Valkoiseen kotiin

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pitkään jatkuneen mustapainotteisen kauden jälkeen olen taas alkanut kaipailemaan lisää valoisuutta kotiimme. Erityisesti mielen päällä ovat olleet matot, ja niistä erityisesti keittiössä tiskialtaan läheisyydessä oleva nukkamattomme, joka alkaa olla kerrassaan karmeassa kunnossa. Vaahtopesullakunkaan (mielenkiintoinen sana...) ei enää taideta mattoa pelastaa. Olenkin kaiholla miettinyt toista Pappelina-mattoa, koska eteisessä monta vuotta palvellut valkoinen Pappelina-mattomme on edelleen uudenveroinen, ja vaikka muovi materiaalina kuulostaakin äkkisesltään hurjalta matossa, on maton hoito niin helppoa kuin olla vaan voi, Olen aina silloin tällöin viskannut maton kylppärin lattialle, lorotellut päälle vähän pesuainetta ja suihkutellut suihkulla puhtaaksi. Pappelinan ainoa miinus onkin hinta, ja nyt kun pennejä pitää säästää Kreikan matkaa varten, aloin etsiskelemään vaihtoehtoa. Ette arvaakaan kuinka riemastuin, kun havaitsin Elloksen valikoimiin tulleen uutuutena juurikin (1) valkoisen muovimaton,jossa ei ole niitä minun mieltäni rassaavia hapsuja päissä. Kaiken kukkuraksi Elloksella on nyt juhannukseen asti (21.6) meneillään tarjous, jossa myös merkkituotteista ja ei alennusta-tuotteista saa -20% hinnasta pois. Jippii! Mattoa olisi saatavilla myös reilussa olohuonekoossa 200 X 250 ja tavallisessa 150 x 200 koossa. Arvatkaapa vaan, tekisikö mieli kotiuttaa myös tuo keskikokoinen matto ruokailuryhmän alle, siinä kun ei ole Jampan syntymän jälkeen ollut mattoa lainkaan. Muovimatto ei ehkä niin pöydältä lentelevästä ruuasta hätkähtäisi.

Samalla tuli tutkailtua muutakin valikoimaa. Eräs ystäväni on juuri suunnittelemassa muuttoa uuteen kotiin, ja toivoo sisustukselta vaaleutta, jotta pieni koti vaikuttaisi avarammalta. Tällaisia poimintoja tein hänelle. Makkariin olisi juuri nyt erittäin tarpeelliset valkoiset (2)black out-pimennysverhot, olohuoneessa taas olisi kätevä kevyt (3)tarjotinpöytä, joka on helppo siirtää pois lasten leikkien tieltä, mutta johon voi tarvittaessa laskea kahvikupposta sohvan ääressä köllötellessä. Koska sisustamiseen käytettävä budjetti on hänellä tällä hetkellä pienehkö, suosittelisin edullisiksi yöpöydän valaisimiksi näitä kevyitä valaisimia.(arvatkaapa unohdonko nämä kuvasta...) Makuuhuone raikastuisi (4)valkoisella päiväpeitteellä. ja tässä olisi myös laadukas ja raikas(5)puuvillainen pussilakanasetti. Tunnelman tuojaksi ripustaisin verhotangosta tai (6)sisustustikkaista roikkumaan nämä (7)koristevalot. Olen muuten itsekin etsiskellyt näitä valkoisella johdolla, ja nytpä löytyi. Avaruuden tuntua toisi lisää myös (8)tämä upea lattiapeili.Koska ystävälläni on paha allergia, jonka vuoksi hän on herkistynyt myös mm. lastulevylle, ehdottaisin keittiön tuoleiksi tämäntyyppisiä metallista ja polypropeenista valmistettuja (9)kevyitä tuoleja ja pöydäksi vastaavanlaisesta materiaalista valmistettua pientä pöytää. Pienen kodin lisäripustustilantarve ratkeaisi tällä meiltäkin löytyvällä (10)vaaterekillä. Myös eteisessä, joka on melko kapea, olisi tarvetta laskutilalle, ja tämä (11)Melinda-sivupöytä voisi olla näppärä ratkaisu, kun syvyyttä tällä tasolla on vaan 25 cm. Kylpyhuoneeseen laittaisin pehmeän (12)korkeanukkaisen maton ja  (13)valkoisen pyyhesetin. Tunnelmaa voi vielä helposti tuoda lisää (14)tuoksukynttilöin, (15)lyhdyin sekä  usemmanlaisin (16)koristetyynyin sekä (17)torkkupeitoin, joiden värimaailmaa vaihtelemalla saa myös vaihtelua muuten vaaleaan sisustukseen.


Täytyy kyllä myöntää, että tätä ystävälle laadittua ideointipostausta laatiessa alkoi entistä enemmän tuntumaan siltä, että juuri nyt voisi olla hyvä hetki karsia kotoamme mustaa vähän isommallakin kädellä, ja pitäytyä kokovalkoisessa. On se vaan niin raikasta.

Tämän Elloksen uutuuksia ja merkkituotteitakin koskevan -20% alen lisäksi kannattaa käydä kurkkaamassa myös kesäale, jossa tuotteita on jopa -60% alennuksessa. Mutta nyt minä ryhdyn tästä matto-ostoksille. Mukavaa loppuiltaa!






(* Linkit kaupallisia linkkejä.)

1 kommentti

  1. Ihania poimintoja! Muovimatosta on täälläkin haaveiltu, kiva tietää että Ellokseltakin näitä löytyisi! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)