Kynttiläkausi

lauantai 26. syyskuuta 2015

Niin sitä vaan vietetään jo syyskuun viimeistä viikonloppua. Ensi viikolla vaihtuu jo lokakuu ja syksy on jo pitkällä. Ainakin täällä Oulunseudulla monet puut ovat jo varistaneet lehtensä, ja aamuisin ja iltaisin alkaa olla hyytävän kylmää. Tosin lehdestä sain lukea, että viime vuonna tähän aikaan saatiin jo ensilumi, eli iloinen saa olla pitkään kauniina jatkuneesta syksystä. Minä kun en ole talvi-ihmisiä lainkaan, niin minun mielestäni lumi joutaa sataa maahan vasta sitten jouluaatoksi, kiitos. Instagramia seurailevat saivatkin jo huomata, että Sandyn huushollissa käynnistettiin eilen virallisesti kynttiläkausi. Viikko on olut melkoista hulabaloota, ja jokaisen työpäivän päätteeksi riitti vielä muutakin ohjelmaa siinä määrin, niin iltaisin olen ollut ihan naatti. Otettiinkin Jampan kanssa tänään vahinko takaisin tekemällä uusi nukkumisennätys, ja kömmittiin ylös vasta vartin yli yhdeksän. En voinut uskoa silmiäni kurkatessani puhelimen näytöltä kelloa Jampan kajauttaessa oven takaa hyvät huomenet. Tänään käväistiin tutustumassa Oulussa suhteellisen uuteen Vadelmatarha-kirpputoriin, ja olipa kyllä viihtyisä paikka. Kaikki vaatteet ja esineet olivat kauniisti ryhmiteltynä esillä, tila oli avara, valoisa ja viihtyisä. Lapsia leikki siellä täällä ja äitejä istuskeli sohvaryhmillä seurustelemassa. Lelulöytöjen suhteen vedettiin vesiperä, mutta eräästä vielä purkamattomasta kassista pilkotti lupaavannäköinen suksisetti, joka monojen sovituksen jälkeen jätettiin huomiseen asti varaukseen. Vertailun vuoksi piipahdettiin vielä vastapäätä sijaitsevassa urehiluliikkeessä tsekkaamassa mitä uudet sukset maksaisivat, ja olin lentää järkytyksestä pyrstölleni, kun selvisi, että lapsienkin versiona uudet sukset maksavat lähes yhdeksänkymppiä, ja siihen päälle saa pulittaa vielä monot ja sauvatkin...

Mutta nytpä lähti taas ajatus iloisesti sivuraiteille. Kynttiläkausi on siis viralisesti startattu, ja eilen illalla viikon stressin nuuduttamana hautauduin muhimaan sohvaan viltin alle villasukat jalassa, sytytin kynttilät palamaan ja napsautin boksilta Unelmien Poikamiehen parituntisen pyörimään. Parhautta.

Syksyn kunniaksi toin muuten ulkoa sisään ainakin hetkeksi yhden kauniin Callunan, joita ostin viikko sitten Tokmannilta 6 kipaletta kympillä. Melkoisen edullisia syyskukkia, sanon minä.


Rentouttavaa Viikonloppua!

2 kommenttia

  1. Kauniita kuvia! Mä olen muutaman kerran tänä syksynä poltellut kynttilöitä, mutten ole päässyt ihan vielä vauhtiin :)

    Mukavaa iltaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)