Edullisia sisustushankintoja

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Hellurei! Täällä palaillaan pikkuhiljaa pienoiselta blogitauolta. Viime viikkoina on ollut hiljaisen puoleista, kun olen näin loman aluksi keskittynyt touhuamaan Jampan kanssa ja taltuttamaan kirppariviikonlopun jälkeistä kaaosta. Kerrotaan, että siivoamalla ihminen pyrkii järjestelemään myös sisäistä maailmaansa, ja minä allekirjoitan tämän kyllä täysin. Jos ympäristöni on sotkuinen, on myös pään sisällä sekavaa, eikä oikein osaa keskittyä mihinkään. Saati että pystyisi kuvaamaan blogia varten. No nyt järjestelytouhut alkaa olla loppusuoralla, joten ajattelin tulla vinkkaamaan teille edullisista sisustuslöydöistä. 

Kun kesäloma on alkanut varsin sateisissa merkeissä, on tullut Jampan kanssa useimpina aamuina karautettua autolla jonnekin aikaa kuluttamaan. Tähän tarkoitukseen loistopaikka on Oulun Ideapark, jossa riittää pitkää suoraa käytävää pikkumiehelle juosta ja purkaa energiaansa, puhumattakaan yhden ruokapaikan yhteydessä olevasta pikkulasten touhupaikasta. Melko usein juoksureitin varrella tulee myös poikettua liikkeisiin hypistelemään ja hipistelemään, ja tällä viikolla teinkin Go Home- sisustusliikkeestä pari edullista löytöä. Vaikka liikkeen valikoima pääsääntöisesti noudatteleekin enemmän maalaisromanttista linjaa, sattui omiin silmiini näyteikkunan läpi jotain mustavalkoista. 
Kuten pitkäaikaisemmat lukijani kenties mustavatkin, olen iän päivää haaveillut Pia Wallenin villaisesta Cross-blanketista, mutta päätähuimaava hinta on vielä hillinnyt ostohalujani. Lisäksi, kun villan pesemismahdollisuudet ovat mitä ovat, en vain ole uskaltanut hankkia niin arvokasta huopaa Jampan pikkutassujen tahmattavaksi. Vaikka yleensä en tietoisesti osta merkituotteiden kopioita, päätin tässä tapauksessa tehdä poikkeuksen. Sen verran kauas tämä edullinen  viltti kuitenkin alkuperäisestä jää, että en osaa edes sanoa, onko tässä pyritty jäljittelemään Cross-vilttiä, vai onko kyseessä sattumalta samankaltainen tuote. Hintaa fleecehuovalla oli kokonaista 7,90 euroa ja väriä oli tarjolla myös päinvastaisesti valkoisena, jossa oli mustia ristejä.
Toinen edullinen ostokseni majailee tässä kuvan nurkassa. Musta pöytävalaisin lähti mukaan alle kolmellakympillä, ja tuo mielestäsi mukavasti särmää muuten niin valkoiseen nurkkaukseen. Samaa valaisinta oli tarjolla mös komeassa lattiavalaisinkoossa, mutta siihen ei kukaronnyörit antaneet myöten.


Mitäs tykkäätte, hittejä vai huteja?

2 kommenttia

  1. Ihania löytöjä!! <3 Erityisesti tuo peitto! Sellaisen voisin käydä meillekin hommaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli, eikun äkkiä ostoksille ennen kuin loppuu. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kommentti julkaistaan heti tarkistuksen jälkeen. :)