Päiväni kuvina | Just another day

tiistai 20. lokakuuta 2015

/ Being a mom and having a full time job as well as a  few time consuming hobbies makes a busy life./


Heipparallaa. Täällä vietellään syyslomaa ja nähtävästi jo viikonloppuna mentiin päivistä sekaisin. Minä kun lupailin tätä päiväni kuvina-postausta jo viime viikolla, mutta tässä sitä nyt ollaan, auttamatta myöhässä. Räpsiessäni viikko takaperin kuvia päivän varrelta mietiskelin, että mahtaakohan ketään kiinnostaa tällaisen tavallisen perheenäidin normipäivä. Tässä kun ei suinkaan päästä mihinkään mahdottoman mielenkiintoisiin ja kuvauksellisiin tilanteisiin, niinkuin nuorempien (ja lapsettomien) bloggaajakollegoiden kuvapäiväkirjoissa, joissa viiletetään brunsseilta tapaamisiin, ja tilaisuuksista toisiin. Meidän työssäkäyvien perheellisten normipäivähän sen sijaan pyörii työapaikan, tarhan ja lähikaupan pyhän kolminaisuuden väliä.  Koska itse olen kuitenkin sen verran uteliasta sorttia, että ainakin minua kiinnostaisi päästä tirkistelemään muiden työssäkäyvien perheenäitien elämään, että mitenkä he ovat kaiken onnistuneet organisoimaan toimivalla tavalla, niin päätin postauksen kuitenkin julkaista. Tarinoinnin loppuun keräsin listan vinkkejä siitä, miten arjen kaaosta voi yrittää hallita.

Klo 7.00 Koska Jampan huoneesta ei vielä kuulu ääniä, päätän ottaa tilaisuudesta ilo irti, ja kääntää vielä kylkeä. 

Klo 7.30 kuuluu pienten jalkojen läpsytys ja huhuilu "Joko on aamu. Saako jo herätä?"

Aamupala-aika. Viikonloppuisin aamiaiset saattavat kestää luvattoman kauan. Kun arkiaamut ovat minuutin tarkkaan kellotettu, ja aamulehtikin jää yleensä puoleen väliin, tulee näin sunnuntai-aamuisin lojuttua pöydän ääressä helpostikin tunnin verran. Jamppa popsii omaa aamiaistaan olohuoneen puolella ja katselee piirrettyjä.

Klo 9.15 Totean, että salille lähtö taitaa jäädä haaveeksi Koska miehenpuolella puskee päälle iltavuoroon lähtö, ja sitä ennen pitäisi ehtiä ruokakin laittaa, ei minun kannata enää alkaa lähtöä tekemään. Salireissulla kun vierähtää helposti pari tuntia suihkussakäynteineen päivineen.

Klo 9.30 Onneksi homma hoituu tarvittaessa näinkin. Saan puskettua miesväen pihalle pelailuhommiin, ja virittelen kotikuntosalin olohuoneen lattialle. Muutamilla apuvälineillä saa tarvittaessa treenattua koko kehon ihan kotosallakin.
Klo 10.30 Treeni hoidettu.
Klo 10.45 Päivän ensimmäisen välipalan aika. Tänään se on vihersmoothieta proteiinijauheella höystettynä.
Klo 11.00 Keittiössä vallitsee kaaos. Hellalla suhisee yhtä aikaa neljää eri keitosta ja uunissa paistuu useampi ruoka myös. Olen nyt viimeisen kuukauden aikana ottanut asiakseni valmistaa arkipäivien ruuat valmiiksi joo lauantaina tai sunnuntaina. Kun perusruoka on valmiina, sitä on sitten arki-iltana helppo höystää pyöräyttämällä kaveriksi salaatti tai keittämällä juureksia tai muita vihanneksia. Arkipäivisin töissä eväänä sytödään salaattia proteiinilähteen kera, ja iltaisin sitten hiilihydraattipitoisempaa ruokaa. Välillä pitää myös tehdä Jampalle omia ruokia pakastimeen vallmiiksi niitä päiviä varten, kun ruokana on kaalilaatikkoa tai vaikkapa kasvissosekeittoa, joita pikkumies ei missään nimessä suostu maistamaan...
Klo 12. Lounas-aika. Tänään lounaaksi on tarjolla kesäkurpitsapastaa jauhelihalla ja munakoisopitsa(si)a.
Ruokailun jälkeen alkaa keittiön kaaoksen taltutus ja samaan aikaan alkaakin jo pesukoneesta kuulua päivän ensimmäisen pyykkikoneellisen linkous. 
Klo 12.30 Kun kattiloiden ja pannujen tiskaus alkaa olla valmis, onkin jo miehen töihin lähdön aika. Samalla hörpin vauhdissa kahvikupposesta ja nostelen toisella kädellä pyykkejä kuivumaan. Tämä on muuten yksi niitä juttuja, jotka ei perinteisiin sisustuskuviin pääsekään. Olohuoneen ja eteisen välimaastossa majailee nimittäin lähes aina pyykinkuivausteline. Siinä se toivottaa kaikki tulijat tervetulleeksi lapsiperheeseen...

Klo 13.00 Päiväuniaika. Jamppa uinahtaa päiväunille kirjan lukemisen jälkeen. Jamppa on vihdoin ja viimein innostunut tarinoiden kuuntelemisesta näin lähetessään jo neljää ikävuottaan. Kirjoja olen sinnikkäästi yrittänyt tyrkyttää hänelle aivan pienestä pitäen, mutta ennen viime kesää ne eivät kyllä ole herättäneet pikkumiehessä minkäänlaista mielenkiintoa.
Klo 13.30 Päiväuniajan tehokasta hyväksikäyttämistä, Teen pikaversion jalkahoidosta testiin saapuneilla jalkahoitotuotteilla. Samalla kuvaan tuotekuvia blogia varten. (Tästä aiheesta tulossa siis myöhemmin lisää.)
Klo 14.30 Päiväuniaika vierähtää nopeasti ohi kuvaamisen ja siivoilun parissa. On aika hiipiä herättämään Jamppa. Viikonloppuisin hän saa nukkua päiväunensa äidin sängyssä, ja herättelyoperaatiot saattaa joskus kestää hyvän tovin. Tänään on kuitenkin jo vähän hopppu herätä, sillä jalkapalloharkat on siirretty alkamaan jo kello neljä.
Klo 15.00 Välipala-aika. Jampalle näkkileipää ja äidille rahkaa kiiwillä sekä kookoshiutaleilla. Kymmenisen minuuttia aikaa istahtaa alas, ja työn alla oleva hömppäkirjakin etenee muutaman sivun. Sitten onkin jo aika rientää pukemaan ja pakkaamaan Jampan treenikassia.
Klo 16-17 Treeniaika
Klo 17.15 taas syödään. Välillä tuntuu, että viikonloput on yhtä ruuanvalmistamista ja syömistä.

Pyykkirumba jatkuu päivän toisella koneellisella. Onneksi on kuivausrumpu, niin lakanpyykkiä pystyy laittamaan pyörimään vielä näin iltapäivällä, vaikka kuivausteline onkin varattuna.
Klo 18 Leikkien aika. Olohuoneessa rakentuu torni jos toinenkin, ja äidin pitää ehdottomasti osallistua rakentamiseen.
Klo 18.30 Livistän hetkeksi legoleikeistä, sillä yläkerran sänkyyn täytyy käydä petaamassa puhtaat lakanat koneessa pyörivien tilalle. 

Klo 19 Iltapesuhommiin. Jamppahan ei mene nukkumaan ennen yhdeksää, mutta silti parhaimmaksi ratkaisuksi on osoittaunut iltapesu hyvissä ajoin, ennen kuin mahdollisesti nurkan taksana vaaniva väsykiukku tekee hommasta haastavaa.
Iltapalan jälkeen alkaakin seuraavan päivän valmistelu. Huristelen maanantai-aamun smoothien valmiiksi, pakkaan Jampan tarharepun ja omat työkassini valmiiksi oven pieleen. Lisäksi laitan Jampan seuraavan päivän vaatteet valmiiksi eteisen jakkaralle, ja omat seuraavan päivän vaatteeni tuolin karmille. Muistan vielä pussittaa valmiiksi seuraavan viikon välipalapähkinät. Tässä taas seikka, jota joku saattaa pitää pähkähulluna, mutta mikä on osoittaunut erittäin käytännölliseksi. Jos pähkinöitä tai manteleita vetelee suoraan kaupan pussista, niitä tulee helposti popsittua aivan hulvaton määrä. Ja mitään erityisen kevyitä naposteltaviahan nämä eivät tervellisyydestään huolimatta ole. Kun pähkinät pussittaa valmiiksi noin 20 gramman annoksiin suljettaviin minigrip-pusseihin, niin johan on kätevä napata aamuisin välipala matkaan. Minulla kulkee aina näitä pussukoita kassissa mukana.

Klo 21 Nighty Night! Jampan nukutuspuuhiin ja iltasadun lukemiseen. Sen jälkeen ehtii vielä vähän aikaa lueskella omia juttujaan, ennenkuin Nukkumatti korjaa. Olipahan taas kiireinen päivä.

Vinkkejä arjen kiireiden taltuttamiseen

- Suunnittele viikon ruokalista valmiiksi. Tee kerran viikossa yksi isompi kauppareissu tämän suunnitelman perusteella. Näin säästät sekä aikaa että rahaa, kun kaupassa ei tarvitse kulkea joka päivä, ja heräteostosten määräkin sitä kautta vähenee.

- Jos pystyt, irrota viikosta yksi aamupäivä useamman päivän ruuan valmistukseen. Ruuanlaiton jälkeen edessä on joka tapauksessa koko keittiön siivous, niin samalla vaivalla valmistuu useampikin ruoka kerralla. Erityisesti uuniruokien suhteen kannattaa hyödyntää kiertoilmatoimintoa, ja valmistaa useampi vuoka ruokaa kerrallaan.

- Pakkaa laukut illalla valmiiksi. Säästä aamulla aikaa ja hermoja, kun rukkaset ja villasukat on valmiiksi etsittyinä ja pakattuina.

- Mieti jo illalla, mitä seuraavana päivänä puetaan päälle. Meillä ainakin Jamppa on alkanut kehittämään mielipiteitä pukeutumisestaan, ja aamuisin kun kello tikittää tarhaan ja töihin lähtöä, ei missään nimessä kannata alkaa inttämään keskustelemaan siitä, mitä päälle puetaan.

- Luo rutiineja. Perheitä on monenlaisia, ja varmasti jokaisella on omat keinonsa selättää arjen kiireet ja haasteet, mutta ainakin meillä pidetään kiinni rutiineista. Nukkuma-ajat ja ruokailuajat ovat suunnilleen samat niin arkena kuin viikonloppunakin, ja tämä tekee elämästä edes hieman helpoimmin ennakoitavampaa ja hallittavampaa.

- Varaa aikaa itsellesi. Jos haluat pitää kunnostasi kiinni, muista, että se onnistuu myös kotona. Kotikuntoiluun ei välttämättä vaadita lainkaan varusteita, vaan netti on pullollaan oman kehon vastuksella tehtävien jumppien ohjeita. Itsestään huolehtiminen saa taas jaksamaan arjessa paremmin.

- Anna aikaa leikille ja yhdessäololle. Törmäsin jokin aika sitten netissä lausahdukseen Sinun arkesi on hänen lapsuutensa. Niin totta, ja niin pysäyttävä ajatus. Kun meillä aikuisilla on aina vaan kiire ja stressi. Kaiken sen suorittamisenkin keskellä pitäisi siis yrittää ehtiä ihan vaan olemaan. Olemaan yhdessä perheen pieniempien kanssa. Lukemaan ja leikkimään. Sillä kyseessähän on tosiaan heidän lapsuutensa.



Huh, tulipahan megapitkä postaus. Heräsikö sinulla asiasta jotain kommentoitavaa. tai tarttuisitko haasteeseen esitellä oma päiväsi kuvina?


PS. Huomaattehan, että blogiäänestys on edelleen käynnissä. Äänestämään pääsee oikeassa sivupalkissa olevan Blog Awards kuvakkeen kautta. 

4 kommenttia

  1. Kivoja kuvia ja ihanan terveellisen näköisiä ruokia sinulla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, sinulla oli ihanan kuuloisia reseptejä, pitää kyllä palata niitä ihan ajan kanssa uudestaan lueskelemaan.

    VastaaPoista
  3. Mäkin voisin tehdä tällaisen kuva-postauksen Meidän päivästä. Torstai taitaakin olla vuorossa parin viikon tauon jälkeen. Sulla on kyllä ihania kuvia, kuten aina. ♡ Jamppa tuntuu kasvaneen hirmuisesti, ajatella, että meidän pojat täyttää ihan just 4 vuotta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Jampalla on ollut kesän aikana joku kasvupyrähdys, ja noin 105 cm taitaa jo olla pituutta. Ja arvaapa vaan, harva se viikko tulee muisteltua sitä aikaa, kun nämä touhutenavat asusteli vasta mahassa ja me "tavattiin" raskausblogeissamme. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)