Pienesti joulua | Little bit of Christmas

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

/It is time to say goodbye to Christmas. We spent it with family and friends, and as always, the best thing about Christmas was the joy of children./


Joulu alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Blogin puolellakin hieman joululomailtiin, eikä vähiten siiitä syystä, että varsinainen kamerani ei edelleenkään ole palannut huollosta. Mutta pitihän sitä pieni pala joulua taltioida sitten pokkarin avustuksella kuitenkin.

Joluaattoaamuna hiippailtiin Jampan kanssa yhdeksän maissa alakertaan aamupalalle. Oi kuinka riemuitsenkaan tästä Jampan lomarytmistä, kun aamulla saa oikeasti nukkua pitkään. Pian pihaan kurvailikin siskon perhe mukanaan mummi, joka oli luvannut keitellä meille kaikille jouluiset riisipuurot lounaaksi. 

Lounaan jälkeen vieraat jatkoivat matkaansa, ja me jäimme Jampan kanssa jännityksellä odottamaan iltaa, ja sen tietyn punanuttuisen herran vierailua. Ei tullut pikkumiehellä päiväuni silmään, kun niin jännitti. Iltapäivällä hurautimme miehenpuolen siskon perheen luokse jouluaaton illalliselle, ja pitihän se kaikista vakaista aikomuksista huolimatta syödä niin että meinasi kirjaimellisesti napa ratketa. Ja saapuihan se pukkikin, eikä siitä pakettien aukomisesta riemua puuttunut. Pikkumiehellä hymy ulottui korvasta korvaan, kun paketeista kuoriutui toinen toistaan toivotumpia lahjoja. Illan päälle kotiin palattuamme ei nukkumaan maltettu mennä lainkaan, ja vielä yhdentoista pintaan kuuluin Jampan huoneesta iloinen pulputus.

Joulupäivänä jatkettiin joulun viettoa äitini ja siskon perheen kesken, ja osa paketeistakin oli säästety tälle päivälle. Ja kyllähän sitä riemua taas piisasi serkkupoikien kesken ja uusia lahjaleluja piti alkaa heti ahkerasti testailemaan. Aikusten kesken lahjoja vaihdettiin hieman hillitymmissä tunnelmissa, ja yhtä lahjaani jo Instan puolella vilauttelinkin. Taitavia tonttuja oli ollut, ja omista kääreistäni paljastui Skandinavisk:in tuoksukynttilä, musta lampaantalja sekä toivotuimmat kirjauutuudet, joita jo aiemmassa lahjatoivepostauksessani esittelinkin.

Tapaninpäivän iltaa vietettiinkin sitten hieman vauhdikkaammissa merkeissä, kun päivän leikkien jälkeen perheen aikuiset livahtivat laittamaan jalalla koreasti. Nyt tuntuu jo siltä, että joululomaa on kestänyt jo vaikka kuinka pitkään. Se lieneekin onnistuneen loman merkki, kun alkaa olla päivistä sekaisin, ja tuntuu siltä, että akut on saatu ladattua uutta työvuotta varten. Joulukoristeet saanevat majailla kotona vielä Uuteen Vuoteen saakka, jotta lomaisa tunnelma kantaa vielä nämä muutamat päivät, mutta ehkä jo hieman odottelen paluuta karsitummalle linjalle. Toivottavasti teilläkin on kaikilla ollut oikein ihana ja rentouttava joulu!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)