtävästi muutenkin häirinnyt omia sisäisiä fengshuitani, kun en sitten kuitenkaan koskaan oppinut sen ääressä töitä tekemään. Pöytä päätyi hukkapätkän kokoiseen aulaamme, ja tilalle raahasin alakerran vierashuoneen nurkasta Hayn vaaterekkini. Muuten makkarissa ei suurempia muutoksia juuri mahdu tekemään, kun mammuttisänkyä ei pysty järkevästi mitenkään muulla tavalla sijoittamaan. Huone on muutenkin vallan kompaktin kokoinen, joten nämäkin kuvat on otettu sängyssä maaten.
Vaatesäilytyksessä tilanne on toden totta se, että koko seinämän kokoiseen kaapistooni ei mahdu enää yhden yhtä hengaria. Se siitä "säilytä vaatteesi ilmavasti"-ohjeesta.
Myös laukkuja löytyy kaapiston lisäksi roikkumasta rekillä...
... ja lojumasta rekin alla.
Sänkyhän tulee pedattua äärimmäisen harvoin, ja niinpä tyynyt saavatkin majoittua pinottuna suurimman osan aikaa.
Ja samasta syystä myös päiväpeite ja torkkupeittokin saa jokseenkin rauhassa roikkua tikkailla koskemattomana päivästä toiseen. Ehdittekö te oikeasti petaamaan sängyn ylös-aamupala-herätä lapsi-pue lapsi-tarhaan-töihin-aamuina?
Kynttilöitäkään harvemmin makuuhuoneessa poltellaan, mutta nämä Granitin betoniset tuikut on niin kauniit, että ovat toistaiseksi saaneet jäädä.

Ja tiedättekös mitä? Jos joskus olen tullut valiteelleeksi kuvausajan puutetta sen rajoittuessa Jampan päiväuniaikaan viikonloppuisin, niin nyt sitä vasta ollaankin haasteen edessä. Jamppa on alkanut jättää päiväunia pois ja hääräsi näissäkin kuvauksissa aataminasuisena assistenttina (eräät viihtyy kotona nakkena, kun minä tykkään pitää lämpöjä täysillä näin pakkasilla...) ja joka toisessa kuvassa vilahtaa tukkatupsu tai pikku kätönen... Lopulta kuvaukset muuttuivatkin lapsikuvauksiksi, ja saatiinpa muutama melko mainio otos taltioituakin. Ne jääköön perhealbumiin, mutta laitetaan nyt tännekin tämän verran muistoksi. 

Ps. Tänään ja huomenaamulla viimeinen tilaisuus osallistua lahjakortin tai nettivalmennuksen arvontaan, sillä perjantai-iltapäivällä arvotaan voittajat.

PS 2. Arvatkaapa vaan mitä sitten päädyin tilaamaan tuolta eilen mainostamaltani Elloksen alennuksen alennus-päiviltä, joissa aletuotteesta saa vielä sen -50% hinnasta pois? No lastenvaatteita. Oli kuulkaas melkoinen säästö, kun ostoskori näytti ensin normihintaa (400e), sitten siitä perusalennukset pois, jotka oli nyt lasten vaatteissa -50% luokkaa (200e) ja sitten kassalle siirtymisvaiheessa vähentyi summasta vielä -50%. Myös merkkilöytöjä oli jäljellä, kuten Reimatechin toppa-asuja. Itse ostin seuraavaan kokoon valmiiksi Reiman sadeasun, jolle jäi hintaa alle kaksikymppiä (!) ja Jampalle kesäksi T-paitoja, joille jäi hintaa reilut kaksi euroa kappale jne jne. Menkäähän lapsekkaat kiirenvilkkaa penkomaan. :) Muistkaa siis, että alennus tulee näkymään vasta kassalle siirtymisvaiheessa, ja alekoodi kenttään syötetään koodi 335410.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)