Angry Birds teemasynttärit | Birthday Party

tiistai 8. joulukuuta 2015

/ My son just turned four. He wanted to choose the theme for his birthday party. And so, Angry Birds it was./

No eihän niitä tahtonut löytyä. Julkaisukelpoisia otoksia Jampan synttäreistä. Siinä vaiheessa iltapäivää kun sain paikat kuntoon, alkoi ulkona olla jo taas niin pimeää kuin.. noh, tiedätte kyllä missä. Lisäksi teeman päätähden, eli Angry Birds Pommin teemaväreissä valittu musta pöytäliina imi loputkin valonhiukkaset itseensä, ja minähän en siinä hötäkässä mitään jalustoja ehtinyt alkaa kaivelemaan. Vilautetaan nyt kuitenkin muutama tärähtänyt otos siitä, millaisia koristeluja synttäreillä nähtiin. Itse nimittäin googlailin hartaasti vinkkejä ennen h-hetkeä, mutta löysin niitä harvanlaisesti. 

Meillä vietettiin tosiaan ensimmäistä kertaa sellaisia juhlia, joihin Jamppa sai kutsua tarhakavereitaan. Ja voinpa näin ensi kerran kokeneena nostaa hattua Karita Tykälle, joka taannoin eräässä haastattelussa kertoi kutsuneensa juhliin poikansa koko tarharyhmän, eli 15 lasta. Meillä piisasi ihan riittävästi vauhtia ja vaarallisia tilanteita ihan viiden lapsen voiminkin.

Joo en. En tehnyt itse, vaan eräs supertaitava tuttavani teki tämän taideteoksen tilauksesta. Ja maistuikin vielä hyvälle! 
Pommi-mukeja ei löytynyt mistään, joten Rediinpä oli tyytyminen. Punaiset Red-mukit ja muovimukit on Prismasta, sillä en uskaltanut alkaa tilailemaan verkkokaupoista postin lakon vuoksi. Siinä sitä olisi sitten ollut suremista, jos koko synttäriteema olisi jumahtanut postiin...
Ninikään ilmapallot ovat Prismasta. Haaveilen joka juhlia järjestäessäni täyttäväni pallot heliumilla, vaan saapas nähdä milloin saan sen oikeasti aikaiseksi.
Lapsile tarjolla oli sipsien ja kakun lisäksi valikoima erilaisia keksejä, suklaata, vaahtokarkkeja, pikkupitsoja, karjalanpiirakoita, nakki-juusto-, ja juusto-viinirypälecoctailtikkuja sekä mehua. Ja nähtävästi ihan turhaan stressasin tarjoilujen riittävyydestä, sillä tenavapesue malttoi istua pöydän ääressä yhteensä ehkä viisi minuuttia ennen kirmaamista leikkimään. Lasten jälkeen saapuneiden muiden vieraiden jälkeen saimmekin sitten rauhassa tuhota loput tarjoilut.
Pikkuvieraille jaettiin onginnan yhteydessä pikkuiset lahjapussukat. Näitten sisällön riittävyydestä ei kyllä tällaisella ensikertalaisella ollut mitään käsitystä. Pakkasin pussukkaan kullekin lapselle juhlapillin (sellainen vappuversio...), tarroja, ilmapallon, joulupukkisuklaata ja Angry Birds-lakun. Tarpeeksi? Kertokaa nyt kokeneemmat vinkkejä tähän hommaan kommenttiboksiin.

Hengissä selvittiin, ja ehkä ensi kerralla olen jo tällaisten kemujen suhteen vähän viisaampi. Millaisia lastenjuhlia teillä järjestetään? 

Ja ai niin. Arvaatteko miltä näyttää, kun viisi lasta räjähtää lastenhuoneessa? Osimoilleen tältä... :)


2 kommenttia

  1. Hieno kakku :) Mä en kyllä osaa auttaa tuon lasten synttäriohjelman kanssa, meillä ei oo vielä 3-vuotisjuhliin mennessä ollu mitään erityistä ohjelmaa enkä kyllä muista kavereidenkaan lapsilla olleen. Lahjapussukka on varmasti hyvä noin, porukasta riippuen toki sinne vois sujauttaa myös jonkun väritystehtävän jota voi sitten kotona tehdä tms :) Muistan omassa lapsuudessa kun saatiin jouluna koulun juhlassa paperipussi ja siellä oli mandariini + pari juulia karkkia. Mutta oli hienoa vaan saada se oma pussukka <3

    Mun isoin päänvaiva synttäreillä on aina tarjottavat suhteessa ihmisten ruokavalioon. Yhdelle ei käy liha, toiselle kala, kolmas on raskaana joten tuorejuustot on nou-nou, sitten pari vlijatonta ja suklaa-allergikko. Pakko varata aina monen sorttista ruokaa. Jos kaiken leipoo esim. gluteenittomana niin budjetti paukkuu :) Nakki-juusto-rypäle oli varmasti hitti ..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin muistan oman tarhan lahjapussukkani ja Jamppa sai viime vuonna tarhasta samantyylisen, mutta tänä vuonna ei jaettu. Mikä lie lama iskenyt... Ruokapuolesta suhteen pääsin tosiaan helpolla kun ei ollut yhtään erikoisruokavaliota, mutta arvaapa vaan miten niille tikuille kävi? Nakit ja rypäleet kyllä kelpasi, mutta juustot jäi lapsilla syömättä. Opinpahan taas jotain uutta. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)